Jatkosodan alussa suomalaisia vastaan vyöryi uusia panssareita, joita 40 laukausta ei pysäyttänyt – upouusi T-34 pysähtyi vasta kantoon

Julkaistu:

rac
Lokakuussa Syvärillä etenevien suomalaisjoukkojen eteen ajoi ryhmä tunnistamattomia panssareita, joihin suomalaisten tulitus ei tehonnut lainkaan. Oli kohdattu Sotka eli T-34.
T-34 oli keskiraskas panssarivaunu, joka syntyi Neuvostoliiton Japania Mantšuriassa 1938–1939 käymän rajasodan kokemuksista. Mikhail Koshkin oli suunnitellut vuonna 1937 prototyyppivaunu A-20:n, joka oli merkittävästi kehittyneempi panssarivaunu vanhempiin T-26- ja BT-sarjan vaunuihin verrattuna.

Rajasota oli kuitenkin paljastanut vanhoista panssareista odottamattomia heikkouksia, joten Koshkin sai Stalinilta luvan uuden, vielä hiotumman vaunun suunnitteluun.

Syntynyt A-32 oli jättiaskel eteenpäin panssaroinnin, liikkuvuuden ja aseistuksen suhteen. 76 mm:n tykki oli panssariaseeksi poikkeuksellisen järeä, ja dieselmoottorin käyttäminen voimanlähteenä pienensi vaunun syttymis- ja räjähdysherkkyyttä.

Myös vaunun rakennusjälkeen kiinnitettiin enemmän huomiota, sillä vanhojen vaunujen huono viimeistely teki niistä odotettua helpompia kohteita polttopulloin varustetuille japanilaisille panssarintuhoojille. Läksyä alleviivasivat Suomea vastaan käydyn talvisodan tappiot. Etenkin T-26:t olivat suorastaan otollisia kohteita metsämaastossa väijyneiden suomalaissotilaiden Molotovin cocktaileille.

Katso esittely T-26-panssarivaunusta sisältä ja ulkoa alla olevalta videolta.


Uusi panssari ristittiin T-34:ksi. Ensimmäiset kaksi prototyyppiä valmistuivat 1940 alussa, ja ne joutuivat perusteelliseen testiin heti keväällä. Vaunujen piti selviytyä 1200 kilometrin mittaisesti Harkova–Moskova–Mannerheim-linja–Minsk–Harkova-koeajosta ja puna-armeijan konservatiivien vastarintaliikkeestä, ennen kuin ne hyväksyttiin sarjatuotantoon.

Vaunun uutuus ja korkea hinta pelottivat monia päättäjiä, jotka olisivat mieluummin jatkaneet vanhojen panssarien tuotantoa. Talvisodan kokemukset ja saksalaispanssarien menestys Hollannin ja Ranskan valtauksessa kuitenkin käänsivät päät, ja sarjatuotanto alkoi keväällä 1941.

Saksan kesäkuussa 1941 aloittama hyökkäys Neuvostoliittoon, operaatio Barbarossa, eteni pääosin vauhdikkaasti, mutta Neuvostoliiton panssarijoukot tuottivat karuja yllätyksiä. Rintamalla kohdattiin uusia panssarivaunutyyppejä, jotka olivat monin tavoin ylivertaisia saksalaispanssareihin verrattuna. T-34:t olivat aseistukseltaan ja panssaroinniltaan kertaluokkaa saksalaisvaunuja parempia, eikä niiden kanssa pärjätty lainkaan nokatusten.

Neuvostotaktiikka oli kuitenkin yhä kömpelöä ja rajoittunutta, eikä useimmissa vaunuissa ollut radioita. Neuvostovaunut eivät kyenneet reagoimaan muuttuviin tilanteisiin tai varoittamaan toisiaan vaaroista. Saksalaispanssarit huomasivatkin nopeasti, että uudetkin neuvostovaunut voidaan päihittää kiertoliikkeillä ja sivustahyökkäyksillä. Parempi taktiikka ja koulutus olivat kuitenkin pitkään ainoat keinot, joilla saksalaiset pärjäsivät uusien neuvostovaunujen kanssa.

T-34:n tehokkuus olikin raaka shokki Saksan sodanjohdolle, joka joutui hetkellisesti henkiseen puolustusasemaan, kun saksalaispanssarit osoittautuivat kertaheitolla vanhentuneiksi. Hetken aikaa jopa harkittiin T-34:n kopioimista omaan käyttöön, mutta hätäratkaisuina Panzer III:n ja Panzer IV:n aseistusta ja panssarointia parannettiin.


Lisäksi rakennettiin enemmän panssarintorjuntavaunuja ja kehitettiin täysin uusia panssarityyppejä, tuloksina maineikkaat Panther- ja Tiger-vaunut.

T-34 yllätti myös suomalaisjoukot jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Niitä tuli vastaan jo alkusyksystä Kaukolassa Karjalan Kannaksella. Lisää seurasi. Syvärillä lokakuussa 1941, kun meikäläiset T-26-vaunut kohtasivat uusia neuvostovaunuja Syvärin voimalaitoksen alueella käydyssä taistelussa. Neuvostojoukkojen vastahyökkäystä tuki neljä uudenlaista panssarivaunua, joita kaksi suomalaista T-26:tta yritti torjua.


Noin 40 ammutusta laukauksesta yksikään ei läpäissyt neuvostovaunuja. Seuraavana päivänä uusitussa hyökkäyksessä neuvostovaunuja tuhottiin eri keinoin viisi kappaletta, ja taistelun jälkeen oma jalkaväki ilmoitti tunnistamattoman neuvostovaunun jääneen jumiin kantoon. Vaunu otettiin heti parempiin käsiin ja liitettiin panssaripataljoonan kalustoon.

T-34 tulikin tarpeeseen, sillä suomalaisten hyökkäys jatkui kohti Karhumäkeä. Hyökkäyskärkeen sijoitettu T-34 ei piitannut neuvostoliittolaisten panssarintorjuntatykkien tulesta, vaan pystyi paikallistamaan ja tuhoamaan ne kiireettä.

ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjassa kesän ja syksyn 1941 hyökkäysvaiheen rajuista taisteluista ovat kertoneet Olli Vuorio ja Matti Aitto-oja. Kuuntele veteraanien tarinat alla olevalta videolta.


Vaunuja kaapattiin hiljalleen muutama lisää, ja huhtikuussa 1942 panssariprikaatin 3. komppanian kalustoon kuului kolme T-34:ää.

Suomalaisen arvion mukaan T-34:ssä oli ”riittävä panssarointi, hyvä nopeus, hyvä maastokelpoisuus ja dieselmoottori toimii luotettavasti jopa talvella.”

Suomessa T-34 sai lempinimen Sotka. Nimen synnystä on useita versiota.

Ensimmäisessä Sotkaa on verrattu ulkonäöllisesti uivaan sotka-vesilintuun. Niissä kun on väitetysti samaa näköä. ”Sehän menee kuin sotka laineilla”, kuuluu yksi versio.

Toisessa panssaripataljoonassa palvellut panssarimies Suominen oli ollut ennen sotia Sotka-nimisen hinaajan laivamiehenä, ja kertonut tovereilleen monia tarinoita laivasta ja sen pitkästä savupiipusta. Ensimmäisen vallatun Sotkan ja sen pitkän tykinpiipun nähdessään joku tovereistaan olisi tokaissut ”tuolta se Suomisen Sotka nyt tulee.”

Kesään 1944 mennessä neuvostoarmeijan panssarikalustosta noin 70 prosenttia koostui T-34-kalustosta, joka oli yleisin vaunutyyppi myös alkavassa suurhyökkäyksessä. Karjalan kannaksella Suomea vastaan keskitettiin yli 600 panssaria, valtaosa tyyppejä T-34- ja T-70. Näitä vastaan Suomella oli heittää rynnäkkötykkipataljoona ja kourallinen vallattuja T-34- ja KV-1-vaunuja. Muilla suomalaisvaunuilla ei ollut enää asiaa panssaritaisteluihin, vaikka niillä voitiinkin toimia yhä pehmeitä maaleja vastaan.

Suomalaisten tehokkaimpia aseita neuvostovaunuja vastaan olivat Saksasta ostetut rynnäkkötykit. Katso esittely alla olevalta videolta.


Venäläispanssareita vastaan joutui kesällä 1944 hyökkäämään myös Sakari Sippola. Kuuntele veteraanin tarina Kuuterselän vastahyökkäyksestä alla olevalta 100 tarinaa sodasta -sarjan videolta.


22.6.1944 annettu käsky vastahyökkäyksistä määräsikin, että hyökkäyskärjessä etenevät nimenomaan T-34- ja KV-1-vaunut, sillä niiden panssarointi kestää torjuntatulta, toisin kuin yhä raskaaksi panssariksi laskettu T-28:n.

25.6.1944 suomalaisten suorittama vastahyökkäys kohti Portinhoikkaa tuotti jopa yllättäviä tuloksia, sillä panssariprikaatin I pataljoonan 3. komppania, eli raskas komppania, aloitti etenemisen neuvostojoukkoja vastaan. Sotkan ja KV-1:n vetämä hyökkäys eteni hyvin lähelle Portinhoikan tienhaaraa ja pysähtyi vasta ojaan ajaneen vihollisen rynnäkkötykin aiheuttaman tukoksen takia.


Vastahyökkäys tuotti tulosta myös kalustollisesti, sillä kahden päivän aikana takaisin vallatulta alueelta otettiin omaan käyttöön kaikkiaan kaksi raskasta rynnäkkötykkiä ja 10 T-34:ää. Näin panssariprikaatin T-34-kaluston määrä moninkertaistui kerralla.

Puna-armeijalle T-34 oli verrattoman tärkeä työkalu sodan loppuun saakka. Sen merkityksestä kertovat etenkin valmistusluvut: 55 000 kappaletta. Näistä tuhoutui taisteluissa 46 000. Neuvostoliiton ulkopuolella vaunuja valmistettiin pitkälle 1950-luvun puolella.

Suomessa sodasta selvinneet T-34:t olivat koulutuskäytössä aina vuoteen 1961 saakka. T-34 on väitetysti yhä käytössä Pohjois-Korealla, ja yksittäisiä Sotkia nähtiin toiminnassa myös Jugoslavian hajoamista seuranneiden sotien tantereilla.

ISTV vieraili Panssarimuseossa tutustumassa T-34-vaunuihin ja niiden historiaan. Voit katsoa jutun pääkuvana olevalta videolta vaunua niin ulkoa kuin sisältä. Vaunua esittelee Panssarimuseon museomestari Jukka Lehtimäki.

Lue ja kuuntele lisää tarinoita sotavuosilta: 100 tarinaa sodasta. Tuoreimpia jaksoja näet myös alla olevilta videoilta. Olavi Aulamo kertoo Helsingin suurpommituksista 1944. Aira Kojo kertoo talvisodan ajasta Lappeenrannassa, jonka varuskuntaa pommitettiin.

T-34/76

Miehistö: 4

Aseistus: 76 mm panssarikanuuna, 2-3 pikakivääriä.

Suurin nopeus: 45-60 km/h

Moottori: 12-sylinterinen 400-600 hv diesel

Paino: 26 tonnia

Vaunun ja tornin pääpanssari: 46-70 mm

T-34/85-mallissa miehistönä viisi miestä ja pääaseena 85 mm kanuuna. Panssarointi vahvimmillaan 100 mm.

Suomessa säilyneihin T-34-panssareihin voi tutustua Parolan Panssarimuseossa, jonka vaunuja käytetään säännöllisesti myös yleisötapahtumissa. Panssarimuseo jatkaa edelleen tankkikatos-keräystään, jonka tavoite on rakentaa museon rinteessä ulkoilmassa olevien panssarien suojaksi valaistu sääsuojakatos.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt