Jyrki, 45, kuvasi natsitunnuksin maalatun Volvon Helsingissä – ”Olin ihan äimän käkenä”

Myös auton rekisterikilpi sisältää viittauksen natsi-Saksaan.

Kuvan ottaja ihmettelee, miten tällainen auto saa kulkea liikenteessä. Poliisin mukaan siinä ei ole mitään lainvastaista.

29.12.2016 19:52

Torstaina Helsingin Arabianrannan kauppakeskuksen parkkipaikalla seisoi pysäköitynä 1989 vuosimallia oleva musta Volvo, jonka etupeltiin on maalattu punainen natsilippu. Lastensa kanssa pankkiautomaatilla käynyt Jyrki, 45, ihmetteli näkyä ja otti autosta kuvan.

– Kundi itse istui autossa ja kysyin, saanko ottaa kuvan. Hän sanoi, että ota sitten. Ajattelin, että mikä idiootti. Olin ihan äimän käkenä, että tuollainen saa olla liikenteessä, hän miettii.

Helsingin poliisin mukaan natsilipun maalaaminen autoon ei täytä minkään rikoksen tunnusmerkkejä.

– En tiedä mitään pykälää, joka estäisi lippujen maalaamisen. Onko se paheksuttavaa käytöstä, se on sitten toinen juttu, komisario Esa Pennanen sanoo.

Volvo on täynnä natsitunnuksia.

Sen sijaan esimerkiksi Saksassa hakaristin julkinen käyttö on rangaistava teko.

Rekisteritunnuksessa selvä viittaus

Autolle on myönnetty erityiskilpi, jonka tunnus viittaa niin ikään natsi-Saksaan. Kyseessä on kahden kirjaimen ja kahden numeron yhdistelmä. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan erityiskilpeen haettava rekisteritunnus ei saa sisältää hyvän tavan tai yleisen järjestyksen vastaisia ilmauksia.

– Henkilö, joka on tämän myöntänyt ei ole varmaan tunnistanut tällaista tunnusta. Meidän on hirveän vaikea piilomerkityksiä lähteä arvioimaan. On hyvin hankalaa tietää, mitä kellekin eri tunnukset tarkoittavat, Trafin viestintäjohtaja Anna Jokela kommentoi.

Viestintäjohtajan mukaan yleensä ihmiset hakevat hyvin asiallisia rekisterikilpiä. Jokela muistuttaa, että kun erityiskilpeä haetaan sähköisesti, Trafin käsittelijät eivät tiedä, onko autoon maalattu joitain muita tunnuksia.

– Käytännössä se on niin, että kun kilpeä haetaan, niin jos se on vapaa, se myönnetään, Jokela toteaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?