Kirkko lähti mukaan olutbisnekseen, seurakunta repesi kahtia – ”Päättäjiä tuntuu häiritsevän hautausmaan vesitynnyritkin” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kirkko lähti mukaan olutbisnekseen, seurakunta repesi kahtia – ”Päättäjiä tuntuu häiritsevän hautausmaan vesitynnyritkin”

Kaikki eivät ole innoissaan siitä, että seurakunnat ovat yhteistyössä olutpanimoiden kanssa.

Oluita esittelemässä dosentti Esko M. Laine (vas.), kirkkoherra Sammeli Juntunen, seurakuntapastori Laura Huovinen ja olutmestari Pasi Kosonen.

23.1.2017 8:14

Reformaation juhlavuosi on innoittanut evankelisluterilaiset seurakunnat yhteistyöhön olutpanimoiden kanssa.

Ainakin Helsingin Kalliossa ja Savonlinnassa seurakunnat lanseeraavat yhteistyössä paikallisten pienpanimoiden kanssa juhlaoluita, sillä olihan uskonpuhdistuksen isä Martti Luther tunnettu oluen ystävä ja hänen vaimonsa mestarillinen oluen panija.

Uskonpuhdistuksen sanoman levittäminen oluen voimalla on kuitenkin herättänyt myös kritiikkiä. Muun muassa sulkavalainen kirkkovaltuutettu Touko Hämäläinen ihmettelee sitä, mikä into seurakunnilla on lähteä markkinavoimien kelkkaan oluita markkinoimaan.

– Se menee erittäin pahasti yli sen, mikä on seurakunnan tehtävä. Olut on alkoholijuoma. Luulisi suomalaisten jo juovan tarpeeksi ilman että seurakuntien taholta siihen vielä lisäsytykettä annetaan. Reformaatio ja Luther ovat juhlimisen arvoisia asioita, mutta sitä ei tarvitse tehdä oluen voimalla.

Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen myöntää, että oluthankkeeseen mukaan lähtöön sisältyi tietoinen riski, ja siksi sitä aluksi seurakunnissa arasteltiin.

– Arasteltiin, koska oli kaksi mahdollisuutta; toiset paheksuvat ja toiset naureskelevat, että joihan se Lutherkin olutta ja juovat ne papitkin. Kummassakin tapauksessa on vaarana, että reformaation varsinainen sanoma peittyy.

– Ajattelimme kuitenkin, että tämän avulla saisimme ihmisiä mukaan juhlavuoden tapahtumiin. Ja ainakin Savonlinnassa tässä onnistuttiin erinomaisesti. Saimme hyvin tuotua esille sitä, mitä reformaatio oikeasti on.

Viikonvaihteessa Savonlinnassa järjestettiin yhdessä Kallion seurakunnan kanssa reformaatioseminaari, jonka päätteeksi juhlaoluet lanseerattiin. Luentoja reformaatiosta seurasi puolensataa henkeä. Se on Savonlinnassa paljon. Reformaatio-tapahtumat jatkuvat ensi viikolla Kallion seurakunnassa Helsingissä.

Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon mielestä perusidea on oluesta huolimatta puhua itse asiasta, reformaatiosta ja sen merkityksestä.

– Reformaatiossa on hämmentävän monta suuntaa mihin se aukeaa. Olisiko tämä (olutkulttuuri) yksi väline sen käsittelyyn. Erityisen kivaa, hauskaa ja tärkeää lisäksi on, että kaksi kovin erilaista seurakuntaa voivat tehdä tällaista yhteistyötä.

Kirkkoherrat Teemu Laajasalo ja Sammeli Juntunen ovat opiskelukavereita.

Kyllä reformaatio-oluelle, ei kirkkokaljoille

Paavalin seurakunnassa Helsingissä kirkkoherra Kari Kanala kutsuu väkeä saarnansa jälkeen Lutherin hengessä kirkkokaljoille lähiöpubeihin.

Sen paremmin Juntunen kuin Laajasalokaan eivät lämpene ajatukselle, että perinteisten kirkkokahvien sijaan heidän seurakunnissaan väkeä kutsuttaisiin kirkkokaljoille.

– Itse en pidä sitä hyvänä ajatuksena, enkä itse tekisi sitä missään nimessä, Juntunen sanoo.

Uusia Luther-oluita reformaatiohengessä nauttineessa miesporukassa seurakunnan rooli olutkulttuurin edistäjänä ei herättänyt ainakaan näkyvää pahennusta.

– Saattaahan se joitakin pahentaa, mutta minulle se ei ole pahennukseksi, koska olen aina suhtautunut alkoholiin mielestäni hyvin raamatullisesti. Sanotaanhan jo saarnaajan kirjassakin, että ”Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi”, eläkkeellä oleva Savonlinnan seurakunnan kanttori Arto Liukko sanoi Raamattua siteeraten.

Mustan virran panimon Martti (keskellä) ja Stadin panimon Käthe ja Martin -oluet on pantu reformaation juhlavuoden merkeissä. Myös ainakin Nokian panimon Armo-olut on tehty samassa hengessä.

Myöskään Matti Määtällä ei ollut huomauttamista seurakunnan olutideasta.

– Mutta se on hieman yllättävää, että nimenomaan Savonlinnassa seurakunta lähtee mukaan tällaiseen, kun sen päättäjiä tuntuu häiritsevän jopa hautausmaan iloiseksi värjätyt vesitynnyritkin.

Vuosi sitten kirkkoneuvosto poistatti seurakunnan hautausmaalta haudankaivaja Marko Ruuskasen värikkäiksi maalaamat vesitynnyrit. Kirkkoneuvoston päätös herätti tuolloin rajua kritiikkiä seurakuntalaisten keskuudessa.

Seurakunnan nimikko-oluesta on sitä vastoin ollut vain yksi kriittinen yleisönosastokirjoitus paikallisessa sanomalehdessä.

Tätä seuruetta ei seurakunnan mukana olo reformaatio-oluiden lanseerauksessa ainakaan pahentanut. Matti Määtän (vas.), Esa Pyöriän, Arto Liukon, Pekka Hytösen ja Lauri Auvisen seurustelu sujui olutlasien äärellä Luther-hengessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?