Eläinmuseon vahtimestari vei lapsia salahuoneeseensa – namusedät kauhistuttivat 1940-luvun Suomea - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Eläinmuseon vahtimestari vei lapsia salahuoneeseensa – namusedät kauhistuttivat 1940-luvun Suomea

Eläinmuseon vahtimestari oli rakentanut verstaaseensa salahuoneen, joka oli piilossa saranoilla kääntyvän hyllyn takana.

Eläinmuseon vahtimestari oli rakentanut verstaaseensa salahuoneen, joka oli piilossa saranoilla kääntyvän hyllyn takana.

Julkaistu: 5.11.2016 14:30

Vuoden 1948 joulukuussa Suomea kuohutti erikoinen rikostapaus. Helsingin rikospoliisi paljasti ottaneensa kiinni Eläinmuseon vahtimestarin, jonka epäiltiin vieneen tyttölapsia museosta verstaassa sijaitsevaan salaiseen huoneeseensa.

KÄVELYMATKA on lyhyt, viitisen minuuttia. Ulos Helsingin luonnontieteellisen museon pääovista, siitä vasemmalle Nervanderinkadulle. Ohitetaan Taidehalli, palkitun keittiömestarin Tomi Björckin ravintola Farang, R-Kioski.

Tien haarautuessa valitaan vasen puoli, se on Temppelikatu. Sitten loiva ylämäki, edessä näkyy Temppeliaukion kallioon louhittu kirkko.

Talo numero yhdeksän on sen oikealla puolella.

Helsingin rikospoliisi löysi Temppelikadulla sijainneen verstaan ja sen salahuoneen lasten kertomusten ansiosta.

Helsingin rikospoliisi löysi Temppelikadulla sijainneen verstaan ja sen salahuoneen lasten kertomusten ansiosta.

Kuusikymmentäkahdeksan vuotta sitten kaitakasvoinen mies käveli samaa reittiä ja talutti mukanaan kahta tyttöä. Kolmas seurasi uteliaisuudesta perästä.

Mies luikahti tottuneesti Temppelikatu 9:n sisäpihan kautta kellarikerrokseen. Siellä sijaitsi hänen verstaansa ja hän oli luvannut näyttää siellä lapsille suuren, täytetyn linnun.

Verstaassa oli muutakin.

Seinää vasten oli työnnetty korkea ja painavan näköinen hylly, joka kuitenkin kääntyi syrjään kevyesti siihen asennettujen saranoiden ansiosta.

Salahuoneen edessä oli korkea ja painavan näköinen hylly, joka kuitenkin kääntyi saranoilla syrjään.

Salahuoneen edessä oli korkea ja painavan näköinen hylly, joka kuitenkin kääntyi saranoilla syrjään.

Hyllyn takaa paljastui matala ovi. Ovessa oli teksti S/S ELISABETH ja CAPTAIN – niin kuin laivan kapteenin kajuutan ovessa voisi lukea.

Mies saattoi yhden lapsista salaiseen kammioonsa ja jätti kaksi verstaan puolelle. Ovi jäi hieman raolleen. Kun sen takaa kuului itkunsekainen parkaisu, toinen tytöistä kurkisti sisään.

Salaisessa huoneessa oli akvaario.

Siinä ui kultakaloja.

KAITAKASVOINEN mies tunnettiin Etu-Töölön lasten keskuudessa monella nimellä: purukumisetä, suklaasetä, paha setä.

Hänen oikea nimensä oli Axel. Sukunimi on tässä yhteydessä merkityksetön, ja sen julkaisu saattaisi avata turhaan vanhoja haavoja.

Mutta oli miten oli, vuonna 1948 Axel oli 47-vuotias perheellinen mies ja hän työskenteli kolmatta vuotta Helsingin Eläinmuseon (nykyään Luonnontieteellinen museo) vahtimestarina.

Verstaallaan hän nikkaroi ristikoita Korkeasaaren linnunhäkkeihin ja rotanloukkuja museoon. Verstasta käytti myös kaksi muuta Eläinmuseon työntekijää, ja sieltä löytyivät tarvittavat työkalut niin eläinten täyttämiseen kuin särkyneiden linnunmunien korjailuun.

Saranoilla kääntyvän hyllyn takaa paljastui sisäänkäynti vahtimestarin salaiseen kammioon, ”Kapteeni Rasmussenin” kajuuttaan.

Saranoilla kääntyvän hyllyn takaa paljastui sisäänkäynti vahtimestarin salaiseen kammioon, ”Kapteeni Rasmussenin” kajuuttaan.

Axelin työtoverit todennäköisesti tiesivät hyllyn taakse piilotetusta salahuoneesta, mutteivät sitä, mitä Axel siellä toisinaan teki.

Se selvisi heille viimeistään joulukuun puolivälissä, kun Helsingin Sanomat otsikoi:

VAARALLINEN ”NAMUSETÄ” salahuoneineen paljastettu – Museon vahtimestari vietti kaksoiselämää kellarikajuutassaan.

TAPAUKSEN miljöö on 1940-luvun Helsinki, joten on tarpeellista selittää joiltakin osin ajankuvaa ja termejä.

Vaikka lasten ahdistelu ei ollut ilmiönä silloinkaan uusi, se syystä tai toisesta kuohutti erityisesti 1940-luvun Suomea. Arkistolähteiden perusteella juuri kyseisellä vuosikymmenellä keksittiin tai ainakin otettiin laajempaan käyttöön nimitys ”namusetä”.

Sanaa käytettiin usein synonyymina lasten hyväksikäyttäjälle: kun esimerkiksi kuuluisa yhdysvaltalaisnäyttelijä Rex Ingram (mm. Bagdadin varas) jäi kiinni ”epämoraalisesta suhteesta” 15-vuotiaaseen tyttöön vuonna 1949 ja tuomittiin vankeuteen, Ilta-Sanomat otsikoi juttunsa ”Rex Ingram namusetänä”.

Nykyisin termiä käytetään ani harvoin, sillä se ohjaa liiaksi mielikuvat harvinaiseen tilanteeseen, jossa hyväksikäyttäjä on karkilla houkutteleva, tuntematon vanhempi mies.

Todellisuudessa valtaosa lasten hyväksikäyttäjistä on uhrin lähipiiriä, kuten lähisukulaisia tai perhetuttuja tai esimerkiksi nettituttavuuksia.

AXELIN tapauksessa namusetä-nimitys oli jokseenkin perusteltu, sillä hän todella tarjosi lapsille karamelleja, suklaata ja purukumeja ja oli alueen lasten keskuudessa siitä jopa kuuluisa – siitä lasten nimitys ”purukumisetä”.

Lapsia hän tapasi pääsääntöisesti Eläinmuseossa, sillä sinne lapset päästettiin yksinäänkin vierailemaan.

Kun Axel oli myöhemmin mielentilatutkimuksissa Lapinlahden sairaalassa, tutkiva lääkäri kauhisteli nimenomaan tätä aspektia ”inhoittavuudessaan vertaansa vailla hakevassa rikoksessa”.

– Kunniallisesta museosta tehtiin jonkinlainen pienten lasten pyydystyslaitos, kirjoitti lääkäri.

KUN rikospoliisi otti lopulta Axelin kiinni, kuulustelijat olivat kiinnostuneita hyllyn takana sijainneen salahuoneen tarinasta.

Se ei ole ihme, sillä ahdas kammio oli kumma näky: kapean vuoteen ja radion lisäksi siellä oli seinään upotettu akvaario ja kaiken rojun seasta löytyi myös omalaatuinen vieraskirja, jonka kanteen oli tekstattu sana LOKIKIRJA.

Kuva salahuoneen sisältä. Vasemmalla seinään upotettu akvaario, jossa uiskentelevia kaloja vahtimestari pyysi lapsia katsomaan.

Kuva salahuoneen sisältä. Vasemmalla seinään upotettu akvaario, jossa uiskentelevia kaloja vahtimestari pyysi lapsia katsomaan.

Vieraskirjan perusteella kammiossa oli vieraillut myös aikuisia. Kirjasen lehdille oli kirjoitettu terveisiä ”kapteeni Rasmussenille”, joka oli jonkinlainen Axelin alter ego.

– Kiitos rakkauden illasta, joku oli kirjoittanut.

AXEL kertoi nikkaroineensa salahuoneensa valmiiksi edellisvuonna. Hän selitti somisteita – tekstejä ovessa, lokikirjaa – sillä, että hän oli vanha merimies.

Lasten hyväksikäytön hän kiisti jyrkästi ja sanoi syytöksiä väärinkäsitykseksi.

Tutkintatoimenpiteenä rikospoliisi vetosi lehdistön kautta Temppelikadun asukkaisiin ja pyysi vanhempia kysymään lapsiltaan, olivatko lapset käyneet tässä ”kapteeni Rasmussenin kajuutassa”.

Juttu alkoi paisua. Etu-Töölössä asuvat taloudenhoitajat, talonmiehet, peltisepät, saarnaajat, kirjaltajat, kellosepät ja monet muut kertoivat poliisille eteenpäin asiat, jotka heidän lapsensa olivat heille kertoneet.

Lopulta Axel tunnusti.

TUTKINTAPÖYTÄKIRJOISTA muodostuu kuva hämmentyneestä miehestä.

Vaikka Axel oli jo tunnustanut, hän vältteli rikoksistaan puhumista.

Mitä tulee seksuaaliseen kanssakäymiseen, niin minulle on vaikeaa kirjoittaa siitä, mutta nyt kun kaikki on paljastunut…Minulle riittää joskus, kun vain uneksin siitä.

Minä olen ajatellut sitä asiaa, että mistä se johtuisi, että minä olen lähennellyt pikkutyttöjä, (olen etsinyt) sopivaa sanaa siihen, mutta sitä minä en ole löytänyt.

Mielentilatutkimuksessa käytiin läpi niin hänen työhistoriaansa, rikoshistoriaansa kuin seksuaalihistoriaansa.

Koska olitte ensi kerran naishenkilön kanssa sukupuoliyhteydessä?

Olitteko sitä ennen harjoittanut itsesaastutusta?

Minkä ikäisenä jouduitte naimisiin?

Raastuvanoikeus käsitteli jutun suljetuin ovin. Käräjäsalin ovien takana Axel pyysi itselleen kastraatiota. 1940-luvulla se tarkoitti sitä, että kivekset leikattiin veitsellä pois. Todennäköisesti näin tehtiin, sillä myös lääkäri piti kastraatiota välttämättömänä. Sellainen oli mahdollista Suomessa vuoteen 1970 asti.

Kyllähän minä niitä (uutisia lasten hyväksikäytöstä) luin lehdistä ja ajattelin usein, että kyllä se on kauheata, kuinka ne voivat sellaista tehdä, mutta en minä koskaan ajatellut, että minä voisin sitä alkaa tehdä.

HYVÄKSIKÄYTTÖTAPAUKSISTA pystyttiin näyttämään toteen parikymmentä.

Lääkärinlausunnossa Axelin kuvailtiin olevan luonteeltaan lapsellinen ja tunne-elämältään kehittymätön.

Täten raastuvanoikeus tuomitsi hänet täyttä ymmärrystä vailla olevana kuristushuoneeseen kahdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi.

”Kapteeni Rasmussenin kajuutta” oli somistettu merihenkisesti, sillä Axel oli itse vanha merimies.

”Kapteeni Rasmussenin kajuutta” oli somistettu merihenkisesti, sillä Axel oli itse vanha merimies.

Tänään hänen salahuoneensa Temppelikatu 9:ssä on poissa. On mahdotonta sanoa missä kohtaa se edes oli. Ehkä siinä, missä työmies maalaa nyt seinää valkoiseksi.

Axel luultavasti eli salahuonettaan kauemmin. Tuomionsa jälkeen hän muutti nimensä ja eli vuoden 1983 syyskuuhun asti.

Kuollessaan hän oli 82-vuotias.

Tuoreimmat osastosta