Tuleva opettaja huolestui lasten suppeasta sanavarastosta HS:ssa –vanhemmat lyövät tabletin kouraan kolmevuotiaana

Julkaistu:

Kasvatus
Koulun aloittaminen voi tuntua ulkomaanreissulta, kun lapselle ei ole juurikaan puhuttu kotona, kirjoittaa tuleva luokanopettaja keskiviikon Helsingin Sanomissa.
Lasten runsas ruutuaika puhuttaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, jossa luokanopettajaopiskelija ja yrittäjä kertoo kirjoituksessaan olevansa huolissaan lasten kielellisestä kehittymättömyydestä.

Hän kertoo puhuneensa erään rehtorin kanssa, jonka mielestä kuinka joillakin lapsilla koulun aloittaminen voi nykyään tuntua melkein kuin ”ulkomaanreissulta”, koska lapsille ei ole juurikaan puhuttu kotona, ja lasten sanavarasto on jäänyt muista pahasti jälkeen.

– Tähän ongelmaan ei auta se, että lapselle annetaan tabletti kouraan kolmevuotiaana ja neuvotaan pelaamaan koulun alkuun asti.

Kirjoittaja kertoo myös uskovansa, että lapset, joiden kotona ei puhuttu tai luettu, leikkivät ennen enemmän muiden lasten kanssa, jolloin he altistuivat runsaammalle sanavarastolle.

– Oppiminen tapahtui huomaamatta, koska ympärillä oli riittävästi lapsia, joille luettiin ja joille puhuttiin paljon.

Osa vanhemmista on kirjoittajan mielestä mennyt ”digiloikasta sekaisin”.

– Jos lapsille ei ole kotona annettu minkäänlaisia rajoja esimerkiksi kännykän käytölle tai pelaamiselle eikä heille juuri ole luettu tai puhuttu, lähtötilanne ei ole kovinkaan otollinen, hän kirjoittaa lehdessä koulunkäyntiin viitaten.

Terveydenhoitajat kertoivat lasten, erityisesti alle kouluikäisten poikien huolestuttavan runsaasta ruutuajasta myös viime syksynä Helsingin yliopistossa julkaistussa Hannele Poutiaisen väitöskirjassa.

Samaan aikaan, kun lasten ruudun ääressä vietetty aika on lisääntynyt, on lasten ylipaino Suomessa yli kaksinkertaistunut viimeisten vuosikymmenten aikana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt