Satu, Luukas

Kotimaa

Hannan kinkku katosi mystisesti koti-ovelta Joensuussa – ”Vaikuttaa siltä, että susi on ollut asialla”

Julkaistu:

Kadonneen kinkun luota löytyi suuret tassunjäljet. Laatikot eivät nelijalkaiselle rosvolle kelvanneet.
Hanna Vienosen taloudessa koettiin torstai-aamuna ikävä yllätys Joensuun Karsikossa.

– Meillä on ollut tapana säilyttää joulukinkku ja joululaatikot kotitalon terassilla. Laitoimme kinkun ja laatikot tuohon katoksen alle puutarhapöydälle eilen illalla.

– Tänä aamuna, kun mies aamuseitsemältä meni hakemaan lehteä, hän huomasi, että 7,5 kilon tuoresuolatusta joulukinkusta oli jäljellä enää vain revitty pakkaus.

Terassilta johtivat isot tassunjäljet omenapuun alta kohti metsää. Asiasta kertoi Karjalainen. Karjalaisen haastatteleman petoasiantuntijan mukaan jälki on 95 prosentin varmuudella suden, ei koiran.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jälkien perusteella kinkkua ei ole syöty tai raahattu maata pitkin.

– Vaikuttaa siltä, että susi on ollut asialla. Onpa ollut eläin mikä hyvänsä, niin sillä ollut vahvat leuat.

Taloudessa suhtaudutaan asiaan rauhallisesti.

– On ollut ilmeisen hyvä kinkku, kun viedään tuolla lailla käsistä. Hyvä kai se on tuoda joulumieltä eläimillekin, Vienonen kertoo.

Talouteen on hankittu jo uusi, samanlainen kinkku tilalle. Uusi kinkku on tällä hetkellä ulkona, mutta tällä kertaa se on sijoitettu ulkogrillin sisälle suojaan.

– Tuskin mikään eläin niin taitava on, että saisi grillin kantta auki.

Kinkku on tarkoitus paistaa huomenna.

– Jos se toinenkin joulukinkku häviää, pitää miettiä, että kannattaisiko siirtyä seuraavaksi nyhtökauraan, Vienonen naurahtaa.

Karsikko sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Joensuun keskustasta.

Vienosen mukaan alueella ei ole havaittu susia, mutta supikoirista on tehty havaintoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

    4. 4

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    5. 5

      Halvaantunut Jari Mönkkönen pääsi kotiin 15 kuukautta kohtalokkaan voltin jälkeen – ”Hänen luonteensa on ollut ihan uskomaton”

    6. 6

      Windows-käyttäjä: päivitä Flash Player välittömästi

    7. 7

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    8. 8

      Some-sotilas Mashirille 4 kuukauden ehdollinen vankeustuomio

    9. 9

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    10. 10

      Karstulassa vieraillut presidentti Sauli Niinistö heitti vitsin Jenni Haukiosta ja helikopterista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    6. 6

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    7. 7

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    8. 8

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    9. 9

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    10. 10

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

    4. 4

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    5. 5

      Halvaantunut Jari Mönkkönen pääsi kotiin 15 kuukautta kohtalokkaan voltin jälkeen – ”Hänen luonteensa on ollut ihan uskomaton”

    6. Näytä lisää