IS-reportaasi Keski-Suomen kuihtuvalta K-alueelta: ”Paha ei yllä tänne, ei huumeet eikä terroristit”

Julkaistu:

Suomi
– Ei mittää vällii, kun oon ite itsenäinen, kommentoi 84-vuotias Tyyne Hätinen kriisikotikuntansa Kannonkosken tilannetta.
Kannonkoski, Kivijärvi ja Kyyjärvi, kolme kuolevaksi luokiteltua keskisuomalaista kuntaa. Näin todettiin Suomen Kuvalehden laadituttamassa kunta-analyysissa, joka julkaistiin tammikuun viidentenä päivänä. SK:n mukaan pohjoisen Keski-Suomen naapurikunnat käyvät parhaillaan kuolinkamppailuaan. Koko K-trio kuuluu Suomen kymmenen pahimmassa kriisissä olevan kunnan joukkoon.

Melkein voi puhua K-kvartetista, sillä samassa kulmakunnassa sijaitsee myös Kinnula, jota samaisen analyysin mukaan uhkaa myös kaatuminen. Kinnula ei kuitenkaan kuulu talouden indikaattorien perusteella kriisikuntien top kymppiin. Yhteensä olemassaolostaan kamppailee SK:n mukaan 57 suomalaiskuntaa.

Yksi alueen K-kunta, Karstula, poikkeaa joukosta. Karstusilla on ollut jopa varaa antaa rukkaset kuntaliitosta ehdottaneille köyhille naapureilleen.

IS kävi maanantaina pienissä K-kunnissa selvittämässä, millaisesta taistelusta on kyse – vai taistellaanko ollenkaan? Ja millainen se vihulainen lienee?

Kannonkoski on kolmikosta lähinnä kaupunkia, Saarijärveä. 34 kilometrin päässä olevalla pikkukaupungilla ei tosin silläkään mene erityisen hyvin.

Kylän keskustan läpi ajaa hetkessä. Joku kulkee marketin pihalla kauppakassin kanssa autoon, toinen autosta kauppaan. Mutta löytyy raitilta sentään yksi kiireettömämpikin kulkija, 84-vuotias Tyyne Hätinen.

– Potkurilla mennään. Vähän aikaa sitten myin auton. Ei näin vanha ennää, Hätinen kertoo.

Hätinen on syntyperäinen kannonkoskinen. Teininä elämä vei Turkuun, josta piti palata työelämän jälkeen kotiin. Elossa olevat tyttäret asuvat Ruotsissa.

– Täällä olen loppuun asti. Hautapaikkakin on maksettu.

 

Täällä olen loppuun asti. Hautapaikkakin on maksettu.


Kannonkosken mahdollinen katoaminen itsenäisten kuntien kartalta ei Hätistä pahemmin liikuta.

– Ei mittää vällii, kun oon ite itsenäinen. Minä elän. Päivä kerrallaan.



Alun perin saarijärveläinen Antero Tolppila, entinen rakennusmestari, muutti Kannonkoskelle eläkepäiviä viettämään. Metsätila ja kesämökki pitävät vireän 75-vuotiaan puuhakkaana. Välillä tullaan SEO:lle tapaamaan tuttuja – eli lähinnä muita eläkeläisiä.

– Meitä on paljon. Pahaltahan tämä näyttää. Nuoriso muuttaa muualle, kun ei ole työpaikkoja. Viikot ovat pitkiä talviaikaan.

– Peruspalvelut täältä saa, lääkärikin on kahtena päivänä viikossa, mutta rautakauppaan pitää mennä muualle.

Tolppila uskoo, että joku päivä hänelläkin on muutto edessä.

– Jos ei enää jaksa hommia tehdä, niin sitten varmaan hankin rivitalo-osakkeen Saarijärveltä.

Kuntaliitos olisi Tolppilan mielestä selkeä ratkaisu.

– Mutta Karstula on sitä jarruttanut.

32 kilometriä vesistöjä väistellen luoteeseen, mukana pätkä kantatie 77:aa eli Sinistä tietä, ja ollaan jo todella syrjässä, Kivijärvellä. Vanha puukirkko keskusraitin varrella on komea, mutta liekö liikenteen saasteet mustanneet laudoitusta. Koulu näyttää uudelta, joten kai täällä on lapsiakin?

Kauniin puutalon liittymässä kerrotaan avoinna olevasta myymälästä. Sisällä käy selville, että ollaan työ- ja päivätoimintakeskus Kukkoahossa, joka järjestää kuntoutusta erityisryhmille.

Hilkka Timonen, 65, tykkää asua Kivijärvellä. Tosin mukavaa olisi joskus käydä muuallakin.

– Ei täältä pääse minnekään, kun ei oo linja-autoja. Silloin vaan pääsee matkaan, kun koululaisetkin kulkee, Timonen kertoo.

 

Ei täältä pääse minnekään, kun ei oo linja-autoja.


– Mutta toisaalta ollaan turvallisesti sivussa. Kaikki paha ei yllä tänne, ei huumeet eikä terroristit.

Turvallisuuden tunnetta vähentää toisaalta huoli terveyspalveluista. Päivystykseen Jyväskylään on liki 130 kilometriä.

Parempaa ei ole luvassa. Väki vähenee eikä uutta tule tilalle.

 

Toisaalta ollaan turvallisesti sivussa. Kaikki paha ei yllä tänne, ei huumeet eikä terroristit.

– Ei tuu äkkiä mieleen, että kukaan olis rakentamassa Kivijärvelle uutta taloa, Erkki Paananen, 62, miettii.

Lääkkeeksi ehdotetaan kuntaliitoksia. Paananen kyseenalaistaa ajatuksen.

– Kun kaksi köyhää laitetaan yhteen, niin tuleeko siitä sitten muka rikas?



Löytyy Kivijärveltä vielä nuorehkoja aikuisiakin. Ja ihan terveessä touhussa. Juha Hakkarainen, 41, ja Aleksi Viinikainen, 35, käyttävät kunnallista palvelua eli pelailevat kahteen mieheen lätkää kaukalossa.

– Ennen Kivijärven Kivekkäillä oli neljäkin eri-ikäistä junnujoukkuetta yhtäaikaa. Enää ei saa sitä yhtäkään ikäluokkaa, kaksikko muistelee viime vuosituhatta.


Omaa maatalousyritystään pyörittävä Hakkarainen lähti nuorena Jyväskylään lukioon. Opintoja riitti kahdeksaksi vuodeksi ennen paluuta sukutilalle. Kotikuntansa kohtaloa Hakkarainen ei turhaan pohdi.

– Paikka on vakava, mutta omaan toimintaani se ei vaikuta. Tulonsiirtoja Kivijärvi saa jo, eikä valtiovallan apu ole ratkaisu. Meidän on vain tehtävä näissä olosuhteissa parhaamme, Hakkarainen korostaa.

– Jäljellä olevat joutuvat olemaan entistä aktiivisempia. Nyt lapsilla onkin jo niin paljon iltapäivätoimintaa, ettei väkeä edes riitä joka paikkaan.

Hakkarainen muistuttaa myös, että maailma on nykyisin pieni.

– Laajakaistakin tulee täällä joka torppaan, joka haluaa. Matkustamaan pääsee aina. Ainoa ongelma on työssä tarvitsemani erikoistarvikkeet, jotka pitää hakea kaukaa.

Hakkarainen kehuu liikuntamahdollisuuksia. On uusi punttisali, eikä uimahalliinkaan Kannonkosken puolelle ole kuin 25 kilometriä.

– Onhan se mahtavaa, että on oma itsenäinen kunta. Mutta vielä tärkeämpää on, että palvelut säilyvät lähellä.

Iltapäivä pimenee, mutta vielä on 37 kilometriä Kyyjärvelle, joka kunnostautui kotouttamalla viime vuonna esimerkillisesti turvapaikanhaki­joita. Amnestyn kyyjärveläisille myöntämä Kynttiläpalkinto on nähtävissä keskustan risteyksessä matkailijoita pysäyttävän kauppakeskus Paletin vitriinissä, mutta ei mennä nyt sinne.

Betonielementtejä valmistavalla Betsetin tehtaalla yhdessä maahanmuuttajien kanssa työskentelevä Tuomas Mäntylä, 31, on hakemassa kaksostyttäriään Siniä ja Lottaa iltapäivähoidosta. Mäntylä on syntyperäinen kyyjärveläinen – ja poikkeuksellinen sellainen.


– Meillä oli koulussa 26–28 oppilasta. Heistä asuu nykyisin Kyyjärvellä lisäkseni vain kaksi, Mäntylä ynnää.

– Sinänsä surullista. Vanhoja ystäviä ei usein enää näe.

 

Meillä oli koulussa 26–28 oppilasta. Heistä asuu nykyisin Kyyjärvellä lisäkseni vain kaksi.

Mäntyläkin asui tovin Pohjanmaan puolella opiskelemassa ja perhettä perustamassa. Lopulta perhe ui vastavirtaan ja palasi muuttotappiokuntaan asuttamaan Mäntylän kotitaloa.

Lopulta ja lopulta. Mäntylä tietää, että aika rientää. Sini ja Lotta aloittavat yhdeksän vuoden koulutiensä syksyllä. Sen jälkeen pitäisi jatkaa opintoja – jossain.

– Alle kymmenen vuotta, ja todellisuus iskee päin naamaa. Mitä sitten tapahtuu? Täällä ei toisen asteen koulutuspaikkoja ole.



Sivistystä on sentään tarjolla, sillä vielä on pikkukunnilla varaa pitää yllä kirjastoja. Kirjastovirkailija Maarit Ohranen, 48, on saanut asiakkaakseen entisen opettajansa, 67-vuotiaan Eliisa Heiskasen.


– Kyse ei ole kuolevista vaan taistelevista kunnista, SK:n artikkeliin perehtynyt Ohranen linjaa ja muistuttaa, että Kyyjärven etu Kannonkoskeen ja Kivijärveen verrattuna on parempi sijainti melko vilkkaan 13-tien varressa.

Etulinjassa ovat ainakin Kyyjärven päättäjät, jotka ovat tehneet rohkeita, mutta samalla kalliita päätöksiä.

– Tänne rakennetaan uusi koulu, johon tulee myös päivähoito. Lisäksi kirjasto pääsee muuttamaan maaliskuussa uusiin tiloihin. Täällä on uskoa tulevaisuuteen. Meillä ei ole tapana nostaa käsiä ylös.

Heiskanen kehuu kyyjärveläisten ennakkoluulottomuutta. Samalla hän arvelee, että kuntaliitoksia saattaa olla edessä.

– Olen muualta tullut. Minulle on sama, mikä on kunnan nimi.

Molemmat korostavat, että avainkysymys ovat peruspalvelut.

– Jos ei ole koulua eikä päivähoitoa, ei ole myöskään lapsiperheitä. Eikä sitten tulevaisuuttakaan, Herranen tiivistää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt