”Jääskeläinen nauttii Ylen hallituksen luottamusta” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

”Jääskeläinen nauttii Ylen hallituksen luottamusta”

Päätoimittaja Atte Jääskeläinen nauttii Ylen hallituksen luottamusta, sanoo Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson STT:lle.

Ylen vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen toimintaa on kritisoitu voimakkaasti Sipilä-uutisoinnissa.­

2.12.2016 11:01

Thomas Wilhelmsson kertoo, että vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen on perustellut tekemänsä ratkaisut seikkaperäisesti ja se riittää. Wilhelmssonin mukaan päätökset on tehty journalistisen harkinnan puitteissa.

– On aivan selvää, että Yle – niin kuin kaikki vapaa media – tekee ratkaisunsa aina journalistisin perustein eikä missään tapauksessa anna ulkopuolisten eikä vallanpitäjien vaikuttaa ratkaisuihin ja sisältöihin.

– Pidämme tiukasti kiinni siitä, että Yle on riippumaton kulloisistakin poliittisista päättäjistä ja muista vallanpitäjistä, hän sanoo.

Ylen hallitus aikoo kuitenkin keskustella kohusta seuraavassa kokouksessaan ja katsoa, mitä asiasta opittiin. Ylimääräistä kokousta asiasta ei järjestetä. Ylen hallitusta kiinnostavat myös kohun vaikutukset yhtiön maineelle.

– Keskustelemme, mitä ajatuksia tästä (kohusta kokonaisuudessaan) nousee. En voi ennakoida, mihin päätöksiin päädymme, Wilhelmsson sanoo.

Hänen mukaansa Ylen hallituksen kannalta on tärkeää myös katsoa, että työyhteisön henki pysyy mahdollisimman hyvänä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?