Kotimaa

Kirjaväite: Jari Aarnion talon turvajärjestelyihin käytettiin yli 100 000 euroa veronmaksajien rahoja

Julkaistu:

Skandaali poliisissa
Kun Jari Aarnio otettiin rikoksista epäiltynä kiinni vuoden 2013 marraskuussa, alkoivat hämmentävät hetket. Uutuuskirjassa väitetään, että Aarnion talon turvajärjestelyihin olisi käytetty jo vuosia aiemmin posketon määrä veronmaksajien rahoja.
Kun Jari Aarnio oli kopissa, ja tieto hänen Porvoon kiinteistön rakennushankkeesta tuli julkisuuteen, Aarnion alaiset asensivat omatoimisesti Porvoon-kiinteistölle valvontakamerat.

– Peruste tälle ensiaputoimenpiteelle oli mahdollinen viranomaisuhka. Aarnio oli tuolloin yksikön johtaja, ja toimenpiteillä halusimme suojata Aarnion omaisuutta.

– Mitään konkreettista uhkaa ei miltään taholta tuossa vaiheessa ilmennyt, asennuspäätöksessä mukana ollut rikoskomisario Markku Mäkinen kertoi poliisikuulusteluissa.

Poliisilaitoksen johto ei tiennyt mitään Aarnion alaisten kamerahankkeesta, ja sekös suututti. Aarnio-jutun tutkinnanjohtajatkaan eivät tienneet kameroista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tulemme sisäisesti selvittämään asian, koska yleisjohtaja ei ole ollut kamerasta tietoinen, apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoi kuulusteluissa.

Hänen mielestään mittaville turvajärjestelyille ei ollut tarvetta.

Helsingin Sanomien toimittajien Susanna Reinbothin ja Minna Passin uutuuskirjassa Keisari Aarnio paljastetaan, että Aarnion turvajärjestelyt olivat maksaneet veromaksajille maltaita jo aiemmin. Kun Aarnio asui Nurmijärvellä, hänen omakotitalonsa panssaroitiin vuonna 2007 pieneksi linnoitukseksi asentamalla sinne turvalasit ja -ikkunat. Tästä kertyi Helsingin poliisilaitokselle yli 114 000 euron lasku.

Kirjan mukaan Helsingin poliisilaitokselta ja Poliisihallituksesta ei löydy papereita, joista selviäisi, kuka hintavasta hankinnasta päätti ja millä perusteilla. Laskuja oli hyväksynyt Aarnion hyvä kaveri, Helsingin murharyhmän silloinen päällikkö ja nykyinen kansanedustaja Kari Tolvanen (kok).

Kirjan mukaan Aarnion alaiset aiheuttivat myös valtakunnansyyttäjänvirastossa hämminkiä UB-pomo Keijo Vilhuseen liittyneellä operaatiollaan. Kun Helsingin Sanomat oli uutisoinut Vilhusen ja Aarnion läheisistä väleistä, Aarnion alaiset uskoivat Vilhusen olevan hengenvaarassa.

Noin kuukausi Aarnion kiinnioton jälkeen, joulukuussa 2013, huumepoliisit avasivat tutkinnan, jonka mukaan ainakin kaksi tai ehkä useampikin UB-jengin jäsen olisi suunnitellut tai valmistellut Vilhuseen kohdistuvaa henkirikosta.

Huumepoliisit lähettivät joulun alla oman oikeusapupyyntönsä Hollantiin. He pyysivät, että Hollannin viranomaiset tarkkailisivat Vilhusen tapaamista.

Aarnio-jutun syyttäjät, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen kiehahtivat huumepoliisien hääräämisestä, koska Vilhunen liittyi laajaan ja poikkeuksellisen vaativaan kokonaisuuteen, jonka keskushenkilö oli Aarnio.

Helsingin poliisin ylijohto ymmärsi viestin, ja siirsi Vilhuseen kohdistuvan uhkauksen keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Tutkinta lopetettiin vajaan vuoden päästä, koska epäilyjen tueksi ei ollut näyttöä.

Videolla Aarnio-kirjan tekijät kertovat taustoista.

Jari Aarnio

 Jari Aarnio aloitti uransa Helsingin järjestyspoliisissa vuonna 1979.

 Hänet valittiin vuoden poliisiksi vuonna 1987. Poliisin ansioristin hän sai vuonna 1995.

 Aarniosta tuli Helsingin huumepoliisin päällikkö vuonna 1999.

 Aarniota ja eräitä hänen alaisiaan epäiltiin muun muassa vinkkimiesten suosimisesta vuonna 2007. Kokonaisuus kuivui kasaan, ja esimerkiksi Aarnion syyte hylättiin.

 Vuoden 2015 kesäkuussa Aarnio sai 1 vuoden ja 8 kuukauden käräjätuomion niin sanotussa Trevoc-haarassa. Hänet tuomittiin törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, lahjuksien ottamisesta ja rekisterimerkintärikoksesta.

 Hovioikeus kovensi Trevoc-tuomiota 3 vuoteen viime vuoden syyskuun lopussa. Tuomio tuli törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä petoksesta, törkeästä lahjuksen ottamisesta ja rekisterimerkintärikoksesta. Helsingin hovioikeuden mukaan Aarniolla oli kaksoisrooli seurantalaitteita myyneessä Trevocissa ja niitä ostaneessa Helsingin huumepoliisissa. Oikeuden mielestä Aarnio petti Helsingin poliisin ja suojelupoliisin sekä sai Trevoc-omistuksista merkittävää taloudellista hyötyä,

– Aarnio haki Trevoc-tuomioon valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Se päätti tämän vuoden tammikuussa, ettei lupaa myönnetä. Hovioikeuden tuomio jäi voimaan.

 Helsingin käräjäoikeus antoi ratkaisunsa huume- ja virkarikoshaarasta viime joulukuussa. Aarnio tuomittiin muun muassa törkeistä huume- ja virkarikoksista. Hän sai kymmenen vuotta vankeutta aiemmin saamansa kolmen vuodeksi lisäksi. Helsingin käräjäoikeuden mukaan Aarnio oli huumekauppaa johtanut Pasilan mies, jonka johdolla tuotiin Suomeen lähes tuhat kiloa hasista. Aarnio on valittanut tuomiosta hovioikeuteen.

 Aarnio on kiistänyt syytteet. Hän on myös kyseenalaistanut keskusrikospoliisiin puolueettomuuden jutun tutkinnassa hänen ja krp:n huonojen välien vuoksi.

 Aarnio ei halunnut antaa kommentteja kirjan tekijöille. Kirjan on kustantanut HS Kirjat.
Tuoreimmat
  1. Juuri nyt
  2. Taksinkuljettajaa epäillään seksuaalisesta ahdistelusta – naisasiakas kertoo IL:lle: ”Yritti suudella väkisin”
    Kotimaa
  3. Teollisuushalli syttyi Laukaassa, paikalla luvatta ollut mies pelastettiin
    Kotimaa
  4. Lauri Markkasen Chicago Bulls katkaisi vihdoin tappiokierteensä – Cleveland kaatui 104–88
    NBA
  5. Tunti sitten
  6. Otepään onnistuminen antoi elonmerkkejä Johanna Matintalolle: ”Perjantain ainoa tavoite on napata mitali”
    Maastohiihto
  7. Tiistaiaamusta on tulossa todella kylmä, –30 asteen raja rikkoutui etelässä jo maanantai-iltana
    Kotimaa
  8. Janni Hussi paljastaa totuuden Joel Harkimon kanssa tehdystä matkasta – kauan odotetusta lemmenlomasta tuli yksi iso pettymys
    Viihde
  9. Pellosta löytyi 1300-luvulla kuollut mies ja miekka, jossa luki ”Benedictus” – Nyt Janakkalan miekka­miehen perimästä selvisi uutta tietoa
    Tiede
  10. 2 tuntia sitten
  11. Antti Rinne jäi sairauslomalle sepelvaltimon tukoksen vuoksi – lääkäri kertoo nyt vaarallisesta kansantaudista, joka voi viedä hengen varoittamatta
    Kotimaa
  12. Bachelorette-Jenny ruotii menneitä – ei enää ryhdy suhteeseen vain läheisyyden kaipuusta: ”Sitä saa myös seksistä ja sunnuntaipoikaystävistä”
    Viihde
  13. Theresa May toisteli tuttuja asioita puheessaan – labour-johtaja turhautui: ”Tilanne muistuttaa päivää murmelina”
    Ulkomaat
  14. Näytä lisää