1990-luvun turkistarhaiskuilla oli kova hinta: ”kettutyttö” Mia Takula ei vieläkään saa liittymää tai luottokorttia omiin nimiinsä

On sametinpehmeä toukokuun yö. Puissa on jo vihreät silmut. On taas se aika vuodesta, jolloin nuoret istuvat kavereiden kanssa rantakalliolla. Tällaisena yönä tekee mieli unelmoida.

19-vuotiaalla Mia Sallillakin on unelma. Siksi hän hiippailee turkistarhalla Uudessakaarlepyyssä kahden ystävänsä kanssa. He ovat pukeutuneet tummiin, etteivät he herättäisi huomiota.

Pimeässä on vaikeampi nähdä, mutta tänä kevätyönä 1995 on käsittämättömän valoisaa. Se lisää pelkoa. Entä jos heidät huomataan? Entä jos eläimet ovat aggressiivisia?

On toimittava nopeasti. Kun Mia, Kirsi Kultalahti ja Minna Salonen alkavat avata kettujen häkkejä, ei ole aikaa miettiä, miltä itsestä tuntuu.

He keskittyvät vain tekemiseen: toinen avaa häkin toiselta puolelta ja toinen toiselta.

Osa vapautetuista ketuista pinkoo heti luontoon. Kaikki eivät lähde häkeistään.

Pelottaa. Siksi naiset avaavat vain osan häkeistä. Entä jos tarhaaja herää ja ampuu? Moni tarhaaja harrastaa metsästystä.

Yksi tytöistä on aina vahtivuorossa ja maalaa sanan ALF (Animal Liberation Front, Eläinten vapautusrintama) tai iskulauseen sillä aikaa, kun muut avaavat häkkejä. Se on tarkoitettu merkiksi käynnistä. Niin tarhaaja tietää, että kävijät eivät olleet satunnaisia ohikulkijoita vaan eläinten ystäviä.

”En salaile enkä peittele menneisyyttäni”

On tammikuu 2017. Mia Salli, nykyisin Takula, istuu helsinkiläisessä kahviossa.

Tapaamispaikkaa on mietitty hartaasti. Mia ei halua kertoa asuinpaikkaansa. Freelance-toimittajana ja televisiokäsikirjoittajana työskentelevä 41-vuotias nainen haluaa suojella yksityisyyttään, ennen kaikkea teini-ikäisen poikansa oikeutta siihen.

– Enää minua ei tunnisteta niin paljon, mutta koko 90-luku tunnistettiin, Mia kertoo.

– En salaile enkä peittele menneisyyttäni, mutta olisi koomista, jos uuteen ihmiseen tutustuessaan toisi heti esille, mitä teki yli 20 vuotta sitten.

Heinäkuussa 1995 Sallin nimi oli kaikkien huulilla. Kirsi Kultalahti, Minna Salonen ja Mia Salli jäivät kiinni neljästä turkistarhaiskusta Evijärvellä ja Uudessakaarlepyyssä. Kettutytöiksi nimetyt naiset päästivät irti noin 600 tarhakettua.

Kohu oli valtava. Hovioikeus tuomitsi kolmikon yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi heidät tuomittiin yhteisvastuullisesti lähes 900 000 markan vahingonkorvauksiin.

– Mun tulot on niin pienet, ettei ole kauheasti mennyt ulosottoon.

Mia Takula on elänyt lähes koko aikuisikänsä ilman luottotietoja. Hän ei saa luottokorttia eikä kännykkäsopimusta omiin nimiinsä. Vuokra-asuntoa on vaikea löytää. Välillä hän on joutunut käymään diakonin kanssa ruokakaupassa.

– En usko, että olen ollut keskimääräistä riippuvaisempi muista. Oman sukupolveni vanhemmat ovat tukeneet lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Olemme lamaikäluokkaa.

Mia Takulan beagle Junnu on entinen koe-eläin Suomesta. Asja on entinen katukoira Venäjältä. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

”Emme pitäneet niitä kummoisina tekoina”

Mia Takula juo vihreää teetä ja sanoo, etteivät naiset pystyneet aavistamaan, että neljästä tarhaiskusta voisi tulla niin kovat tuomiot.

– Se oli iso sokki. Luulimme, että siitä tulisi korkeintaan paikallislehteen juttu. Emme pitäneet niitä kummoisina tekoina. Oli vain kolme nuorta naista, jotka avasivat joidenkin kettujen häkkejä turkistarhalla ja maalasivat pari iskulausetta.

Ensimmäinen tarhaisku uutisoitiin television pääuutislähetyksessä seuraavana päivänä. Iskijät eivät siitä tienneet. He olivat nukkumassa. Yöllä oli lähtö seuraavaan paikkaan Evijärvelle.

– Kun liftasimme Minnan kanssa kotiin 11 tuntia, pääsimme pieneksi pätkäksi teurasauton kyytiin. Kuljettaja oli kuullut iskuista radiosta ja hämmästeli isoon ääneen. Hämmästelimme yhdessä.

Kaiken takana oli eläinten paras. Mia ei hyväksynyt tapaa, jolla turkistarhaajat tienasivat osan rahoistaan. Ihmisillä ei ole hänen mielestään oikeutta hyväksikäyttää ja tappaa eläimiä. Niin turkistarhoilla tehtiin. Ketut lopetettiin sähköiskulla suuhun tai peräaukkoon.

Eläinten ja ihmisten oikeudet, luonnonsuojelu, tasa-arvo ja kehitysmaakysymykset ovat Mialle yhä tärkeitä arvoja. Hän on ollut perustamassa Suomeen kansainvälistä ympäristöjärjestöjen verkostoa Maan ystäviä ja tehnyt paljon vapaaehtoistyötä.

– Painopisteeni meni eläintenoikeuksiin, koska niitä ei oikein kukaan ajanut silloin. Koin, että minun täytyy lähteä puhumaan eläinten puolesta.

”Kiusaamiseen sisältyi, että jokainen vuorotellen sylkäisi naamalleni”

Teini-iässä Mia oli koulukiusattu. Kolmelapsinen perhe vaihtoi asuinpaikkaa tiuhaan. Kun Mia oli ala-asteen viidennellä, espoolaisperhe muutti Vihtiin. Yläasteella kiusaaminen yltyi järkyttäviin mittoihin. Rehtori ehdotti ratkaisuksi, että Mia jäisi vähäksi ajaksi kotiin.

– Kiusaamiseen sisältyi, että jokainen vuorotellen sylkäisi naamalleni. Oli myös fyysistä väkivaltaa ja huorittelua ja haukkumista. Minua kuristettiin niin, että menin tajuttomaksi.

Maalaisyhteisössä oli tasapäistämisen paine. Kaikilla piti olla tietyt merkkivaatteet. Kirjoittaminen ja liikunta eheyttivät – ja eläimet, joita kotona oli vuosien varrella monta: poni, koiria, jyrsijöitä ja undulaatteja. Sisäsyntyiseksi eläinihmiseksi itseään kutsuva Mia ryhtyi lapsena kasvissyöjäksi. Koulun ruokalassa hän istui yksin ja söi porkkanaraastetta ja näkkileipää.

Erilaisuutta ei suvaittu. Kiusaaminen jatkui yläasteen loppuun.

– Lapsen päässäni päättelin, että tavallinen ihminen on väkivaltainen kiusaaja. Minä en ole sellainen enkä halua edes näyttää siltä.

14-vuotiaana Mia alkoi värjätä hiuksiaan punavioleteiksi ja tehdä vaatteensa itse. Alakulttuurilehdestä Toinen vaihtoehto löytyi samanhenkisten nuorten kirjeenvaihtoilmoituksia. Niiden kautta hän tutustui Kirsi Kultalahteen.

Samoihin aikoihin hän löysi punk-musiikin, ryhtyi punkkariksi ja leikkasi irokeesin. 16-vuotiaana hän perusti Suomen Punk Anarko -yhdistyksen. Agendana olivat myös eläintenoikeudet.

–Kettutyttö-nimitys oli pilkkaamistarkoituksessa annettu. Vaikea siitä oli tykätä. En pidä siitä vieläkään, vaikka huumorimielellä sitä tulee itsekin käytettyä Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

”Vahingonkorvaukset eivät perustuneet tosiasioihin”

Syksyllä 1995 Mia Salli kertoo salamavalojen välkkeessä vapauttaneensa tarhaeläimiä ”antaakseen ketuille mahdollisuuden elämään.”

– Oli kyse eläinten vapautuksesta, siitä, että niille annetaan mahdollisuus elää elämisen arvoista elämää, Mia Takula vastaa nyt kysymykseen, mitä eläimet hyötyivät tarhaiskuista.

Kyllä he ymmärsivät, että kaikki vapautetut ketut eivät pärjää luonnossa, mutta tarhalla ei pärjää yksikään. Jokainen tapetaan syksyllä. Mia sanoo, että yhtä hyvin voisi kysyä, mitä hyötyä on antaa kodittomalle koiralle koti. Vastaus on, että eläimen elämä muuttuu.

– Media meni silloin metsään. Ei ymmärretty, että emme tehneet vapautuksia yhteiskunnallisen keskustelun takia.

Mia Takula sanoo rauhallisella äänellä, että mediassa kettutytöistä haluttiin antaa kuva pahiksina ja vandaaleina, vaikka laitonta toimintaa eläinten puolesta oli tehty aiemminkin. Tiedotusvälineiden välittämä mielikuva vaikutti Mian mielestä myös oikeuslaitokseen.

– Oli hyvin erikoista, ettemme saaneet korkeimmasta oikeudesta valituslupaa. Meidän keissi oli ennakkotapaus ja juuri ennakkotapauksia sinne otetaan. Hovioikeuden päätös jäi voimaan ja vahingonkorvaukset eivät perustuneet tosiasioihin. Tarhaajien vahinkoilmoitukset olivat ristiriidassa esimerkiksi tarhaajien aikaisempien vuosien tulojen kanssa. Ilmoitukset olivat myös suuressa ristiriidassa keskenään, vaikka teot olivat identtisiä. Ketunpoikasia ilmoitettiin kuolleiksi sellaisellakin tarhalla, jossa ei ollut käydessämme yhtään ketunpoikasta.

”Nyt ei ole iskulauseiden vaan keskusteluiden aika”

Kohun keskellä Mialle ei tullut koskaan mieleen kadota maan alle. Iso mediahuomio kannatti hyödyntää ja puhua eläinten oloista. Mia ja Minna antoivat valtavan määrän haastatteluja.

– Jätimme parin vuoden kuluttua julkisuuden, kun alettiin kysyä kesätukkakilpailun tuomariksi. Huomasimme, että julkisuus ei enää palvele eläinten asiaa. Emme halunneet julkisuutta itsellemme, vaan eläimille.

Oikeudenkäynnin jälkeen Mia Takula ei ole joukon kolmatta, Kirsiä, nähnyt. Minnan kanssa hän on ollut tekemisissä.

– Meillä on paljon yhteistä historiaa. Olemme kokeneet niin suuria asioita yhdessä, että hän tulee aina olemaan minulle tärkeä ja rakas ihminen.

Enää Mia Takula ei kirjoittaisi iskulauseita. Hän sanoo, että yhteiskunnallinen tilanne ei ole enää sama: yhteiskunnallinen keskustelu on edennyt ja esimerkiksi veganismi on noussut Suomessa räjähdysmäiseen suosioon. Kun aika muuttuu, toimintatapojenkin pitää muuttua.

Tammikuun alussa Mialta ilmestyi tietokirja Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla (Into Kustannus). 18-vuotiaana vegaaniksi ryhtynyt Mia on haastatellut siihen ihmisiä, jotka ovat valinneet vegaanisen elämäntavan.

– Nyt ei ole iskulauseiden vaan keskusteluiden aika. Toivon, että pystyn kirjallani syventämään keskustelua veganismista ja eläinoikeuksista sekä osoittamaan ihmisille, kuinka helppoa ja hauskaa vegaanina tänä päivänä on.

Tärkeintä elämässä on oma lapsi.

– On tärkeää, että lapsi saa kasvaa omaksi itsekseen. Vanhemman rakkaus on ehdotonta, muuten se ei ole oikeaa vanhemmuutta. Yritän tukea lasta kasvamaan omaksi persoonakseen ja tekemään omia valintoja. Oli ne valinnat mitä tahansa.

Mia Takula uskoo, että elämä ei olisi kovin erilaista ilman vahingonkorvaustaakkaa. Toki helpompaa. Tosin Mia on seurannut vierestä stressiä, jonka omistaminen voi tuoda mukanaan.

– Pystyn pääosin elämään sellaista elämää, jota haluan.

–Mediakohu ja oikeustaistelu olivat aivan mieletön prässi. En ymmärrä, miten siitä on selvitty. Pelkäsin hirveästi esiintymistä, Mia Takula muistelee. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

”Ihmisellä ei ole oikeutta käyttää eläintä hyväkseen”

Vuoden 2016 viimeisenä päivänä kettutyttöjen jättimäinen vahingonkorvausvelka vanheni. Mia Takula sanoo, ettei hän ole ajatellut koko asiaa.

– Sillä ei ole suurta vaikutusta, koska en ole materialistinen ihminen.

Kalliokiipeilyä ja retkeilyä harrastavalla perheenäidillä on unelma. Hän haaveilee neljän vuodenajan retkeilyvälineistä. Makuupussi ja makuualusta ovat 90-luvulta.

– Elämä on ulkona. Jokainen päivä, jota ei ole vietetty luonnossa, on vain puoliksi eletty.

Menneistä Mia Takula sanoo: En kadu. Hän siteeraa Paulo Coelhoa: Vastoinkäymisissä valitset, oletko uhri vai seikkailija, joka etsii aarrettaan.

– Uhriutuminen on kamalaa myrkkyä ja sellaista kannattaa välttää viimeiseen asti. Siitä ei ole hyötyä kenellekään.

Se oli oikein, mitä me teimme, hän sanoo tarhaiskuista nyt.

– Jos olisin käynyt turkistarhoilla enkä tehnyt mitään, en voisi elää itseni kanssa. Olen eläinoikeusihminen. Se lähtee siitä, että ihmisellä ei ole oikeutta käyttää eläintä hyväkseen. Turkistarhaus on rikos elämää kohtaan.

Turkistarhaus jatkuu Suomessa. Mia Takulan mielestä Suomi on jäänyt kyseenalaiseen kerhoon Kiinan ja Puolan kanssa.

– Maailmaa en varmasti pysynyt muuttamaan, eikä se ollut tarkoituskaan. Tarkoitus oli vapauttaa eläimiä. Silti yllättävän moni on tullut sanomaan, että meidän toiminta on ollut kipinä sille, että on itse ryhtynyt vegaaniksi.

Mia ei koe uhranneensa elämäänsä, sillä tekohetkellä hän ei tiennyt seurauksista. Niin vain kävi. Asiat täytyy ottaa vastaan sellaisina kuin ne tapahtuvat – ja hyväksyä ne.

– Minulla on vahva elämisen palo. Olen sitkeä ja sinnikäs. Minulla on äärimmäisen harvoin epätoivon fiiliksiä. Olen vitsaillut, että hautakiveeni voi kirjoittaa: Kyllä täältä vielä noustaan.