Soldiers of Odinista eronnut mies perusti oman jengin Herttoniemessä – liiveissä kirjoitusvirhe

Julkaistu:

Syyttäjä vaatii viidelle miehelle ja yhdelle naiselle rangaistusta osallistumisesta huumevelkojen perintää varten järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan.
Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin keskiviikkona syytteitä, joiden mukaan katupartioryhmä Soldiers of Odinista irtautunut 32-vuotias mies perusti oman kotikutoisen liivijengin huumevelkojen perintää tehostaakseen.

Syyttäjän mukaan mies perusti Sons of Nemesis -nimeä (”Nemesiksen pojat”) kantaneen liivikerhonsa viime toukokuussa. Järjestöä yritettiin jopa rekisteröidä yhdistykseksi, mutta Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi hakemuksen puutteellisten sääntöjen takia.

Hakemuksessa Sons of Nemesis määritteli tarkoituksekseen hyväntekeväisyyden. Syyttäjän mukaan todellisuudessa kyse oli velanperinnästä.

– Kaikki lähti liikkeelle tavallaan pienestä asiasta, huumevelasta ja siihen liittyneistä perintätoimista, kihlakunnansyyttäjä Heikki Wendorf selosti oikeudessa.

Yksi syytetyistä oli antanut eräälle miehelle myytäväksi huumausaineita.

– Kaikki meni hyvin, kunnes hän otti viimeisen erän velaksi. Alun perin kyseessä oli 700 euroa. Sitä lähdettiin perimään ja alettiin uhkailla, että velka siirretään pahoille ihmisille, jos sitä ei makseta.

Liiveissä kirjoitusvirhe

Samoihin aikoihin viime huhtikuussa 32-vuotias mies oli eronnut maahanmuuttajavastaisesta Soldiers of Odin -katupartiosta. Hän oli syyttäjän mukaan kiinnostunut oman kerhon perustamisesta.

Syntyi Sons of Nemesis, jonka nimi kumpuaa kreikkalaisen mytologian koston jumalattaresta ja jonka logon visuaalisessa ilmeessä voi nähdä Soldiers of Odin -vaikutteita.

32-vuotias perustaja otti tittelikseen moottoripyöräjengeistä tutun presidentin. Ryhmään liittyi kourallinen nuoria itähelsinkiläisiä miehiä, joista yhdestä tuli varapresidentti. Kokelashaastatteluja presidenttipari järjesti kotikonnuillaan Herttoniemessä.

 

Itse en ole kauhean hyvä tietokoneissa, olen enemmän autoihmisiä.

Syyttäjä vaatii nyt viidelle miehelle rangaistusta järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenyydestä. Lisäksi saman syytteen sai varapresidentin avovaimo, joka oli muun muassa askarrellut käsitöinä kotonaan biljardipalloista ja naruista ns. apinannyrkkejä, joita syyttäjän mukaan oli tarkoitus käyttää lyömäaseina.


Syytteen mukaan nainen osallistui toimintaan myös muun muassa hoitamalla jengiliivien tilaukset. Varapresidentti selitti avovaimonsa puolustukseksi, että hän oli pyytänyt kumppaniaan kirjaamaan tilauksen.

– Itse en ole kauhean hyvä tietokoneissa, olen enemmän autoihmisiä, varapresidentti sanoi.

Nainen ei kuitenkaan ollut varsinainen jäsen kerhossa, johon otettiin jäseniksi vain miehiä.

Syyttäjä toi käräjäoikeuteen näytille sekä apinannyrkkejä että ryhmän jäseniltä takavarikoituja jengiliivejä. Liiveihin oli eksynyt kiusallinen virhe. Englannin kielioppia uhmaten kerhon nimeen oli laitettu ylimääräinen heittomerkki, joten kangasmerkeissä luki ”Son's of Nemesis”.

Kolme miehistä oli juuri ennen pidätystään antanut myös tatuoida kehoonsa kerhon nimilyhenteen ”S.O.N.”.

Koira tapettiin

Velanperintään liittyvät ryöstö- ja kiristyssyytteet on tarkoitus lukea oikeudessa myöhempinä käsittelypäivinä. Perinnän kohteena olleet summat eivät ole olleet suuren suuria, vaan kyse on ollut ruohonjuuritason huumeveloista.

Jo ensimmäisenä päivänä luettiin syytteet kahdesta väkivallanteosta, joiden motiivina oli syyttäjän mukaan kerhon presidentin pyrkimys pönkittää valta-asemaansa.

Toinen syyte koskee yhden kerhon jäsenen pahoinpitelemistä päähän nyrkeillä lyömällä. Epäillyn pahoinpitelyn uhrilla ei ollut oikeudessa mitään vaatimuksia asiassa.

Toisessa tapauksessa presidentin syytetään tappaneen varapresidentin ja tämän avovaimon lemmikkikoiran isolla macheteveitsellä.

– Tarkoitus oli näyttää, että hän määrää, hän pystyy jopa tappamaan toisten eläimiä. Hän määräsi toiset vielä siivoamaan jäljet. Teolla on pyritty luomaan pelon ja väkivallan vaikutelmaa, Wendorf sanoi.

Syyttäjä toi tekovälineenä käytetyn monikymmensenttisen teräaseen oikeuteen todistuskappaleeksi. Presidentti kiistää käyttäneensä veistä ja myöntää vain auttaneensa koiran lopettamisella sen niskoja vääntämällä.

”Kaveriporukka”

Kaikki syytetyt kiistivät oikeudessa, että Sons of Nemesis olisi vakavia rikoksia varten järjestäytynyt ryhmä tai että kerhossa olisi ollut hierarkiset käskyvaltasuhteet.

He selittivät, että kyse oli pelkästä kaveriporukasta, jonka oli tarkoitus viettää aikaa yhdessä, saunoa, grillata makkaraa ja nautiskella juomia. Aikeena oli heidän mukaansa rahoittaa toimintaa painattamalla S.O.N.-paitoja ja myymällä niitä.

Yksi syytetyistä kertoi liittyneensä kerhoon sen jälkeen, kun oli tavannut presidentin ja varapresidentin Herttoniemessä. Hän ei tuntenut kumpaakaan ennalta.

Kerhossa tarkoitus oli syytetyn mukaan vain viettää aikaa yhdessä, ei muuta. Häneltä kysyttiin, että miksi hän halusi viettää aikaa näiden tuntemattomien ihmisten kanssa.

– Ei koskaan voi olla liikaa kavereita, mies vastasi.

Hän ei osannut vastata kysymykseen, että miksi pitää olla liivit univormuna.

– Varmaan merkitsee sitä, että ollaan yhdessä.

”Takki liian kuuma kesällä”

Perustaja-presidentin mukaan idea liiveistä oli alun perin perua Soldiers of Odin -ajalta.

– Ajateltiin takkia, mutta koska se olisi ollut liian kuuma kesällä, niin tilattiin liivit.

Alkuun perustamista oli pohtimassa myös kaksi muuta keväällä Soldiers of Odinista irtautunutta miestä, mutta he eivät ole nyt syytteessä, vaan heitä kuultiin oikeudessa todistajina.

Istunto venyi pitkälle illansuuhun asti. Syytetyt tulivat oikeuteen vangittuina Vantaan, Keravan ja Jokelan vankiloista. Juttukokonaisuuden oikeuskäsittely jatkuu vielä useita päiviä joulukuulle asti.