Kotimaa

Kenraali von der Goltz oli hetken Suomen rautakansleri 1918

Julkaistu:

SUOMI 100
Keväällä 1918 Suomessa oli kaksi voitokasta, aatelissukuista sotilasjohtajaa: valkoinen kenraali Mannerheim ja preussilainen kenraali von der Goltz. Niinä kuukausina, siinä ajassa ja paikassa, von der Goltz oli heistä vahvempi.
Kenraalimajuri Rüdiger von der Goltz oli Saksan Itämeren-divisioonan komentaja, joka nousi joukkoineen maihin Etelä-Suomessa ja kukisti punaisten vastarinnan Helsingissä huhtikuun alussa 1918. Se oli sisällissodan sinetti.

Saksalle pelissä olivat isommat asiat kuin Suomen avustaminen. Suomi kiinnosti Saksaa vain raaka-aineiden lähteenä ja sopivana alustana operaatioihin Neuvosto-Venäjää vastaan. Suunnitelmat hyökkäyksestä bolshevikkien hallitsemaan Pietariin olivat jo valmiina – Saksan tarvitsi vain sitä ennen voittaa ympärysvallat länsirintamalla. Saksa halusi myös otteen Ruotsin malmikentistä ja mahdollisuuden iskeä Muurmanniin sijoitettujen brittien kimppuun Suomesta.

Von der Goltz ja valkoisen armeijan ylipäälliköksi noussut Venäjän keisarillisen armeijan kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim kohtasivat toisensa ensi kerran Mikkelissä toukokuun alkupuolella.

”Molemmat ylipäälliköt, jotka kolmen vuoden ajan olivat saksalaisvenäläisessä sodassa olleet toistensa vihollisia ja jotka nyt tervehtivät toisiaan voitokkaina ystävinä, saavuttivat ajan mittaan yhä enemmän luottamusta toisiinsa kahdessa pitemmässä keskustelussa kahden kesken ja eräässä loistavassa illanvietossa”, kirjoitti von der Goltz muistelmateoksessaan Toimintani Suomessa (1920).
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Muistelmat olivat maireat – todellisuudessa kenraalien välit olivat ilmeisesti vähintäänkin varaukselliset. Saksalaiset suhtautuivat Mannerheimiin alusta pitäen epäluuloisesti.

Oli kuitenkin voitonjuhlien aika, ei eripuran. Valkoisten voitonparaati pidettiin pääkaupungin keskustassa 16. toukokuuta 1918. Von der Goltz seurasi paraatia sivusta – Itämeren divisioona ei siihen osallistunut, se oli talonpoikaisarmeijan näytös. Haluttiin esittää, että maan vapauttivat suomalaiset, eivät saksalaiset.

Preussilaiskenraali oli juuri silloin uransa huipulla: Saksa oli edellisenä päivänä myöntänyt hänelle korkeimman sotilasansiomerkkinsä: Pour le Mériten palveluksesta Itämeren-divisioonan komentajana. Voitto ei ollut veretön: divisioona menetti taisteluissa lähes 550 sotilasta.

Heinäkuussa 1918 von der Goltz sai keisari Vilhelm II:lta vielä toisen huomionosoituksen, tittelin ”Saksalainen kenraali Suomessa”. Se kuvasi hyvin von der Goltzin asemaa sisällissodan jälkeisessä Suomessa – hän oli muuttunut rintamakomentajasta ovelaksi poliittiseksi sotilaaksi ja oli nyt luotsaamassa nuorta valtiota yhä syvemmälle Saksan kainaloon.

Venäjän armeijaa yli 30 vuotta palvellut Mannerheim sen sijaan savustettiin ulos valkoisen armeijan ylipäällikön tehtävistä toukokuun lopussa. Ratsuväenkenraaliksi ylennetty Mannerheim oli itsekin täysin suivaantunut valtionhoitajaksi 27.5.1918 nimitetyn P.E. Svinhufvudin hallituksen vahvaan saksalaismielisyyteen.

Saksalaiset jäivät sisällissodan päätyttyä Suomeen, sillä Svinhufvud oli jo 4. toukokuuta esittänyt von der Goltzille asiasta toivomuksen. Saksan asevoimien ylijohto suostui tähän 29.5.1918, Mannerheimin erottua ylipäällikön tehtävistä. Tämä merkitsi sitä, että von der Goltzista tuli lähes tulkoon Suomen todellinen hallitsija, eräänlainen rautakansleri, joka piti lankoja käsissään.

Suomen suuntaus kohti Saksaa oli vahvistunut jo maaliskuussa alussa, sisällissodan keskellä, kun Berliinin-suurlähettiläs Edvard Hjelt allekirjoitti omin lupinensa kolme valtiosopimusta Suomen ja Saksan välillä. Niissä Suomi muun muassa lupasi Saksalle taloudellisen suosituimmuusaseman ja salli Saksan perustaa tukikohtia kaikkialle Suomen alueelle, mukaan lukien oman tarkastusaseman Ruotsin rajalle Tornioon. Käytännössä sopimukset tekivät Suomesta Saksan protektoraatin ja veivät pohjan vasta saavutetulta itsenäisyydeltä.

Vaasassa tuolloin istunut Svinhufvudin hallitus hyväksyi sopimuksen vain nikotellen ja vasta jälkikäteen, vaikka Svinhufvudille valinta olikin selkeä: hän uskoi vakaasti Saksan voittoon ensimmäisessä maailmansodassa ja halusi turvata Suomen aseman Saksan avulla. Hän halusi myös järjestää puolustusvoimat Saksan mallin mukaisesti ja saada maahan saksalaisen monarkin.

Suurin tora Svinhufvudin ja Mannerheimin välillä tuli puolustusvoimien uudelleenjärjestelystä. Von der Goltz esitti Svinhufvudille suunnitelman uuden asevelvollisarmeijan koulutuksesta. Johtotehtävät annettaisiin saksalaisille, ja joukot kouluttaisivat suomalaiset Jääkäripataljoona 27:n veteraanit ja saksalaiset upseerit. Hanke eteni pitkälle, sillä kesäkuun lopulla 1918 Saksasta saapui kahdeksan asiantuntijaupseeria, jotka sijoitettiin Suomen yleisesikuntaan ja joukko-osastoihin.

Saksalaisryhmän johtaja, eversti Konrad von Redern ryhtyi hoitamaan Suomen yleisesikunnan päällikön Nils Procopén tehtäviä, ja ylipäällikkyyden sai sotaministeri Wilhelm Thesleff , entinen von der Goltzin yhteysupeeri ja Mannerheimin vastustaja. Se oli lähes vallankaappaus puolustusvoimissa.

”Tajusin selvästi, että itsenäisyydestämme on vain varjo jäljellä, von der Goltz on Suomen todellinen valtionhoitaja ja kaikki muut vain sätkynukkeja hänen käsissään”, kirjoitti Mannerheimin esikuntapäällikkö Hannes Ignatius suurlähettiläs Edvard Hjeltille.

Ignatius sekä kenraalit Paul von Gerich ja Gösta Theslöf eivät hyväksyneet suunnitelmia. He erosivat puolustusvoimista.

Saksalaissuuntaus huipentui suureen kuningasseikkailuun ja eduskunnassa lokakuussa 1918 pidettyyn kuninkaanvaaliin. Valituksi tuli Hessenin prinssi Friedrich Karl, joka ei kuitenkaan koskaan päässyt Tallinnaa lähemmäs Suomea.

Saksan romahdus länsirintamalla ja aselepo 11. lokakuuta muuttivat kuviot täysin uusiksi. Svinhufvud erosi valtionhoitajan tehtävistä. Tilalle tuli Mannerheim, joka seuraavana vuonna hyväksyi Suomen tasavaltaisen hallitusmuodon.

Von der Goltz joukkoineen poistui Suomesta kuljetuslaivoilla. Lähtöpäivä oli 16. joulukuuta.

”Me Suomen vapaustaistelijat olemme jättäneet Saksan kansalle perinnöksi vilpittömän ja sydämellisen rakkauden olemukseltaan läheisen kansan parissa”, kirjoitti von der Goltz muistelmissaan.

Jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, Suomi olisi hyvin voinut joutua Saksan siirtomaaksi. Ainakin eläisimme todennäköisesti hyvin erilaisessa maassa kuin nyt.

­
Lähteet: von der Goltz: Toimintani Suomessa; Marjaliisa ja Seppo Hentilä: Saksalainen Suomi 1918; Harri Karpén: Voittajan sana on laki - Tampereen yliopisto, pro gradu -tutkimus 2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt