Jari, Jalmari

Kotimaa

Kommentti: Anneli Auer, yhtä aikaa syyllinen ja syytön

Julkaistu:

Korkeimman oikeuden ratkaisu lopetti rikosprosessit, mutta ei vastaväitteitä, kirjoittaa Ilta-Sanomien uutistuottaja Rami Mäkinen.
Oikeusjärjestelmämme on puhunut. Syksyn kiistellyimpiin kuuluva elämäkertakirjailija Anneli Auer on nyt virallisesti sekä syytön että syyllinen.

Syyttömyys murhaan tuli tunnustetuksi ja lainvoimaiseksi joulukuussa 2015, jolloin korkein oikeus (KKO) hylkäsi syyttäjien ja asianomistajien valituslupahakemukset Ulvilan surmajutussa. Voimaan jäi Vaasan hovioikeuden vapauttava tuomio.

Tänään KKO puolestaan vahvisti Auerin syyllisyyden törkeisiin seksuaalirikoksiin. Turun hovioikeuden antama 7,5 vuoden vankeustuomio saavutti lainvoiman jo vuonna 2014, mutta nyt KKO hylkäsi myös Auerin hakemuksen tuomion purkamisesta.

Suomen rikoshistorian eriskummallisimpiin kuuluva rikosjuttu sai näköisensä lopun. Kahdessa haarassa päädyttiin päinvastaisiin lopputuloksiin, vaikka ne pohjautuivat osin jopa päällekkäiseen näyttöön.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

KKO:n hylkäävän purkuhakemuspäätöksen käytännön vaikutukset jäävät melko pieniksi. Auerille jää maksettavaksi hakemusprosessista noin 28 000 euron kululasku, mutta vankilaan hän ei enää joudu, koska on jo suorittanut rangaistuksensa. Tärkeintä on kuitenkin periaate, kysymys syyllisyydestä tai syyttömyydestä.

Salattuja perusteluja

Mutta syyllisyyskysymys on nyt sitten korkeimman oikeuden toimesta lopullisesti ratkaistu. Eli pulinat pois, eikö niin?

Valitettavasti ei. Vaikka kotimaisen oikeusjärjestelmän perälauta on nyt saavutettu, niin vastaväitteet eivät tähän lopu, vaan pulina jatkuu.

Monien usko Auerin syyllisyyteen myös murhaajana elää vahvana. Aivan samoin toiset kyseenalaistavat Auerin syyllisyyden seksuaalirikoksiin.

Kansalainen voi perustaa omat pohdiskelunsa mielipiteeseenkin, mutta oikeudessa tuomitseminen perustuu aineelliseen totuuteen, faktoihin ja järkevään epäilyyn. Murhajutussa faktapohja meni loppuvaiheessa jo sellaiseksi sekasotkuksi, että vapauttava tuomio oli oikeastaan ainoa mahdollinen, sillä epäselvä juttu pitää ratkaista syytetyn eduksi.

Seksuaalirikosjuttu on hankalampi tapaus. Langettava tuomio on helppo kyseenalaistaa, ja siitä saavat salailua liioitelleet tuomioistuimet syyttää itseään. Salailu jättää aina tilaa spekulaatioille.

Sekä Varsinais-Suomen käräjäoikeus että Turun hovioikeus salasivat seksuaalirikosjutun käsittelyn kokonaan. Lain julkisuusvaatimuksen ne näennäisesti toteuttivat antamalla tuomioidensa perusteluista niin sanotut julkiset selosteet.

Ikävä kyllä molemmat selosteet ovat äärimmäisen niukkoja. Oikeudessa käytiin läpi tuhansia sivuja kirjallisia todisteita ja kuultiin kymmeniä todistajia, mutta käräjäoikeuden seloste mahtuu yhdelle A4-arkille. Hovioikeuden seloste on sekin vaivaiset 3,5 sivua.

Syyllisyyttä tukevat seikat selitetään vain hyvin ylimalkaisesti. Syyttömyyden puolesta puhuneita seikkoja ei selosteta käytännössä lainkaan. Kumpikaan tuomioistuin ei paljasta edes sitä, keitä olivat oikeudessa kuullut asiantuntijatodistajat.

Tähän epäjulkisuuteen tyytyi myös korkein oikeus, joka otti salassapitoon erikseen kantaa Auerin vaatimuksesta.

Avoimuus on tarpeen

Kun ottaa huomioon Auerin seksuaalirikosjutun laajuuden ja siihen kohdistuneen suuren mielenkiinnon, niin tuomioita olisi pitänyt avata yleisölle paljon perusteellisemmin kuin nyt tehtiin.

Salatusta aineistosta tietämäni perusteella väitän, että huomattavasti laajempi julkisuus olisi ollut täysin mahdollista uhrien yksityisyyttä loukkaamatta. Toki se olisi vaatinut viitseliäisyyttä, vaivannäköä ja tuomion huolellista läpikäymistä.

Seksuaalirikoksissa salailulle on yleensä johonkin rajaan asti perusteensa, mutta kannattaa muistaa, että myös niissä avoimuudella on laajalla katsannolla tervehdyttävä vaikutus. Tämän todisti viimeksi Oulussa insestin uhriksi joutunut Marlene, joka vaati oman juttunsa käsittelyn julkiseksi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  3. 3

    Voivatko nämä kuvat olla aitoja? F1-fanit järkyttyivät luonnon armoille hylätyistä kuuluisista klassikkoautoista

  4. 4

    Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

  5. 5

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  6. 6

    Huippuvireinen Markkanen heitti omat ennätyspisteensä NBA:ssa – valmentaja hehkutti: ”Lauri oli ilmiömäinen”

  7. 7

    Tulipalovaara: Vanhoissa Salora- ja Finlux-televisioissa vaarallinen vika

  8. 8

    Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

  9. 9

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  10. 10

    Uskomattoman maukas jauhelihapannu valmistuu vartissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  5. 5

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  6. 6

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  7. 7

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  8. 8

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  9. 9

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  10. 10

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  3. 3

    Voivatko nämä kuvat olla aitoja? F1-fanit järkyttyivät luonnon armoille hylätyistä kuuluisista klassikkoautoista

  4. 4

    Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

  5. 5

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  6. Näytä lisää