Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

Paikallislehti Uutisvuoksi julkaisi maanantaina Imatran ammuskelussa surmansa saaneiden toimittajiensa nimet.

5.12.2016 6:45

Imatran ammuskelussa sai surmansa kolme naista. Sunnuntaina kerrottiin, että yksi ammuskelussa menehtyneistä oli Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen, 53.

Wilén-Jäppisen ohella ammuskelussa menehtyi kaksi paikallislehti Uutisvuoksen ja Etelä-Saimaan toimittajaa. Uutisvuoksi julkaisi maanantaiaamuna ilmestyneessä lehdessään surmansa saaneiden toimittajien nimet. Ammuskelussa menehtyivät 52-vuotias Anne Vihavainen ja 36-vuotias Katri Ikävalko.

Uutisvuoksi julkaisi nimet koskettavien muistokirjoitusten yhteydessä. Muistokirjoitukset on kirjoittanut Ikävalkon ja Vihavaisen pitkäaikainen kollega ja esimies Liisa Hupli-Oinonen.

Hupli-Oinonen kuvaa lähes 30 vuotta media-alalla toiminutta Anne Vihavaista työtoverina ”lämpimäksi, huumorintajuiseksi ja äidilliseksi huolehtijaksi”. Hupli-Oinosen kertoo työtovereiden pitäneen kokenutta Vihavaista työyhteisön sydämenä.

– Hän otti joka kesä toimitukseen tulleet sijaiset huomaansa ja opasti heitä lempeästi arjen käytäntöihin, Hupli-Oinonen kuvaa.

Perhe ja sen hyvinvointi olivat Hupli-Oinosen mukaan Vihavaiselle erityisen tärkeitä. Vihavainen oli naimisissa ja kahden aikuisiän kynnyksellä olevan lapsen äiti. Hän opiskeli Jamilahden kansanopistossa sekä Työväen akatemiassa ennen media-alalle siirtymistään.

Uutisvuoksi-lehden palvelukseen Vihavainen siirtyi 1990-luvun lopulla työskenneltyään sitä ennen paikallisradiossa.

Katri Ikävalko oli Hupli-Oinosen mukaan ”Uutisvuoksen ja Etelä-Saimaan Imatran toimituksen päivänsäde”.

– Aamuisin hän toi toimituksen palavereihin auringon mukanaan. Iloinen ja auttavainen työkaveri tuli toimeen kaikkien kanssa. Katrilla oli kyky hallita hermonsa tilanteessa kuin tilanteessa, Hupli-Oinonen kirjoittaa.

Kieli- ja käännöstieteitä Turun yliopistossa opiskellut Ikävalko oli koulutukseltaan maisteri. Toimittajana Hupli-Oinonen kuvaa Ikävalkoa ”kovan luokan ammattilaiseksi ja todelliseksi moniosaajaksi”, joka hallitsi juttujen tekemisen ohella muun muassa valokuvauksen, verkkotyöskentelyn sekä lehden visuaalisen suunnittelun.

Myös vapaa-aikanaan mielellään valokuvausta harrastanut Ikävalko oli naimisissa ja kolmen pienen lapsen äiti.

Vihavainen ja Ikävalko olivat molemmat olleet lauantaina teatterimatkalla Helsingissä.

Ammuskelu sattui puolen yön aikaan, kun 23-vuotias imatralainen mies avasi tulen Vuoksenvahti-ravintolan edustalla. Poliisi tutkii tapausta kolmena murhana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?