Kotimaa

Oman puolueensa perustanut Paavo Väyrynen harkitsee edelleen keskustan kunnallisvaaliehdokkuutta

Julkaistu:

Kansalaispuolueen perustanut Paavo Väyrynen vastaa tiedotteella Keminmaan keskustan kunnallisjärjestön hänelle lähettämään kirjeeseen.
Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen kertoo medialle välittämässään tiedotteessa, että on yhä valmis harkitsemaan keskustan kunnallisvaaliehdokkuutta.

Keminmaan kunnallisjärjestö on vaatinut oman kansalaispuolueensa perustanutta Väyrystä eroamaan puolueesta.

Väyrysen mukaan Keminmaan keskustaseuralla eikä Keminmaan kunnallisjärjestöllä ole toimivaltaa ottaa kantaa asiaan. Väyrynen myöntää, että keskustapuolueen säännöissä todetaan, että perusjärjestön jäsen tai jäseneksi pyrkivä ei saa kuulua muuhun puolueeseen. Hän lisää kuitenkin, että puolueen ja sen jäsenjärjestöjen säännöissä ei ole määrätty, kuinka on toimittava, jos puolueen jäsenestä tulee toisen puolueen jäsen.

Väyrynen huomauttaa, että paikallisyhdistyksen säännöissä ei ole kieltoa kuulua toiseen puolueeseen. Hänen mukaansa kansalaispuolue ei ole puolue sanan tavanomaisessa merkityksessä, vaan se kokoaa valtakunnallisella tasolla yhteen samoin ajattelevia ihmisiä yli puoluerajojen. Kansalaispuolue ei toimi lainkaan kuntapolitiikassa, Väyrynen huomauttaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Väyrysen mukaan päätösvalta Suomen Keskustan jäsenyydestä kuuluu puoluehallitukselle ja puoluevaltuustolle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt