Kohun pyörteissä viikon aikana ollut Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen osallistuu perjantaina Ruben Stillerin juontamaan Pressiklubi -ohjelmaan. Ohjelmassa keskustellaan Ylen ja pääministeri Juha Sipilän välisestä kohusta sekä siitä, mistä Ylen ohjelmissa saa puhua.
Ohjelman juontaja Ruben Stiller joutui itse osaksi kohua ilmoittaessaan aiemmin, että haluaa käsitellä Sipilän yhteyksiä Terraframe -yhtiöön ohjelmassa tällä viikolla. Ylen ohjeistuksessa oli ilmoitettu, ettei asiasta saisi enää puhua. Stiller kertoi pelänneensä saavansa potkut saatuaan varoituksen asiaan liittyen. Stillerin varoitus peruttiin myöhemmin.
Pressiklubin vieraina ovat Jääskeläisen lisäksi mediatutkija Anu Koivunen ja kustantaja Jouni Tervo. Ohjelma alkaa kello 20.00.
Atte Jääskeläinen vakuutti heti ohjelman alussa, että keskustelu tulee pysymään avoimena.
Oletko valmis puhumaan avoimesti ja ilman mitä itsesensuuria, Stiller kysyi Jääskeläiseltä heti ohjelman alussa.
– Totta kai, Jääskeläinen vastasi.
Stiller toi esiin viime kevään, jolloin Jääskeläinen oli kieltänyt Stilleriä ottamasta ohjelman kommentaattoriksi Susanna Kuparista.
Kuparisen tuoreessa näytelmässä kohdistettiin satiiria pääministeri Juha Sipilän vaimoa kohtaan. Jääskeläinen kertoo esittäneensä Stillerille kysymyksen, siitä sopiiko Kuparista enää pyytää ohjelmaan.
Kaksikon muistelut tapahtumasta erosivat kuitenkin toisistaan. Stillerin mielestä Jääskeläinen ilmoitti hänelle, ettei vierasta enää toivota ohjelmaan.
Kustantaja Jouni Tervon mukaan Stillerin kuvailu tapauksesta kuulostaa melko pahalta.
Stiller kysyi Jääskeläiseltä oliko Sipilää ja Terraframea käsittelevä päätös järkevä ratkaisu jälkeenpäin katsottuna.
– Ei ollut järkevä. Tein virheen, Jääskeläinen myönsi.
– Annoin liian jyrkän ohjeen, joka vielä jyrkkeni kun lähdin aamulla maasta. Se tulkittiin ehdottomana kieltona.
Anu Koivunen kysyi Jääskeläiseltä miksi Sipilää ja Terraframea käsittelevää juttua ei julkaistu. Jääskeläisen mukaan päätös jutun hyllyttämisestä tehtiin jo ennen sähköpostitulvaa.
– Juttu oli keskeneräinen ja olisi vaatinut aikapaljon editointia. Siinä selvästi asiantuntijoiden käsitys siitä, mitä oli tapahtunut, oli kovin vajavainen, Jääskeläinen kertoo.
Jääskeläisen mukaan mitään kieltoa käsitellä Sipilää tai Terraframea Ylen ohjelmissa ei ollut. Hänen mielestään kyseessä oli vain keskusteluohjelmia koskeva päätös, jonka mukaan asiasta ei saisi spekuloida.
Stiller ei halunnut keskustella hänen saamastaan varoituksesta vaan ohjasi keskustelun takaisin Sipilän ja Ylen väliseen suhteeseen.
Mediatutkija Koivunen kysyi Jääskeläiseltä alkuvuoden MOT -ohjelmaa koskeneesta vakuutuskuoriasiasta. Toimituksessa pidettiin kokous, jossa aiheesta jatkouutisointi kiellettiin.
– Sovimme kokouksessa, että uutiset tehdään normaalisti, jos tehdään oma-aloitteista uutisointia kuorista, niin minulle tulee kertoa. Tämä johtui siitä, että jouduimme tekemään oikaisuja asiaan liittyen, Jääskeläinen sanoo.
Jääskeläinen pitää huolestuttavana sitä, että oikaisun pyytäminen olisi nähty painostuksena. Kustantaja Tervo näkee asian enemmänkin Ylen taipumisena pääministerin tahtoon.
Stiller kysyi keskustelijoilta mitä mieltä he ovat Sipilästä vallankäyttäjänä suhteessa mediaan?
– Menettämällä malttinsa hän vahingoittaa itseään, Jääskeläinen kommentoi Sipilän reagointia Ylen uutisointiin.
Tervon mielestä Sipilän suurin virhe on se, että hän on lähtenyt politiikkaan.
– Hän ei ymmärrä asemaa missä on tällä hetkellä ja se johtaa toistuvasti konflikteihin, Tervo toteaa.
Koivusen mukaan Sipilän painostava käyttäytyminen alkoi Ylellä esitetyn tv-puheen jälkeen. Jääskeläisen mukaan käytös oli alkanut jo ennen pääministerikauden alkua.
– Hän ei ole ollut ikinä missään politiikkaan liittyvässä asiassa yhteydessä toimitukseen. Yhteydenotot ovat aina liittyneet uskontoon, perheeseen tai rahaan, Jääskeläinen sanoi.