Vihreiden Niinistö paheksui Sipilän Terrafame-pipoa – sitten someen kaivettiin kuva Niinistöstä itsestään

Julkaistu:

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ylistys tappiota tekevästä Talvivaaran kaivoksesta mainospipo päässä herätti paheksuntaa oppositiopuolue vihreissä.
Sosiaalisessa mediassa kuva pääministeristä Terrafame-pipossa levisi laajalle.

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan Sipilä alensi esiintymisellä arvovaltaansa.

– Hän teki käytännössä mainosvideon raskaasti tappiolliselle kaivokselle, jolla on vakavia ympäristöongelmia, Niinistö sanoi eduskunnassa tiistaina.

Pääministeri vieraili Terrafamen pyörittämällä Talvivaaran kaivoksella maanantaina ja kehui, että alueella kesän jälkeen tapahtunut edistyminen ympäristö- ja prosessiasioissa on ihme. Hän myös sanoi, ettei kaivoksen alasajo ole enää vaihtoehto. Sipilällä oli päässään Terrafamen mainospipo ja yllään yhtiön toppa-asu.


Niinistön mielestä tapaus oli härski.

– Pääministeri Terrafamen mainospipo päässä menee markkinoimaan tätä ihmeenä, kun veronmaksajien rahoja laitetaan kymmeniä miljoonia euroja kuukaudessa kaivoksen tekohengitykseen samaan aikaan, kun hallitus leikkaa koulutuksesta ja pienituloisilta.

Terrafame on arvioinut, että kassavirta kääntyy positiiviseksi vuonna 2018. Kaivoksen kannattavuuteen vaikuttaa Terrafamen mukaan selvästi nikkelin viimeaikainen hinnannousu.

Niinistö syytti harhaanjohtamisesta

Niinistö kritisoi hallitusta kansalaisten harhaanjohtamisesta, kun valtion myöntämiä rahoja ei käytetäkään kaivoksen alasajoon.

– Kesällä he sanoivat, että näitä rahoja käytetään alasajon valmisteluun, ja nyt ilmeneekin, että kaikki rahat on käytetty siihen, että toimintaa jatketaan niin, että valtion piikki on auki.

Terrafame sai viime viikolla hallitukselta luvan jatkaa rahoitusneuvotteluita vielä vuodenvaihteen yli. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti myös, että Terrafame Groupin lisäpääomitukseen varataan 100 miljoonaa euroa.

Sipilä ei tiistaina allekirjoittanut väitettä harhaanjohtamisesta. Hän korostaa tilanteen muuttumista kesään verrattuna. Ympäristö-, prosessi- ja taloudellisesta riskistä kaksi on poistunut.

– Nyt on enää normaaliin liiketoimintaan liittyvä taloudellinen riski jäljellä, hän sanoi.

Lisäksi hallituksella oli ennen jatkopäätöksen tekemistä riittävän hyvä luotto siihen, että hankkeelle löytyy ulkopuolinen rahoittaja. Sijoittajien kanssa käytävistä neuvotteluista Sipilä oli edelleen vaitonainen.

– Ne ovat hyvässä vauhdissa, ja niistä kerrotaan, kun lopulliset sopimukset on solmittu.

SDP ymmärtää päätöstä jatkaa

Oppositiopuolue SDP:ltä päätös jatkaa kaivoksen toimintaa saa ymmärrystä.

– Alasajo maksaa paljon. Se, mikä nyt on tiedossa asiantuntijoiden arvioina, kertoo, että tässä on järkevää sitä toimintaa jatkaa niin kauan, että sieltä saadaan ne yksityiset mukaan, puolueen puheenjohtaja Antti Rinne sanoo.

Asuvalintaansa kaivoksella Sipilä perusteli sillä, että alueella tulee käyttää suojavaatetusta.

Sosiaalisessa mediassa pipokuva levisi laajalle. Esimerkiksi politiikan tutkija Erkka Railo kyseli Twitterissä, liekö kyseessä maailmanhistorian kallein pipo. "Hinta hallitukselle 500 miljoonaa ja avoin shekki siihen päälle", hän kirjoitti kuvan yhteyteen.

Niinistön kommentit johtivat siihen, että Twitteriin kaivettiin kuva Niinistöstä itsestään Talvivaara-kypärä päässä.