Kesällä 1944 Sturmi oli Suomen kovin nyrkki vihollisen tankkeja vastaan – tältä rynnäkkötykki näyttää sisältä ja ulkoa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kesällä 1944 Sturmi oli Suomen kovin nyrkki vihollisen tankkeja vastaan – tältä rynnäkkötykki näyttää sisältä ja ulkoa

Toisen maailmansodan aikana Suomen armeijan panssarijoukkojen tila oli pitkään enemmän tai vähemmän kelvoton. Muutos tilanteeseen tapahtui vasta vuodesta 1943 alkaen, kun Saksasta ostettiin StuG III -rynnäkkötykkejä.

Julkaistu: 10.1.2017 19:27, Päivitetty 11.1.2017 14:29

Hankinta tapahtui lähes viimeisellä mahdollisella hetkellä, sillä rynnäkkötykit joutuivat tositoimiin jo seuraavana kesänä. Rynnäkkötykkihankinta oli eräässä mielessä onnistunut täyskäännös panssarijoukkojen kurjistamisstrategiaan.

Hyökkäysvaunut kun oli jotakuinkin täysin sivuutettu sotaa edeltävinä vuosikymmeninä. Suomen itsenäistyessä maan puolustusvoimia varusteltiin jonkin aikaa niin tarmokkaasti kuin pienen ja köyhän maan voimin vain kyettiin.

StuG-rynnäkkötykkien pääase oli 75-millimetrin panssarikanuuna. Tehokas tykki kykeni läpäisemään neuvostopanssarit edestäpäinkin.

StuG-rynnäkkötykki ja sen tuhoama venäläinen hyökkäysvaunu. Viipurin pohjoispuoli 2.7.1944.

Suomen panssarijoukkojen taistelu- ja torjuntakyky neuvostopanssareita vastaan oli jatkosodan aikana muuttumassa kyseenalaiseksi, kunnes helmikuussa 1943 päätettiin perustaa ensin rynnäkkötykkipataljoona, sitten varustaa se Saksasta ostettavilla rynnäkkötykeillä.

StuG III Ausf G -vaunujen myötä Suomella oli ensimmäisen kerran toisen maailmansodan aikana käyttökelpoinen määrä ajanmukaista, tehokasta panssarikalustoa, joka kykeni tasavertaiseen taisteluun neuvostovaunujen kanssa.

StugIIIby PetriParkkinenon Sketchfab

Sturmit, kuten vaunuja tuttavallisesti kutsuttiin, edustivat saksalaista modernia panssarivaunutuotantoa parhaimmillaan ja huonoimmillaan.

Vaunuissa oli hyvä varustus ja laitteistot. Kaikki oli varustettu radioilla ja oivallisella optiikalla, joiden ansiosta taistelukentän havainnointi ja viestintä onnistui hyvin taistelunkin aikana.

Jutun pääkuvana olevalta videolta voit katsoa, miltä rynnäkkötykin sisällä näyttää. Stug-vaunua esittelee Panssarimuseon museomestari Jukka Lehtimäki.

Erityisen tärkeää oli kuitenkin vaunun aseistuksen tehokkuus. Yleisesti ottaen suomalaispanssareissa oli sekä kehno panssarointi että pieni tykki, jotka olivat tappava yhdistelmä uusia neuvostopanssareita kohdattaessa. Niille pärjäsivät vain sotasaalisvaunut, eikä niissäkään ollut uusimpien neuvostotankkien veroista aseistusta.

Eräänlaisena kehnouden huipentumana voidaan pitää suomalaisten BT-5-panssarista muuntamaa BT-42-rynnäkkötykkiä, joka varustettiin ensimmäisen maailmansodan aikaisella, täysin vanhentuneella 114 mm haupitsilla. BT-42:t sopivat liikkuvaksi tykistöksi ja kiinteiden maalien tuhoajaksi asemasodassa, mutta neuvostopanssareita vastaan ne olivat täysin kyvyttömiä.

Niinpä tehokkaalla 75 millimetrin panssarikanuunalla varustetut Sturmit toivat suomalaisille panssarijoukoille aseen, jolla pystyi viimeinkin pysäyttämään suurimmatkin neuvostovaunut.

Saksan rynnäkkötykit joutuivatkin tositoimiin Karjalan kannaksen puolustustaisteluissa. Niitä käytettiin usein panssarivaunujen tapaan, eli hyökkäyksen kärkenä pelkän tukemisen sijaan. Vaunut ja niiden hyvin koulutetut miehistöt osoittivat taisteluissa erinomaista kyvykkyyttä, ja onnistuivat usein päihittämään vastaan tulleet neuvostovaunut kaksintaistelumaisissakin tilanteissa.

Rynnäkkötykit olivat suomalaisten tehokkainta kalustoa kesällä 1944.

Sturmi Panssarimuseon varikolla.

Rynnäkkötykin sisätilat ovat ahtaan käytännölliset. Vasemmalla taaimpana istuu vaunujohtaja, hänen jaloissaan ampuja ja tämän edessä kauimpana ajaja. Kuvassa keskellä 75-millimetrin tykin tähtäinlaitteet.

Rynnäkkötykin toinen puoli on varattu lataajalle, ammuksille ja radiolaitteille. Jokainen StuG oli varustettu sekä sisäpuhelimella että radiolaitteilla, mikä nosti merkittävästi vaunujen taistelutehoa.

Vaikka Sturmin tykillä pystyi ampumaan vain etusektoriin, ehättivät rynnäkkötykit usein kääntymään, tähtäämään ja ampumaan nopeammin kuin neuvostopanssari kääntyvine tykkitorneineen. Suomalaiset tuhosivat noin 10 venäläispanssaria yhtä menetettyä rynnäkkötykkiä kohde

Rynnäkkötykin merkitys oli kuitenkin suurempi kuin vain tuhottujen neuvostovaunujen määrä. Panssarintorjuntatykeillä, panssarinyrkeillä ja -kauhuilla tuhottiin enemmän vihollisen kalustoa, mutta puolustusaseilla ei pystytty tekemään vastahyökkäyksiä tai etenemään. Rynnäkkötykki pystyi vaihtamaan asemiaan omin voimin ja hyökkäämään jalkaväen tukemana ja ilman.

Vaunut olivat tehokkaita myös vihollisen jalkaväkeä vastaan, ja vastahyökkäysten yhteydessä rynnäkkötykeillä tuhottiin ja vallattiin vastustajan panssaritorjunta-aseita, tykistöä, huoltokuljetuksia ja muuta kalustoa.

StuG-rynnäkkötykit jatkoivat sodan jälkeen palveluksessa aina vuoteen 1966 saakka, ja niitä on säästynyt useita niin museoiden näyttelyihin kuin portinvartijoiksi.

Kesän 1944 taisteluista kerrotaan vaikuttavasti ISTV:n suursarjassa 100 tarinaa sodasta. Katso video alla.

 

Parolan Panssarimuseossa on esillä useita rynnäkkötykkejä sekä rinteen että sisähallien näyttelyissä. Museolla on myös ajokuntoinen rynnäkkötykki, jota voi ihastella monissa museon ulkoilmatapahtumissa.

Panssarimuseo jatkaa edelleen tankkikatos-keräystään, jonka tavoite on rakentaa museon rinteessä ulkoilmassa olevien panssarien suojaksi valaistu sääsuojakatos.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?