Seija

Kotimaa

Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

Julkaistu:

Imatralla yöllä sattunut ampumatapaus on jo ehtinyt aiheuttaa ikävän lieveilmiön, valeuutisten eli disinformaation leviämisen.
Twitteriin ilmestyi sunnuntaina tili, joka levittää perättömiä väitteitä Imatran kolmoismurhasta epäillystä miehestä ja kolmesta uhrista. Valeuutisten mukaan kuoliaaksi ammutut naiset olisivat venäläisiä ja rikoksen motiivi venäläisvihamielinen. Poliisi on vahvistanut uhrien olevan suomalaisia.

Sunnuntaina iltapäivällä tilin ylläpitäjä myönsi twiitissä tilin olevan niin sanottua trollausta eli nettihäiriköintiä.

– Kyllä. Tämä oli trollitili. Toin esiin miten ihmiset riippuvat ulkomaalaisessa avoimessa mediassa, twiitissä luki.

Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikköpäällikkö Vesa Häkkinen kertoo, että disinformaatio on ehtinyt levitä sosiaaliseen mediaan myös venäjän kielellä. Ilmiö on tullut tutuksi muissakin yhteyksissä: viime päivinä venäjänkielisessä sosiaalisessa mediassa on levitetty väärää tietoa, että Suomi olisi irrottautumassa EU:n Venäjä-pakotteista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Imatran tapahtumien jälkeen väärää tietoa on levitetty suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Valheellisissa viesteissä on kerrottu erilaisista Venäjä-yhteyksistä. Viestit eivät ole täysipäisiä, Häkkinen toteaa.

Häkkinen painottaa, että viranomaiset tiedottavat kaikesta aikanaan. Hän peräänkuuluttaa tiedotusvälineiltä ja kansalaisilta medialukutaitoa myös Twitterissä.

Jos twiitti ei näy oikein, sen voi lukea täällä.

Myös puolustusvoimien tutkija, tohtori Saara Jantunen varoitti ilmiöstä Twitterissä.

Häkkisen mukaan pakotteita ja Imatraa koskevilla valeuutisilla ei näytä suoraan olevan tekemistä toistensa kanssa. Hän ei halua spekuloida sillä, mitkä tahot disinformaation takana ovat ja mitä hyötyä he toivovat siitä itselleen olevan.

– Pahantahtoiset ihmiset haluavat aiheuttaa hämmennystä, luoda savuverhoa, hän tyytyy sanomaan.

– Disinformaatio voi osua kehen tahansa. Kohdeyleisö ei ole ensisijainen asia, vaan väärällä tiedolla halutaan aiheuttaa yleistä hämmennystä.

Disinformaation leviäminen kansallisen tragedian hetkellä ei täysin yllättänyt Häkkistä.

– Olen kyllä ollut hieman yllättynyt valeuutisoinnin vihamielisyydestä.

Myös poliisi tyrmäsi valesivustojen levittämät huhut sunnuntai-iltapäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

  2. 2

    Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

  3. 3

    Niinistö vastasi Väyrysen syytöksiin kasvotusten: ”Jos se on toimivallan ylittämistä niin minä ylitän sen jatkossakin”

  4. 4

    Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

  5. 5

    Anun, 41, työmatka Brysseliin levähti kolmen päivän järjettömäksi odysseiaksi – katso kuinka häntä pompoteltiin

  6. 6

    Prinsessa Sofian kaunis, mystinen tiara ihmetytti Nobel-juhlissa – hovi antoi arvoitukseen vastauksen

  7. 7

    Niinistö: Putinista paljastui kulissien takana yllättävä piirre – ”Voi pitää sisällään venäläisen vihjeen”

  8. 8

    6 yksinkertaista liikettä tekee taikoja – tällä treenillä rasva palaa ja koko kroppa kiinteytyy

  9. 9

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  10. 10

    Hurjat kuvat: uskomattoman kilomäärän laihduttanut Lexi, 27, esittelee muodonmuutostaan Instagramissa – katso ennen ja jälkeen -otokset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  2. 2

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  3. 3

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

  4. 4

    Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

  5. 5

    Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

  6. 6

    Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

  7. 7

    Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

  8. 8

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  9. 9

    Sinäkin voit pilata kylpyhuoneesi jo muutamassa vuodessa – näin käytät sitä oikein

  10. 10

    Näin kymmenkuisen vauvan hengen vaatinut ohitusonnettomuus tapahtui – katso animaatiovideo

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

  3. 3

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  4. 4

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  5. 5

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  6. 6

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  7. 7

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  8. 8

    Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

  9. 9

    Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

  10. 10

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

  2. 2

    Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

  3. 3

    Niinistö vastasi Väyrysen syytöksiin kasvotusten: ”Jos se on toimivallan ylittämistä niin minä ylitän sen jatkossakin”

  4. 4

    Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

  5. 5

    Anun, 41, työmatka Brysseliin levähti kolmen päivän järjettömäksi odysseiaksi – katso kuinka häntä pompoteltiin

  6. Näytä lisää