Poliisi turvasi järein keinoin joulurauhan julistuksen – tarkoitus estää ajoneuvojen pääsy väkijoukkoon: ”Seuraamme mitä maailmalla tapahtuu” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Poliisi turvasi järein keinoin joulurauhan julistuksen – tarkoitus estää ajoneuvojen pääsy väkijoukkoon: ”Seuraamme mitä maailmalla tapahtuu”

Liikenne Turun keskustassa Uudenmaankadulla katkaistiin tänä vuonna puolustusvoimien ajoneuvoyhdistelmällä.

Julkaistu: 24.12.2016 13:47

Turvatoimet Turun joulurauhan julistuksessa olivat tänä vuonna aiempia tiukemmat, kerrotaan poliisista.

Suomeen julistettiin tänään joulurauha perinteisin menoin Turun Vanhalla Suurtorilla. Joulurauhan julisti Brinkkalan talon parvekkeelta Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen puolilta päivin.

Turun keskustaan oli jälleen saapunut tuhansia ihmisiä seuraamaan vuosisatoja vanhaa perinnettä. Tänä vuonna tapahtuman turvatoimet olivat silminnähden tiukemmat, sillä osa kaduista oli suljettu järein keinoin ajamalla niiden tukkeeksi puolustusvoimien perävaunullisia raskaita ajoneuvoyhdistelmiä.

Esteeksi ajettujen ajoneuvojen tarkoitus oli estää Berliinin rekkaiskun kaltaiset tapahtumat.

Myös poliisista vahvistetaan Ilta-Sanomille, että turvatoimia oli kiristetty edellisvuosiin verrattuna.

– Me elämme päivän mukaan ja seuraamme mitä maailmalla tapahtuu. Tarkoituksena on minimoida kaikki uhkat, sanoo Lounais-Suomen poliisin yleisjohtaja, komisario Lasse Suokas.

Maanantaina kaksitoista ihmistä kuoli, kun rekan haltuunsa ottanut tunisialaismies ohjasi ajoneuvon suositulle joulutorille Berliinin keskustassa Saksassa. Terrori-iskun jälkeen turvatoimia Saksan suosituilla joulumarkkinoilla on kiristetty, ja ajoneuvojen pääsyä niille on rajoitettu muun muassa suurin betoniestein.

Liikenne katkaistiin useilla tärkeillä väylillä joulurauhan julistamisen ajaksi.

Suokkaan mukaan myös Turussa tarkoitus oli estää ajoneuvojen pääsy väkijoukkoon, tarkoituksella tai vahingossa ajettuna.

– Yleensä ne (tiet) ovat olleet auki. Tarkoituksena on, ettei sinne pääse vahingossakaan esimerkiksi sairauskohtauksen takia, hän sanoo.

Suokkaan mukaan myös poliiseja oli tällä kertaa paikalla hieman aiempia vuosia enemmän.

Joulurauhan julistus toi Turun keskustaan tuhansia ihmisiä.

– Väkeä oli meillä vähän enemmän, mutta ei mitenkään suuria määriä. Aika lailla samoilla kuvioilla mennään, pientä hienosäätöä.

Mitään erityistä uhkaa ei turvatoimien taustalla Suokkaan mukaan ole.

– Kaikki on mennyt hyvin, mitään häiriötä ei ole ollut.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?