Kommentti: Sanapari Donald ja Trump oli presidentti Niinistölle ylivoimainen

Julkaistu:

Kun kantava idea on puolustaa länsimaisia arvoja, niitä venyttävän ”vapaan maailman johtajan” nimen voi lausua julki ihan rohkeasti, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Hanna Vesala.
Kerran. Vain yhden kerran.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei selkeästi halua päätyä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Twitter-tulituksen kohteeksi. Ei se tietenkään viisasta ulkopolitiikkaa olisikaan, mutta suorempaan hän olisi asiansa voinut silti sanoa.

Niinistöllä oli ilmiselviä ongelmia mainita Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump valtiopäivien avajaispuheessaan.

Itseasiassa hän ei maininnut sanaparia Donald ja Trump kertaakaan. Kuulijat saivat vain runollisen kielikuvan.

”Meistä länteen aurinko kaartaa Brexitin yli kohti Trump Toweria. Tämä uudenlainen läntinen asemointi herättää paljon kysymyksiä ja pohdintaa.”

Siinä kaikki.

Trump, kuten Brexitkin, ovat todellakin herättäneet kysymyksiä ja pohdintaa. Siksi oli oletettavaa, että Niinistö olisi antanut asiasta oman evästyksensä kansanedustajille ja kansalaisille.

Kyllä viesti nytkin perille tuli, mutta Niinistön valinta oli olla yhdistämättä sitä suoraa Trumpiin. Viittauksia häneen voi löytää näistä presidentin ajatuksista:

”Epäilyt protektionismin noususta ovat aiheellisia.”

”Talouden tai muidenkaan rajojen sulkeminen ei ole lääke globalisaation vinoutumien oikaisuun.”

”Yksikään kansa ei selviä unohtamalla muut. Suunnan pitäisi olla kohti avointa yhteistyötä kansainvälisiä pelisääntöjä noudattaen.”

Halutessaan Niinistö olisi voinut käyttää suorempaakin kieltä. Eurooppa neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sanoi tällä viikolla EU-maiden johtajille lähettämässään kirjeessä, että Trumpin ”huolestuttavat julistukset” kuuluvat Eurooppaa kohtaaviin ulkoisiin uhkiin. Hänestä näyttää siltä, että Trump on asettamassa kyseenalaiseksi viimeiset 70 vuotta Amerikan ulkopolitiikkaa.

Katso Sauli Niinistön puhe alla olevalta videolta.


Kansanedustajat Eero Heinäluoma (sd) ja Matti Vanhanen (kesk) pitivät Niinistön puhetta taitavana ulkopoliittisena suorituksena. Molemmat katsoivat, että T-sanaa ei ollut tarpeen viljellä puheessa enemmän.

Niinistö haluaa, että EU:n äänen tulee kuulua geopolitiikassa ja vaalia länsimaisia arvoja. Koska kantava idea on puolustaa ja edistää niitä, tulee mieleen ajatus, että miksi ei sitten ihan rohkeasti vaan edistetä niitä ja sanotaan T-sana aina silloin, kun tarpeen on.

Niinistö kuitenkin tuomitsi alkuviikosta Trumpin seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaisille asettaman maahantulokiellon.

Trump näyttää nyt kuuluvan siihen joukkoon maailman johtajia, joiden nimen sanomista vältellään kuin ruttoa. Mieleen tulee eräs P-sana idästä.

Katso alla olevalta videolta, miten Sauli Niinistö kommentoi Donald Trumpin kauden alkua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt