Sebastian

Kotimaa

Lasten pulkkatuokion karmiva päätös – pikkutyttö loukkaantui, vietiin ambulanssilla hoitoon

Julkaistu:

Helsinkiläinen Vesa todisti karmean näköistä pulkkaonnettomuutta Helsingissä. Loukkaantunut tyttö vietiin ambulanssilla hoitoon
Helsinkiläinen Vesa Lindqvist oli perheensä kanssa ulkoilemassa suositussa pulkkamäessä Helsingin Vanhassakaupungissa perjantaina. Laskinmäki oli loistokunnossa.

Lindqvist joutui todistamaan kuitenkin ikävää tapahtumaa.

Lindqvistin mukaan kahden pienen tytön pulkka ajautui mäen reunassa olleeseen aitaan, jossa on metalliset tolpat. Aita suojaa mäen reunassa olevia alueen istutuksia.

– Mäessä oli pieni nyppylä, ja nyppylän kohdalla oli pieni hyppyri. Tytöt menivät siitä, jonka jälkeen pulkka meni aitaa päin. Etummainen tyttö löi päänsä ilmeisesti aidan metallitolppaan, jossa oli viistetty pää, Lindqvist sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Melkoinen tilannehan se oli. Tyttöjen vanhemmat olivat hätääntyneitä, mutta käyttäytyivät loogisesti. He alkoivat hoitaa lasta ja isä otti yhteyttä pelastuslaitokseen, Lindqvist sanoo.

Päänsä lyönyt tyttö vietiin ambulanssilla pois paikalta. Lindqvistin mukaan hänen päästään vuoti verta. Loukkaantuneen tytön takana samassa pulkassa istunut tyttö ei saanut vammoja. Lindqvist todisti myös viime vuonna vastaavantyyppistä onnettomuutta.

Lindqvist kävi poistamassa hyppyrin, josta tytöt olivat menneet. Tämän lisäksi hän laittoi onnettomuuskohtaan puisen huomiopuomin varoitukseksi.

– Ei lapset ja vanhemmat osaa välttämättä ajatella, että tuommoinenkin vaaran paikka siinä on. Kyllä siinä kävi pala kurkussa, kuin näin tapahtuneen, Lindqvist sanoo.

– Silminnäkijänä se näytti minusta erittäin pahalta, Lindqvist jatkaa.

Asiasta uutisoi ensin Helsingin Sanomat.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

  3. 3

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  4. 4

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  5. 5

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  6. 6

    Poliisi: Jari Sillanpään autosta löydetty huume voi maksaa 1 000 € grammalta: ”Katunarkkarilla ei ole siihen varaa”

  7. 7

    Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

  8. 8

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  9. 9

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  10. 10

    Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  5. 5

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  6. 6

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  7. 7

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  9. 9

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  9. 9

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

  3. 3

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  4. 4

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  5. 5

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  6. Näytä lisää