Enni, Eine

Kotimaa

Puoleen hintaan myydyt irtokarkit aiheuttivat kaaoksen Prismassa – aikuiset jyräsivät, lapset poistuivat tyhjin käsin

Julkaistu:

Black Fridayn kunniaksi puoleen hintaan myydyt irtokarkit villitsivät kirkkonummelaiset kaoottisiin tunnelmiin.
Myös Suomessa useat myymälät ottivat osaa viime perjantaina vietettyyn, Yhdysvalloista lähtöisin olevaan Black Friday -alennusmyyntipäivään.

Kampanjaan osallistui myös Kirkkonummen Prisma, jossa myytiin tapahtuman kunniaksi irtokarkkeja kolmen euron kilohintaan. Hinta on suunnilleen puolet normaalista.

Iltayhdeksältä alkanut irtokarkkien alennusmyynti houkutteli paikalle satoja ihmisiä, mutta kaikki eivät ilmeisesti osanneet käyttäytyä tilanteessa toisia karkinhimoisia huomioon ottaen. Asiasta on noussut Kirkkonummelaisten julkisessa Facebook-ryhmässä vilkas keskustelu, josta uutisoi ensimmäisenä paikallislehti Viisykkönen.

”Tsiisus, mitä touhua”

Eräs ryhmän jäsenistä kertoi kuulleensa ystävältään, kuinka tämän lapsi oli kavereineen joutunut poistumaan irtokarkkialennusmyynnistä tyhjin käsin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Oli ollut kaaos, aikuiset olivat tönineet, hyllyjä meni rikki ja turvamiehet olivat tulleet paikalle. Tsiisus, mitä touhua. Voisi kuvitella, että tuo olisi ollut lasten juttu, mutta että aikuiset tappelevat karkeista, viestin kirjoittanut ryhmän jäsen kertoi ja toivoi, että joku kyseisistä ”aikuisista” tunnistaisi itsensä.

Päivitys keräsi peräänsä pitkän kommenttiketjun, jossa myös muut ryhmän jäsenet kertoivat irtokarkkimyynnin kaoottisista tapahtumista.

– Meidän poika luovutti myös...siellä eläkeläiset illalla vielä ihan pokkana ohittelivat ja kuulemma joululahjaksi hakivat, eräs kommentoija kertoi.

Toisen mukaan joku asiakkaista oli kontannut lattialla kaapien karkkeja hänen jalkojensa välistä. Hänkin kertoi luovuttaneensa, koska tilanne kävi sen verran ahdistavaksi.

– Kyllä teki mieli muutamallekin aikuiselle sanoa pari valittua sanaa. Yksikin isä huusi lapselleen, ettei saa edes jonottaa. Ja aikuiset taistelivat, jotta pääsivät ekoina. Huhhuh, yhdessä kommentissa kerrottiin.

Useiden kommentoijien mukaan lapset ja nuoret olivat yrittäneet jonottaa nätisti, mutta aikuiset olivat jyränneet heidät rynniessään namujen kimppuun. Toisten mukaan taas nuoriso olisi töninyt pienempiä lapsia.

”Kampanja oli tarkoitettu hyvän mielen tempaukseksi”

Kommenttiketjussa kritisoitiin myös Prismaa kehnoista järjestelyistä. Asiaa kommentoi Helsingin Uutisille tiistaina Kirkkonummen Prisman johtaja Jan Lundmark, joka kertoi olevansa tietoinen Kirkkonummelaiset-ryhmässä kuumana käyneestä keskustelusta.

Lundmark kertoi lehdelle, että alennusmyynti sujui pääosin hyvin, vaikka se herättikin paljon kiinnostusta. Hänen mukaansa tapahtuma oli hyvä kokonaisuudessaan, ja siitä on tullut myös positiivista palautetta sekä asiakkailta että henkilökunnalta.

– Kampanja oli tarkoitettu hyvän mielen tempaukseksi, jolla saadaan hymyä suupieliin. Sujuvuus oli turvattu lisäämällä henkilökuntaa irtomakeisosastolle. Lisäksi paikalla oli kolme vartijaa ohjaamassa tilannetta. Mitään hyllyjä ei esimerkiksi hajonnut, Lundmark totesi Helsingin Uutisille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

    4. 4

      Kolme kuukautta lentokentällä asunut 8-henkinen perhe pääsi vihdoin lähtemään

    5. 5

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    6. 6

      Päätös pitkälle riidalle: Kari Väänänen erosi Rovaniemen Teatterin johtajan tehtävistä

    7. 7

      Tosi tv-tähti laihtui vankilassa yli 45 kiloa: karu arki telkien takana – ”Ei syö ja välttelee muita vankeja”

    8. 8

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    9. 9

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

    10. 10

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    6. 6

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    7. 7

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    8. 8

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

    4. 4

      Kolme kuukautta lentokentällä asunut 8-henkinen perhe pääsi vihdoin lähtemään

    5. 5

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    6. Näytä lisää