Kotimaa

Tällaista on omaishoidettavan Pentin arki – ”Kyllä minä olen onnellinen mies”

Julkaistu:

83-vuotiasta Pentti Honkoliinia hoitaa hänen vaimonsa. Hän on kiitollinen siitä, että hänen puolisonsa ryhtyi omaishoitajaksi.
83-vuotias hämeenkyröläinen Pentti Honkoliini palaa jokapäiväiseltä kauppareissultaan. Mukanaan hänellä on kukkakimppu omaishoitajana toimivalle 81-vuotiaalle Leila-vaimolleen. Kauniissa kimpussa on joulunpunaisia kukkia.

– Minä en niitä näe, mutta myyjät sanoivat, että kimppu on kaunis ja jouluinen. Ne ovat kiitokseksi vaimolle, vaimohan tässä kärsii enemmän kuin minä, kun hän joutuu niin monessa asiassa auttamaan, Pentti Honkoliini kertoo.

Parikymmentä vuotta sitten sitten näkö alkoi mennä ensin hiipien, kunnes vasemmasta silmästä tuli ”ihan pimeä”.

– Oikealla nurkalla näen vähän, mutta vasen on ihan sokea. Silmänpohjat ovat rappeutuneet kokonaan. Se oli vähän semmoinen juttu, että en suostunut ensin myöntämään itselleni, että näkö on heikko. Yritin sinnitellä kuin näkevä ainakin. Sitten jouduin käymään Tampereella tämän tästä. Kaikki yritettiin, oli leikkauksia ja implanttia, mutta vääjäämättömästi se näkö vain meni, ei siinä auttanut mikään, Honkoliini kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Elämä piti opetella uudestaan. Aluksi minulla tuppasi vähän pinna palamaan, kun kaveri ei heti ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Nyt me tapellaan muuten vaan, Honkoliini laskee leikkiä ja vakavoituu sitten.

– Kyllä minä olen onnellinen mies tähän elämäntilanteeseen nähden. Jos vaimoa ei olisi, en olisi onnellinen. Vaimo on minulle rakas elämänkumppani. Ensi kesänä olemme olleet naimissa jo 63 vuotta, Honkoliini laskee.

Viisi vuotta sitten pariskunta muutti omakotitalostaan kirkolle.

– Aika pitkään kippuroimme omakotitalossa. Työrasite oli liikaa vaimolle, kun pihaa oli puoli hehtaaria ja talossakin 176 neliötä. Minun työt oli tehty, ei minusta ollut enää avuksi, kun en näe, Honkoliini kertoo.


Vaimo on korvaamaton apu arjessa.

– Minä puen itse vaatteet päälle tunnustelemalla. Siinä auttaa se, että olen koko ikäni asunut maalla, missä ei ollut aina sähkövalojakaan. Vaimo hoitaa ruuan ja asettaa sen eteeni. Saunassa minä istun yksin ja kun olen tarpeeksi kylpenyt, hihkaisen vaimolle, että tule tarkistamaan, onko tarpeeksi hiki, Honkoliini kertoo.

Näkövamman lisäksi Honkoliinilla on aikuisiän diabetes ja Marevan-lääkitys keuhkoveritulpan takia.

– Kyllä vaimo rasittuu aika paljon enemmän kuin ennen, kun hän joutuu kaikki paperityöt hoitamaan ja aina vähän varpaillaan olemaan. Jos yöllä kuuluu epämääräisiä ääniä ja valo syttyy, hän joutuu vähän tutkimaan, mihin se ukko nyt karkasi, Honkoliini naurahtaa.

 

Jos vaimoa ei olisi, en olisi onnellinen. Vaimo on minulle rakas elämänkumppani. Ensi kesänä olemme olleet naimissa jo 63 vuotta.

Yhdelle reissulle vaimo päästää miehensä turvallisin mielin. Mies käy päivittäin kaupassa yksin, joskus kaksikin kertaa.

– Se on minun henkireikäni. Olen sanonut, että minusta on tullut kauppanarkomaani. Vaikka minulla ei olisi sinne mitään asiaa, minä kävelen sen matkan. Se on yhteen suuntaan 300 metriä ja kun tulee takaisin yhteensä 600 metriä. Jos on hyvä ilma käyn sen kaksi kertaa päivässä, jolloin mittariin tulee jo yli kilometri. Matkan varrella on pitkä varasto, pääsen hyvin sitä seinän viertä menemään ja kun tulee suojatie, nostan kepin ylös. Ei mene kauaa, kun joku tulee ja ottaa kainalosta kiinni ja sanoo nyt mennään yli ja kaupassa tytöt auttavat minua, Honkoliini kertoo.


– Omaishoitajat ovat erittäin tärkeitä ja säästävät kunnilta miljoonia euroja ja kuitenkin itse saavat kovin vähän. Minulle on hyvin tärkeää, että omaishoitajani on minulle läheinen ihminen, Honkoliini sanoo.

– Lopuksi haluaisin laittaa vielä joulutervehdyksen ilman korkkia Hämeenkyrön S-Marketin henkilökunnalle. Ne tietävät, että kun pyydän maitoa, siinä ei saa olla korkkia.