Kotimaa

Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

Julkaistu:

Lauri Törnin tavaramerkiksi muodostuivat uhkarohkeat partiomatkat syvälle vihollisen selustaan.
Tulikaste. Vuoden 1939 lopulla Suomen armeija näytti olevan tuhon partaalla monella rintamalla. Neuvostoliiton 8. armeijan 18. ja 168. divisioona tunkeutuivat joulukuun alussa Laatokan pohjoisrantaa pitkin länteen.

Ne uhkasivat kääntyä Kollaanjokea puolustavien suomalaisten selkään. Suomalaiset onnistuivat kuitenkin vastahyökkäyksellä pysäyttämään neuvostojoukot hetkeksi. Talvi kiristyi, mikä vaikeutti puna-armeijan huoltoa: suomalaiset olivat tammikuussa valmiita omaan iskuunsa.

Yksi sitä varten kootuista yksiköistä oli Jääkäripataljoona 4 (JP 4), jossa 20-vuotias Lauri Törni palveli talousalikersanttina. Törnin sota oli suoraa jatkoa hänen varusmiespalvelukselleen.

Myöhemmin Törni kertoi amerikkalaiselle sotilaslehdelle, että hänen ensimmäinen sotakokemuksensa oli, kun tykistökeskitys repi talvisodan ensimmäisenä aamuna yhden toverin vatsan. Varsinaiseen rintamasotaan hän ilmeisesti osallistui vasta tammikuun lopulla 1940.
  • Kun Lauri Törni teki uraa Yhdysvaltojen asevoimissa 1950-luvulla, hän pääsi mukaan erikoisjoukkoja esittävään filmiin. Katso filmi jutun pääkuvana olevalta videolta.

Pataljoona oli kokenut kovia menetyksiä. 12. tammikuuta tykistökeskitys oli repinyt sen komentajan jalat. Tilalle tullut majuri Matti Aarnio joutui haalimaan miehiä sieltä mistä sai, myös huoltokomppaniasta. Törni todisti rohkeutensa ensin verettömällä tiedusteluretkellä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

24. tammikuuta Aarnio päästi Törnin tositoimiin, joihin tämä suostui ”jännityksestä väristen”. Hänen partionsa teki uhkarohkean valehyökkäyksen, jossa surmattiin vihollisia. Samaan aikaan varsinaisessa hyökkäyksessä vallattiin tärkeä mäki takaisin.


Seuraavina päivinä Törni oli mukana vihollismottien tuhoamisessa Laatokan rannalla ja kunnostautui päivä päivältä enemmän. Pataljoona sai vahvistuksekseen ruotsinkielisen komppanian, joka oli kutistunut 23 mieheen. Aarnio antoi sen Törnin jodettavaksi ja teki Törnistä ”upseerikokelaan”, jotta tätä toteltaisiin.

”Törnillä oli aluksi kielivaikeuksia, mutta hän selvisi kaikesta suomen kieltä taitavien avulla. Itse taistelussa selvittiin viittomalla, ja kaikki ymmärsivät toisiaan. Maantietä lähestyttäessä venäläisillä oli korsuja ja kuoppia. Alikersantti Törni kulki edellä ja heitteli kasapanoksia todettuaan, etteivät venäläiset nähneet korsuistaan meikäläisten lähestymistä”, Aarnio kuvasi taistelua myöhemmin kirjassaan.


Helmikuun 5. päivä Törni siirtyi upseerikouluun. Hänelle ehti kertyä todellista taistelukokemusta talvisodassa kaksi viikkoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Talvisodan veteraaneja ei ole enää monta. Katso ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjasta, mitä talvisodan taisteluista Ilomantsin suunnalla kertoo Veikko Määttänen. Haastattelun näet alla olevalta videolta.


Hyökkäyssotaa

Jatkosodassa (1941–1944) VII armeijakunta aloitti hyökkäyksensä 10. heinäkuuta 1941 ensimmäisenä tavoitteenaan Sortavala. Kaupungin valtaus onnistui vasta pitkien taistelujen ja lisäjoukkojen avun jälkeen. Sen jälkeen armeijakunta eteni samaa tietä, jonka varrella Lemetin motit tuhottiin reilua vuotta aiemmin.


Saksasta palannut Lauri Törni liittyi 1. Divisioonan Kevyt osasto 8:aan (KevOs 8) elokuun 9. päivä. Esimiehekseen hän sai ratsumestari Lars Rönnquistin. Aluksi Törni johti kivääriosastoa, mutta pian hänet määrättiin ”panssariosastoon”, joka koostui muutamasta panssariautosta ja parista vanhasta tankista. Materiaalia täydennettiin viholliselta vallatuilla panssareilla. Kapeilla metsäteillä tankkien käyttö osoittautui kuitenkin myös suomalaisille hankalaksi.


Kerrottiin juttuja siitä, kuinka Törni syöksyi panssarin turvasta lähitaisteluun pikakivääri tai kranaatit aseinaan. Hän eteni osastoineen Petroskoihin asti, mutta pian kaupungin valtauksen jälkeen panssariajokit luovutettiin kenraalimajuri Ruben Laguksen pataljoonalle. Pian sen jälkeen suomalaisten eteneminen pysähtyi.


Partiosotaa

Törnin maine alkoi todella kasvaa vasta jatkosodan asemasodan aikana. Hänen kaltaisensa uskalikko oli luotu johtamaan partioita, jotka pystyivät järkyttämään jähmettyneen rintaman tasapainoa.

Maaliskuussa 1942 juuri luutnantiksi nimitetty Törni hiihti omaan miinaan. Hän oli sotasairaaloissa seuraavaan juhannukseen asti. Hän ”karkasi” takaisin osastoonsa toipumislomalta. Heinäkuussa 1942 hän siirtyi Jalkaväkirykmentti 56:een (JR 56) ja sai taas esimiehekseen tutun miehen: Matti Aarnion.

Törni johti pientä partiota, jonka yhdeksän miestä hän valitsi itse. Lokakuussa 1942 hän teki yhden kuuluisimmista retkistään. Alun perin tarkoitus oli vain siepata vanki. Kun tältä selvisi, että lähellä oli puna-armeijan huoltotukikohta, Törni päätti siepata kuorma-auton, ajaa sillä tukikohtaan ja tehdä yllätyshyökkäyksen. Kaappaus päättyi kuitenkin tulitaistelujen sarjaksi tietä pitkin liikkuvien venäläisosastojen kanssa.

”Juostessaan Törni avasi konepistoolitulen tien suuntaan. Käännyin ja näin kokonaisen autojonon lähestyvän. Ensimmäinen oli jo niin lähellä, että Törnin konepistoolisuihku pirstoi tuulilasin auton apumiehen kohdalta”, kahakassa mukana ollut Antti Lindholm-Ventola kuvasi.

Myöhemmin samalla retkellä piilotteleva partio törmäsi metsässä kahteen venäläiseen.

”Toinen alkoi hamuilla kivääriä selästään polvistuen maahan. Törni oli siinä samassa paikalla ja iski pistoolin perällä ryssää päähän. Isku oli niin kova, että pistoolin perä hajosi. Ampumista emme voineet ajatellakaan. Ryssä alkoi huutaa. Törni tarttui niskasta, heitti maahan ja istahti päähän. Kun huuto ei lakannut, Törni tempaisi ryssän käsineen ja tunki suuhun. Samalla hän haparoi puukkoaan, mutta se oli kadonnut metsään.

– Anna puukko, Antti!”

Lindholm-Ventolan mukaan Törni katkaisi venäläisen kaulavaltimon yhdellä viillolla.

Kuusiniemen taistelu

Törni sai marraskuussa 1943 johdettavaksi oman jääkärikomppanian. Sen tarkoituksena oli vihollisen iskujen torjunta ja taistelu partisaaneja vastaan.

Törnin komppaniaan vapaaehtoisena liittynyt Mauno Koivisto pohti siirtymisensä syitä näin:

”Sekin on mahdollista, että päätökseeni vaikutti se, että Törnin komppania oli jo saavuttanut maineen kovana porukkana. Tämä saattoi olla monenkin sinne hakeutuneen päämotiivi: komppaniaan haki väkeä, joka haki aktiivisempaa toimintaa. Tätä kautta sinne tuli myös miehiä, joilla oli taipumuksia tarpeettomankin väkivallan käyttämiseen.”


Komppanian kuri ei rintaman takana ollut yhtä kova kuin tavallisissa yksiköissä ja Koiviston mukaan ruoka-annoksetkin olivat parempia.

Maaselän Kannaksella asemasotavaiheen aikana taisteli myös Erkki Mäkilä. Katso hänen tarinansa ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjassa alla olevalta videolta.


Maaliskuussa 1944 neuvostoliittolaiset tekivät Maaselän kannaksella Seesjärven rannassa yllätyshyökkäyksen suomalaisten Kuusiniemen tukikohtaa vastaan. Se jäi saarroksiin. Törnin komppania kuului vastaiskuun lähetettyihin joukkoihin. Törni jakoi miehensä niin, että osa eteni hänen kakkosmiehensä Holger Pitkäsen johdolla maata pitkin. Törni eteni oman joukkonsa kanssa jäätä pitkin. Muiden suomalaisjoukkueiden paine oli jo ajamassa punasotilaita pakoon.

Rannalla oli kuitenkin yhä vihollisjoukkoja. Törni hyökkäsi heitä vastaan jäältä. Hänen joukossaan ollut Koivisto suojautui rannalla kaatuneen männyt juurakkoon. Luoti lävisti hänen lumipukunsa hupun.

”Venäläisten puolelta alkoi kuulua kovaa huutoa. Jotkut nousivat ylös ja jotkut jatkoivat ampumista. Rannassa oli ilmeisesti myrskyn tuomia tukkikasoja, joitten takaa ja alta alkoi venäläisiä nousta. Ensimmät nousijat joutuivat ristituleen. Tällöin vasta selvisi, että minuakin ampunut mies oli ollut minusta noin metrin päässä männyn juurakon toisella puolella ja hän ilmeisesti oli ampunut ohitseen ryömimässä olleen ylikersantti Sällilän.”

Venäläisiä kaatui yli 80, suomalaisia kuusi. Myöhemmin sodan jälkeen tehtiin ilmianto, että Törni olisi surmauttanut haavoittuneita venäläisiä. Väite ei johtanut syytteeseen. Koivisto kuului joukkueeseen, jolle tappokäsky olisi annettu. Hän ei muistelmissaan mainitse asiaa.


Viivytystaistelut

Kesäkuun 9. päivänä 1944 alkoi puna-armeijan suurhyökkäys Kannaksella. Pohjoisemmilta rintamilta muun muassa Itä-Karjalasta jouduttiin vetämään suomalaisia joukkoja, ja puna-armeija alkoi pian vyöryä myös siellä. Alkoi mahdollisimman hallittu perääntyminen.

Kesän 1944 suurhyökkäystä on muisteltu myös ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjassa. Katso alla olevalta videolta Heikki Mälkin kertomus Viipurin liepeiltä 1944.


Aina se ei onnistunut. Everstiluutnantti Carl-Gustav Wahrenin johtamia, yli kahden pataljoonan joukkoja uhkasi mottiin joutuminen, jos venäläiset katkaisisivat tien. Törnin miehet onnistuivat Ravanmäen taistelussa avaamaan tietä ja pidättelemään venäläisjoukkoja niin, että Wahrenin osasto pääsi pakoon. Tämän taistelun jälkeen Törnille myönnettiin Mannerheim-risti.


Sen jälkeen seurasi katkeria torjuntataisteluja toisensa perään. Sekä Koivisto että Lindholm-Ventola osallistuivat Ägläjärven taisteluun. He joutuivat samankaltaiseen tilanteeseen.

”Ammunta alkoi. Samalla hetkellä muutaman metrin päästä edestäni nousi jättiläiskokoinen ryssä. Heitti kiväärinsä maahan ja pinkoi pakoon. Ammuin sen”, Lindholm-Ventola kirjoitti.

”Minun edestäni lähti yksi venäläinen hiukan nilkuttaen juoksemaan poispäin. Minä ammuin, mutta ohitse, ilmeisesti tahallani, vaikka sodan yksi perussääntö on se, että se jota sinä et tapa, tappaa sinut huomenna”, Koivisto kirjoitti.

Törnin miehissäkin oli eroja.

Lindholm-Ventola haavoittui pian tämän jälkeen, Koivisto taisteli sodan loppuun asti.

Törnin komppania oli mukana vielä Ilomantsissa, jatkosodan viimeisissä taisteluissa ja Suomen viimeisessä suuressa voitossa. Sodan lopputulosta se ei muuttanut. Törni piilotti aseita, mm. Koiviston käyttämän pikakiväärin Enon korpiin. Sodassa venäläisiä vastaan sitä ei tarvittu.

Lapissa käytiin yhä sotaa, mutta sinne Törni ei pyynnöistään huolimatta päässyt.

Suomi siirtyi hitaasti kohti rauhaa, Lauri Törni ei.

Juttu on julkaistu syyskuussa 2015 Ilta-Sanomien Lauri Törni -erikoislehdessä.

Lähteet: Cleaverley: Lauri Törni, syntynyt sotilaaksi. Rönnquist & Vuorenmaa: Törnin jääkärit. Lindholm-Ventola: Lauri Törni ja hänen korpraalinsa. Kallonen & Sarjanen: Legenda Lauri Törni, Larry Thorne. Tyrkkö: Lauri Törnin tarina. Aarnio: Talvisodan ihme. Koivisto: Koulussa ja sodassa. Silvennoinen ja Pohjonen: Tuntematon Lauri Törni. Lappalainen: Vaarallisilla vesillä – viimeiset suomalaiset SS-miehet. Alava: Erikoisosasto Pohjoinen & Gestapo Suomessa. Leskinen & Juutilainen (toim.): Talvisodan pikkujättiläinen & Jatkosodan pikkujättiläinen. Raunio: Sotatoimet – Suomen sotien 1939–1945 kulku kartoin.