Jatkosodassa taisteli suomalainen rangaistuspataljoona, johon koottiin vankeja – Mustan nuolen komentaja niitti kovan maineen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Jatkosodassa taisteli suomalainen rangaistuspataljoona, johon koottiin vankeja – Mustan nuolen komentaja niitti kovan maineen

Erillinen Pataljoona 21:n komentokorsu Sonnila Stalinin kanavalla – ja Sonnilan isäntä Nikke Pärmi.

Erillinen Pataljoona 21:n komentokorsu Sonnila Stalinin kanavalla – ja Sonnilan isäntä Nikke Pärmi.

Julkaistu: 25.12.2016 16:07

Vankipataljoonan komentajasta Nikke Pärmistä kasvoi monumentaalinen hahmo viimeistään jatkosodassa – vai pitäisikö sanoa ”monumenddaalinen”.

Kun kuolema viimein nouti vaneritehtaan isännöitsijän Nikke Pärmin 17. lokakuuta 1957, Pärmi oli 70-vuotias.

Kahdeksan vuotta aiemmin diagnosoitu syöpä repi elimistön hitaasti riekaleiksi, ja Pärmi tiesi odottaa kuolemaa. Hän oli käynyt aiemmin synnyinseudullaan Alahärmässä varmistamassa, että siellä häntä odottaisi hautapaikka ja kivi, johon oli valmiiksi kaiverrettu hänen nimensä, syntymäaikansa ja sotilasarvonsa.

Sotilasarvo oli everstiluutnantti ja sen hän oli ansainnut rangaistuspataljoona Mustan nuolen komentajana jatkosodassa.

”On samantekevää mitä ihmiset sodasta ajattelevat. Sota on ja pysyy. Jo ennen kuin oli ihmistä, sota odotti häntä. Mahtavin toimi odotti mahtavinta toteuttajaansa. Niin se oli ja niin tulee olemaan. Niin eikä mitenkään muuten.”

Nämä yhdysvaltalaiskirjailija Cormac McCarthyn sanat osuvat jollain kummallisella tavalla juuri Pärmiin. Kun häntä pyydettiin jatkosodan alkaessa sotilas- ja rangaistusvangeista kootun pataljoonan komentajaksi, Pärmi oli jo 54-vuotias.

Kokemusta ei tosin puuttunut: hän oli ollut Saksassa jääkärikoulutuksessa ja osallistunut ensimmäisen maailmansodan taisteluihin.

Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin komentajana ollut Pärmi tunnettiin paitsi tiukasta kurinpidostaan, myös omintakeisesta puheenparrestaan - hän äänsi usein t-kirjaimen d:nä. Monet letkautuksista jäivätkin elämään.

Pärmin tyttärentyttären ja elämäkerturin Eeva-Kaisa Ahtiaisen mukaan isoisä ”hyppeli kuin varsa kesälaitumilla” saatuaan virallisen tiedon komennuksesta.

– Monumenddaalinen hahmoni havaiddiin taas!

Sota oli odottanut häntä.

Pärmin pirut saapumassa Karhumäkeen.

Pärmin pirut saapumassa Karhumäkeen.

Erillinen Pataljoona 21:n muodostaminen aloitettiin elokuussa 1941 Riihimäen kasarmilla.

Koulutukseen marssitettiin sotaa vastustavia, neuvostomyönteisiä ”ryömäläisiä” ja vankeja.

Duoda duoda. Däällä on nyd ryhmä miehiä, joiden kenttäpostiosoite on muuttunut.

Haastava aines siis, etenkin kun koulutus jäi lyhyeksi.

Jo syyskuussa pataljoona lähetettiin etulinjaan Itä-Karjalaan. Siinä vaiheessa ensimmäiset karkurit olivat ottaneet jo jalat alleen. Karkuruuden ja veristen taisteluiden seurauksena marraskuussa pataljoonan vahvuus oli enää noin neljännes alkuperäisestä: 14 upseeria, 57 aliupseeria ja 211 miestä.

Karkureista Pärmi raportoi komentoportaaseen kuivakasti:

– Duoda duoda. Däällä on nyd ryhmä miehiä, joiden kenttäpostiosoite on muuttunut.

Tässä dilanteessa ei voi myöntää lomia kuin omiin hautajaisiin.

Siitä huolimatta pataljoona selvisi kunnialla monista kuumista paikoista, olkoonkin että upseeristokin napisi vapaiden puutetta.

– Tässä dilanteessa ei voi myöntää lomia kuin omiin hautajaisiin, Pärmi oli vastannut.

Vankien pataljoona tunnettiin lempinimillä Ventti-pataljoona, Pärmin pirut ja Musta nuoli. Miehillä olikin vasemmassa hihassaan merkkinä ylösalaisin käännetty musta v-kirjain.

Tärkeimmäksi pataljoonan voitoksi voidaan nostaa Kumsan kauppalan valtaus yllätyshyökkäyksellä – se tuli yllätyksenä myös omille joukoille, jotka eivät ehtineet valmistella edes kranaatinheittimiä Pärmin päättäessä lähteä liikkeelle. Kumsa vallattiin 40 minuutissa, ja muuan vänrikki intoutui kirjoittamaan siitä runonkin:

”Hurjasti iskee miehet yössä, ei armon murentakaan ryssä saa. Kuten usein ennenkin, on Pärmin pojat mielityössä.”

Ässärykmentin sotapäiväkirjassa valtausta tosin muistellaan happamasti:

”Kumsassa ErP 21:n miehet löysivät (venäläisten) vodkavaraston, jonka tyhjensivät kurkkuihinsa aiheuttaen sitten humalaisina sotkua ja turhia tappioita.”

Pärmi jätti paikkansa pirujen herrana lopulta 5. toukokuuta 1942, jolloin hän oli muutamaa päivää vaille 55-vuotias ja täten liian vanha rintamapalvelukseen.

Varsinaisesti siviiliin hän kuitenkin palasi vasta jatkosodan päätyttyä, kun suojeluskunnat lakkautettiin. Hän teki viimeiset vuotensa töitä isännöitsijänä Kuopiossa ja auttoi Anni-vaimonsa kanssa sotaorpoja.

Lähteet: Eeva-Kaisa Ahtiainen: Mies ja pirut - Nikke Pärmin elämä (Otava 2005); Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistys ry:n lehtiarkisto; Sanoman arkisto

Juttu on julkaistu keväällä 2016 Ilta-Sanomien erikoislehdessä Simo Häyhä ja 12 muuta sotien legendaa.

Tuoreimmat osastosta