Ensin oli Lempäälä.
Helsinkiläinen konsulttiyritys Kissconsulting Oy auttoi Lempäälän kuntaa kirkastamaan ajatteluaan.
– Meillä on nyt Lempäälän idea -niminen toimintamalli, kertoo kunnan projektisuunnittelija Nina Prusi.
Siinä on kolme tai tarkkaan laskien neljä sanaa: ideat, yhteistyö, lupa tehdä.
Sitten tuli Hyrynsalmi.
– Me ostimme heiltä tietynlaisen strategian ja ajatusmallin, jonka punainen lanka on jopa pelkistetyn yksinkertainen ja voidaan tiivistää kolmeen sanaan, kertoo kunnanjohtaja Ari Nurkkala.
Ne ovat: ideoi, keskustele, toimeenpane.
–Me ostimme heiltä tietynlaisen strategian ja ajatusmallin, jonka punainen lanka on jopa pelkistetyn yksinkertainen ja voidaan tiivistää kolmeen sanaan, kertoo Hyrynsalmen kunnanjohtaja Ari Nurkkala.
Tuorein Kissconsultingin asiakas on Savitaipale.
– Sitä ei haluttu kutsua kapulakieliseksi strategiaksi, vaan Savitaipaleen salaisuudeksi, kertoi kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi.
Salaisuus pitää sisällään kolme sanaa: sydämellä, sovussa, sisulla.
–Sitä ei haluttu kutsua kapulakieliseksi strategiaksi, vaan Savitaipaleen salaisuudeksi, Savitaipaleen kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi kertoo.
Sekä Hyrynsalmi että Savitaipale maksoivat uusista strategioistaan reilut 10 000 euroa. Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö ei osaa arvioida summaa, koska Lempäälässä on tehty muutakin tällä saralla.
”Meillä on syntynyt jo tuhat ideaa. Työntekijät ovat ehdottaneet.
Kolmen sanan lisäksi kymppitonnilla saa kunnan työntekijöiden perehdyttämistä uuteen ajatteluun ja seurantakyselyn, onko uusi strateginen kolmisanainen ajattelu omaksuttu.
– Meillä on syntynyt jo tuhat ideaa. Työntekijät ovat ehdottaneet, Lempäälän Prusi iloitsee.
Lempäälän Kunnanjohtaja Rämö kehuu kunnan talouden kääntyneen 1,5 vuodessa tappiollisesta plussalle.
– Kissconsulting auttoi meitä kirkastamaan ja yksinkertaistamaan viestimme henkilökunnalle.
Käyttöön tuli neljän kalvon -toimintaperiaate.
– Ensimmäisellä kalvolla on vain ”Lempäälän idea, rohkea edelläkävijä”. Toisella kalvolla kerrotaan, mitä toivotaan eli että henkilökunta tekee ja ideoi yhdessä ja vastuuta kantaen.
– Kolmannella kerrotaan, että arvioimme kaiken asiakas- eli kuntalaisnäkökulmasta ja talousnäkökulmasta ja neljännellä olemme rohkeita edelläkävijöitä.
–He osaavat tätä kiteytystä. Kuka tahansa pystyy monisanaisuuteen, Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö kehuu konsulttia.
Rämön mukaan edelläkävijyys tarkoittaa, että Lempäälä ”benchmarkataan” ja muut tulevat kysymään neuvoja ja kopioimaan.
– Kuka tahansa voi kirjoittaa kolme sanaa. Olennaista on prosessi. Neljä kalvoa opetetaan työntekijöille ”hissipuheeksi”.
Rämö osasi olla yhteydessä Kissconsultingiin nähtyään heidän mainoksensa.
– He osaavat tätä kiteytystä. Kuka tahansa pystyy monisanaisuuteen. He olivat tärkeä apu tiivistämisessä ja sparraamisessa.
Hyrynsalmesta Raaheen siirtymässä oleva kunnanjohtaja Nurkkala kertoo, että ennen Kissconsultingia Hyrynsalmelta ”puuttui ideakulttuuri ihan täysin”.
Kissconsulting tarjosi myös jatkopakettia, joka olisi maksanut juuri alle kilpailutusrajan eli 29 900 euroa. Sitä ei vielä ole otettu.
– Katsotaan ensin vaalit, Nurkkala selittää.
Otsikkoa korjattu 7.3. kello 12.51: konsulttifirma laskutti kahdelta kunnalta (Hyrynsalmi ja Savitaipale) uusista strategioista 10 000 euroa kummaltakin. Lempäälän kunnanjohtaja ei kertonut strategiasta maksettua summaa, koska kunnanjohtajan mukaan kunnassa on tehty muutakin tällä saralla.