Isis-taistelijoille voidaan maksaa Kela-tukea – mitä sanoo Suomen rikoslaki? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Isis-taistelijoille voidaan maksaa Kela-tukea – mitä sanoo Suomen rikoslaki?

Kuvituskuva
Julkaistu: 5.1.2017 21:25

Sosiaali- ja terveysministeriön tulkinta on, että Kela-tuet eivät ole ristiriidassa terrorismin rahoittamisen kieltävän lain kanssa.

Suomessa Kela maksaa edelleen tukia Isisin riveihin lähteneille suomalaisille vierastaistelijoille. Asiasta nousi ensimmäisen kerran keskustelu julkisuudessa kesällä 2015, jolloin silloinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) sanoi, että nykykäytäntöä tullaan selvittämään.

Tilanne on yhä sama kuin tuolloin, mutta se saattaa muuttua.

– Meillä on menossa hallituksen hanke, jossa tarkastellaan maahan- ja maastamuuttotilanteisiin liittyvää sosiaaliturvaa, milloin se alkaa ja päättyy, asumisperusteista sosiaaliturvaa koskevan kärkihankkeen projektipäällikkö Henna Huhtamäki sosiaali- ja terveysministeriöstä kommentoi Ilta-Sanomille torstaina.

Terrorismiin syyllistyneitä ei kuitenkaan ole tarkasteltu ministeriön lainsäädäntöhankkeessa erikseen.

– Mainitsemasi ryhmä on mukana tässä selvitystyössä. Heidän osaltaan ei ole käynnistetty mitään erillistä selvitystyötä. Mutta kun meillä on tällainen isompi lainsäädäntöhanke meneillään, niin tämäkin ryhmä on mukana.

Riittääkö se, että Isisin riveihin lähtenyttä kohdellaan samalla tavalla kuin jostain muusta syystä Suomesta lähtenyttä?

– Siihen en tässä vaiheessa osaa ottaa kantaa, millaiseen ratkaisuun päädytään. Lainsäädäntöhanke on vasta alussa. Erillisenä ryhmänä heidän osaltaan ei ole nyt tehty mitään tarkastelua vaan tämäkin ryhmä on mukana kokonaisuudessa.

Voimassa olevan lain mukaan tilapäisesti enintään vuoden ajan ulkomailla oleskelevalle voidaan maksaa lähes kaikkia samoja tukia, joita Suomessakin maksetaan.

Lakia on arvosteltu myös siitä, että sen voi katsoa olevan ristiriidassa rikoslain 34a-luvun 5. pykälän kanssa, joka koskee terrorismin rahoittamista.

Lain mukaan ”joka suoraan tai välillisesti antaa tai kerää varoja rahoittaakseen tai tietoisena siitä, että niillä rahoitetaan (esimerkiksi murhaa, tappoa, surmaa, törkeää pahoinpitelyä, vapaudenriistoa, törkeää vapaudenriistoa, ihmisryöstöä, panttivangin ottamista) on tuomittava terrorismin rahoittamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi.”

Ovatko Isis-terroristeille maksettavat Kela-tuet sopusoinnussa rikoslain 34a-luvun ja sen 5. pykälän kanssa?

– Niin. Sosiaaliturvan osalta nykyisessä lainsäädännössä ei ole mitään rikosten tekemiseen liittyviä esteitä. Jos etuuksien myöntämisen kriteerit täyttyvät, niin kaikilla ihmisillä on sosiaaliturvalainsäädännön mukaan oikeus näihin etuuksiin.

Eli rikoksiin syyllistymisellä tai mahdollisella rikoksiin syyllistymisellä ei Suomessa ole vaikutusta sosiaaliturvan saamiseen?

– Jokaisessa etuuslaissa on kerrottuna, mikä sen etuuden tarkoitus on. Myöntämisen kriteerit peilaavat siihen, mitä varten etuus myönnetään. Yhteyttä terrorismin rahoittamiseen ei siis meidän lainsäädännössämme ole. Jos henkilö, jolle tällainen etu myönnetään, käyttää sen etuuden muuhun tarkoitukseen kuin mikä etuuden tarkoitus on, niin sitä viranomaiset eivät seuraa.

Pitäisikö seurata?

– En kyllä tuohon osaa ottaa kantaa. Tällaista asiaa ei ainakaan toistaiseksi ole selvitetty.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps) kieltäytyi haastattelusta kovaan flunssaan vedoten.

Tuoreimmat osastosta