Kotimaa

Tämä oli hetki, joka sai Hitlerin purskahtamaan itkuun – järisyttävät seuraukset maailman historialle

Julkaistu:

Sunnuntaina 11.11. tulee kuluneeksi 100 vuotta I maailmansodan päättymisestä. Yksi maailmansotaan osallistuneista rivimiehistä oli Adolf Hitler.

Keväällä 1918 Saksa pisti kaiken yhden kortin varaan. Länsirintamalla käynnistyi kenraali Erich Ludendorffin suunnittelemien hyökkäysten sarja, Kaiserschlacht, Keisarin taistelu.

Jos Saksa murtaisi ranskalaisten ja englantilaisten linjat, voitto olisi vielä mahdollinen ennen kuin Yhdysvalloista ehtisi apuun tuoretta sotilasvoimaa ja kalustoa. Jos linjat kestäisivät, Saksan kyky taistella loppuisi. Sillä ei enää ollut uusia nuoria miehiä rintamalle lähetettäväksi ja kansa näki jo nälkää.

Liittoutuneiden linjat pitivät ja syksyn koittaessa alkoi heidän hyökkäystensä sarja.

  • Klikkaamalla jutun pääkuvaa näet videon siitä, miten Hitler nousi Saksan johtajaksi.

Lokakuussa 1918 Saksan laivasto aikoi ryhtyä omaan ratkaisutaisteluunsa paljon vahvempia englantilaisia vastaan. Sen sijaan, että he olisivat seilanneet itsemurhaan, matruusit nousivat kapinaan. Se kaatoi keisarin. Ludendorff pakeni Ruotsiin.

”Vallankumouksellaan saksalaiset ovat tehneet itsestään paariakansan, kykenemättömiä saamaan liittolaisia, vieraan pääoman palkkasotureita, joilla ei ole itsekunnioitusta”, Ludendorff raivosi.


Juoksuhaudasta näkyi vain kaistale ei-kenenkään-maata. Sotilaat eivät tienneet sodan suurista linjoista. Kun Venäjä oli kaatunut, voitto näytti varmalta. Yhdysvaltojen resursseja ei tunnettu ja Saksan heikkouden propaganda salasi.

Katso oheiselta videolta, miltä näytti rintamalla syksyllä 1918.


Kaikki miehet juoksuhaudoissa eivät suinkaan inhonneet sotaa. Toisen maailmansodan kenraalit ja marsalkat olivat ensimmäisen maailmansodan riviupseereja, Neuvostoliitossa rivisotilaitakin. Vaikka he kokivat sodan kauhut, he valitsivat sotilaan ammatin, joka merkitsi mahdollisuutta omien kykyjen osoittamiseen ja uraan.

Toisille sota toi iloa, vaikka heistä ei ollutkaan upseerinuralle. Sotaan lähdettiin vuonna 1914 innostuksen vallassa. Joillain se säilyi läpi juoksuhautojen kärsimysten. Heihin kuului Adolf Hitler.

”Myrskyisän innostuksen valtaamana minä lankesin polvilleni ja kiitin taivasta ylitsevuotavin sydämin siitä suuresta onnesta, että sain elää siihen aikaan”, Hitler kirjoitti.


Ennen sotaa Hitler oli elänyt vuosia kurjissa asuntoloissa Wienissä. Ironista kyllä hän tuli Saksaan välttääkseen Itävalta-Unkarin asepalvelusta, johon hänet lopulta todettiin joka tapauksessa liian heikoksi.

2. heinäkuuta 1914 Münchenin Odeonplatzilla väkijoukko iloitsi sodan syttymisestä. Valokuvaan tallentuivat myös Hitlerin riemuitsevat kasvot. Hän ilmoittautui Saksan armeijaan, joka edusti hänelle nationalismia toisin kuin monikansallisen Itävalta-Unkarin aseväki.

Hän halveksi jo kansojen sekoitusta.

 

Tappion hetkellä Hitler alkoi muovata teoriaansa juutalaisten ja bolsevikkien salaliitosta. Siemenenä oli antisemitismi, jonka Hitler oli omaksunut jo Wienin kaduilla. Toinen siemen oli kiihkonationalismi.

Hitleristä tuli rintamalähetti. Hän sai toisen ja ensimmäisen luokan rautaristit. Toisen luokan risti jaettiin yli viidelle miljoonalle miehelle, ensimmäisen luokan noin 200 000:lle. Oli hyvin harvinaista, että se annettiin korpraalin arvoiselle miehelle. Hitler ei purnannut koskaan. Hän oli mallisotilas.

Rykmentti oli hänelle viimein koti, jossa saattoi tuntea toveruutta. Toverit lähes pitivät ”Adista”, vaikka tämä olikin vähän outo. Hitler tarjoutui usein tekemään toisten vartiovuoroja, oli avulias ja antelias.


Vähän hänelle naureskeltiin. Kun muut puhuivat tytöistä, Adolf kiusaantui kovasti ja häntä kiusattiin siitä. Mutta se oli vain leikinlaskua. Hitler viihtyi.

Hitler haavoittui pahoin jalkaansa lokakuussa 1916. Hän pääsi pitkälle kotilomalle Saksaan. Hitler järkyttyi siellä näkemästään ja kuulemastaan. Sotasairaalassa miehet kehuskelivat, kuinka olivat haavoittaneet itseään päästäkseen rintamalta. Kaduilla hän kohtasi vain ”vihaa, tyytymättömyyttä ja kiroilua kaikkialla”. Hän oli iloinen palatessaan rintamalle.

Kului kaksi vuotta. Lokakuussa 1918 Hitlerin osastoa vastaan hyökättiin kaasulla. Hitler ja monet muut hänen korsussaan sokaistuivat siitä. He ottivat toisiaan kädestä ja parhaiten näkökykynsä säilyttänyt johti letkan turvaan.

Sotasairaalassa Hitler kuuli vallankumouksesta Saksassa. Shokki oli niin kova, että hän menetti hetkeksi uudestaan jo palanneen näkönsä. Hitler kertoi itkeneensä ensimmäisen kerran sitten äitinsä hautajaisten.

Hän kirjoitti, että ”noina öinä viha kasvoi minussa. Viha niitä kohtaan, jotka olivat syypäitä tähän tekoon”. Hän oli taas koditon.



Tappion hetkellä Hitler alkoi muovata teoriaansa juutalaisten ja bolsevikkien salaliitosta, joka kaatoi vielä taistelukykyisen Saksan. Siemenenä oli antisemitismi, jonka Hitler oli omaksunut jo Wienin kaduilla. Toinen siemen oli kiihkonationalismi, jonka jakoivat jo ennen sotaa miljoonat Hitlerin sukupolven miehet Euroopassa. Heidän joukossaan oli myös Gavrilo Princip.

Hitler kuitenkin rakensi vanhoista aineksista uuden, tehokkaan myrkyn. Se oli niin tehokas, että jo viisi vuotta sodan päättymisen jälkeen hänellä oli kyllin seuraajia yrittääkseen vallankaappausta Münchenissä.

Siellä hänen rinnallaan seisoi tukeva, vanhahko, sotilaallinen mies. Erich Ludendorff.

Katso oheiselta videolta, miten rauhaa juhlittiin Pariisissa 11.11. 1918.


Lähteet: Olsson: Tuntemattomat sotilaat 1914–1918. Ryback: Hitler’s private library. Kershaw: Hitler.

Juttu on julkaistu Ilta-Sanomien erikoislehdessä I maailmansota kesällä 2014 ja ensimmäisen kerran verkossa vuonna 2017. Julkaisemme jutun uudelleen nyt, kun I maailmansodan loppumisesta tulee 100 vuotta.