Enni, Eine

Kotimaa

Lastenkodissa karmean kohtalon kokenut Sirpa: Valtiollinen anteeksipyyntö ei riittävä – ”Monen ihmisen elämä on mennyt pilalle”

Julkaistu:

Sunnuntaina esitettiin valtiollinen anteeksipyyntö sijaishuollossa kaltoinkohdelluille.
Pusulalainen Sirpa Palm, 46, on yksi sijaishuollossa kaltoinkohdelluista, joille perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) esitti valtiollisen anteeksipyynnön sunnuntaina lastenoikeuksien päivänä.

Palm kertoo, ettei osallistunut tilaisuuteen, sillä hänen mielestään anteeksipyyntö ei riitä.

– Se on aivan riittämätön. Monen ihmisen elämä on mennyt pilalle. He haluavat konkreettisia tekoja, Palm sanoo.

Hän toivoisi ensimmäisen lastensuojelulain aikana sijaishuollossa laiminlyödyille rahallista korvausta. Rahallista korvausta vaadittiin hallitukselta myös eduskunnan kyselytunnilla torstaina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Palm kertoo, että hänellä jäi esimerkiksi koulutus saamatta.

– Kun pääsin koulukodista, olin yksinkertaisesti sekaisin. Ei minulle kukaan kertonut, että pitäisi käydä kouluja.

"Henkilökunta sulki silmänsä"

Palm kertoo, että hänet raiskattiin ensimmäisen kerran pian lastenkotiin sijoittamisen jälkeen. Hänet huostaanotettiin noin kolmevuotiaana.

Tekijöinä olivat vanhemmat lapset, mutta henkilökunta sulki silmänsä vuosia kestäneeltä viikoittaiselta seksuaaliselta väkivallalta, Palm sanoo.

Professori Pirjo Markkola sanoo, että vakavimmat sijaishuollon laiminlyönnit vuosina 1937–1983 olivat hyvin karkeaa ja pitkäkestoista fyysistä ja henkistä väkivaltaa sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. Markkolan johtama tutkimus toimi taustana päätökselle esittää valtiollinen anteeksipyyntö.

Tutkimuksessa haastateltiin lähes kolmeasataa ihmistä, jotka olivat lapsina sijoitettuna laitoksiin tai sijaiskoteihin. Haastattelujen lisäksi käytiin läpi aikalaisasiakirjoja, kuten lainsäädäntöä ja kunnille annettuja ohjeita. Niissä lasten pahoinpitely oli selvästi kielletty, Markkola sanoo.

Sen sijaan asiakirjoista välittyi Markkolan mukaan selvästi valvonnan puutteellisuus tai sen puuttuminen kokonaan.

– Laitokset olivat syrjäisissä paikoissa ja suljettuja yhteisöjä. Sijaisperheissä ei ehkä käyty koskaan, Markkola sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  4. 4

    Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

  5. 5

    Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

  6. 6

    Lentokoneesta putosi jäätynyttä ulostetta intialaiskylään

  7. 7

    Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

  8. 8

    RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

  9. 9

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  10. 10

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  3. 3

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  4. 4

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  5. 5

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  6. 6

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  7. 7

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  8. 8

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  9. 9

    Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

  10. 10

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  4. 4

    Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

  5. 5

    Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

  6. Näytä lisää