Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

Julkaistu:

Pakomatkalla kahvakuulan keveydestä oli hyötyä, mutta ei tarpeeksi.
Kuopiolaismies otti mukaansa aivan liian pienen kahvakuulan lähtiessään varhain sunnuntaina yön selkään hakemaan lisää olutta lähikaupasta.

Lopputulos oli henkilökohtainen fiasko, mutta järjestäytyneen yhteiskunnan voitto.

– Se oli neljäkiloinen, kertoo vanhempi rikoskonstaapeli Esa Pekkarinen.

– Taitaapi olla pienemmästä päästä niitä.

Kahvakuulalla mies yritti rikkoa Kuopion Kauppakadulla sijaitsevan kaupan ovilasin. Lasi särkyikin, mutta aukko jäi liian pieneksi. Siitä ei mahtunut 21-vuotias mies sisään. Isommalla kahvakuulalla olisi syntynyt isompi reikä.

– Aateltavissa on, Pekkarinen vahvistaa.

Kuopiolaismies teki ilmeisesti toisenkin, yhtä alkeellisen virheen.

Hän lähti juoksemaan pakoon rikoksentekovälineensä kanssa. Vaikka kahvakuula painoi edelleen samat neljä kiloa ja keveydestä oli tällä kertaa hyötyä, siitä ei ollut käytännössä hyötyä, päinvastoin. Neljä ylimääräistä pakokiloa takasivat lopullisesti, ettei miehen pakovauhti riittänyt, vaan poliisin partio nappasi pakenijan helposti kiinni.

– Olen siitä, jos en täysin, niin 98,5 -prosenttisen varma, Pekkarinen kommentoi kahvakuulan mukanaoloa pakopinkaisulla.

Kahvakuula on alunperin venäläinen voimailuväline: rautainen kuula, jossa on kahva. Sen hallinta edellyttää oikeaa tekniikkaa ja väärinkäytettynä se voi olla vaarallinen.

Epäonninen murtokeikka sai alkunsa, kun kaverinsa luona yöpynyt mies oli juonut loppuun talon oluet ja päättänyt, että olutta pitää saada lisää. Kättä pidemmäksi hän otti klassisen sorkkaraudan sijasta kahvakuulan, jonka paino viittaa siihen, että omistaja on nainen.

Miestä epäillään nyt varkauden yrityksestä. Hän ei ole ainakaan Pekkarisen vanha tuttu.

Pohjois-Savossa on tunnetut omat olutmerkkinsä, mutta Pekkarinen arvelee, että kahvakuulalla tavoiteltiin tällä kertaa ”olutta kuin olutta”.

Asiantuntijoiden mukaan kahvakuulaa valittaessa erityisesti naiset, mutta myös miehet, usein aliarvioivat omat voimansa.

Kuntoilukäytössä kahvakuulalla harjoitetaan useampaa lihasryhmää samanaikaisesti, jolloin riittävän painoinen kahvakuula laittaa töihin myös pienet tukilihakset ja riittävä paino auttaa löytämään oikeat liikeradat – tai murtokäytössä saamaan aikaan tavoitellun tuhovaikutuksen.

Naisten aloituskuulaksi suositellaan kuntoilukäytössä jopa 8-12 kiloa painavaa kuulaa, miehillä 12-20 kg. Käytännössä voi olla järkevää aloittaa hiukan kevyemmillä. Murtokäytössä iso paino on itseisarvo, koska liikesarjaa ei tarvitse toistaa.