Kotimaa

Espoolaisäiti sai hätäsoiton päiväkodista – postinjakaja pelasti tilanteen

Julkaistu:

Posti kertoo olevansa postinkantajastaan todella ylpeä.
Nuoren espoolaisäidin päivä sai keskiviikkona yllättävän käänteen kun päiväkodista tuli järkyttävä soitto: lapselle on tilattu ambulanssi.

Äiti kertoo Ilta-Sanomille lähteneensä juoksemaan kohti alle kilometrin päässä sijaitsevaa päiväkotia työntäen samalla lastenvaunuja ja toista lastaan.

– Kuulin jo ambulanssin äänet, mutta matka tuntui ikuisuuden mittaiselta. Pelkäsin, että ambulanssi lähtee ja minä jään vaunuineni polun varteen, hän kertoo.

Sitten hän huomasi postinjakajan autoineen ja pyysi tältä kyytiä. Postinkantaja ei epäröinyt ollenkaan, vaan raivasi autoonsa välittömästi tilaa ja otti äidin vauvoineen kyytiin. Samalla hän rauhoitteli järkyttynyttä äitiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Äiti kertoo, että postinkantajan ripeän toiminnan ansiosta hän ehti kuin ehtikin ambulanssin kyytiin. Nyt perheellä on kaikki hyvin.

– Potilas pelaa muumipeliä tuossa vieressä. Kaikki on hyvin, hän sanoo.

– Kiitos tälle ihanalle nuorelle miehelle, sinun sydän on kultaa ja toivottavasti postissa myös tiedetään se. Ihanaa joulua, äiti kirjoitti kiitoksensa Postille.

Postista vahvistetaan Ilta-Sanomille, että tapaus on tiedossa. Tiedottaja Merja Suomalainen kertoo, että Posti on todella ylpeä kuljettajastaan.

Tämä on täysin meidän arvojemme mukaista toimintaa. Totta kai autetaan hädässä, Suomalainen sanoo.

Tiedottaja luonnehtii kuljettajaa vaatimattomaksi ja kertoo, ettei tämä haluaisi tehdä tapauksesta sen isompaa numeroa.

– Siitä huolimatta aiomme muistaa häntä jotenkin, Suomalainen vihjaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt