Vaiensiko pääministeri Ylen viesteillään? SK: Sipilän jääviysepäilyä koskevien juttujen julkaiseminen kiellettiin - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Vaiensiko pääministeri Ylen viesteillään? SK: Sipilän jääviysepäilyä koskevien juttujen julkaiseminen kiellettiin

Pääministeri Juha Sipilä kertoi, ettei luota Yleisradioon lainkaan.

Julkaistu: 30.11.2016 5:12

Pääministeri oli Suomen Kuvalehden mukaan kirjoittanut, että ei luota Yleisradioon lainkaan.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vaiensi Ylen viime viikolla Terrafame-asiassa, uutisoi Suomen Kuvalehti. Lehden tietojen mukaan Ylen uutistoiminnan johto päätti hyllyttää tekeillä olevat Sipilän mahdolliseen jääviyteen Terrafame-asiassa liittyvät jutut sen jälkeen, kun pääministeri oli lähettänyt perjantai-iltana kymmenkunta viestiä yhdelle Ylen toimittajalle.

Pääministeri oli lehden mukaan kirjoittanut, että ei luota Yleisradioon lainkaan. Sipilän Ylelle lähettämissä viesteissä oli myös pääministerin saamaa tuohtunutta kansalaispalautetta.

Yhdessä jatkojutussa oli haastateltu kahta oikeusoppinutta siitä, oliko Sipilä ollut esteellinen päättäessään sadan miljoonan euron lisärahoituksesta Terrafamelle. SK:n mukaan Ylen ajankohtaistiimi työsti myös analyysiä siitä, miksi pääministerin sidonnaisuuksista on tärkeää uutisoida.

Kansan Uutiset ja Yle kertoivat viime viikon lopulla, että Sipilän sukulaisten omistama yritys, Katera Steel, on saanut puolen miljoonan tilauksen valtion kaivosyhtiö Terrafamelta. Hallituksen talouspoliittinen valiokunta antoi parisen viikkoa sitten Terrafamelle 100 miljoonaa euroa lisärahoitusta.

SK:n mukaan kolme Ylen toimittajaa on kertonut tiedot lehdelle. Asian arkaluontoisuuden vuoksi he eivät halua nimiään julkisuuteen.

Lehden tietojen mukaan Ylen toimituksessa on kieltojen vuoksi kerätty nimiä kirjelmään, jossa Yleisradion toimittajat kertovat olevansa huolissaan journalistisen johdon linjauksista Sipilän jääviysepäilyn käsittelyssä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?