Talvi yllätti jälleen kerran autoilijat – pelti rytissyt etelässä jo 80 onnettomuuden verran

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Etelään tänään saapunut lumipeite yllätti jälleen kerran autoilijat. Poliisi muistuttaakin riittävistä turvaväleistä. Myös klassinen maltti on valttia.
Suomalaisissa medioissa ja säätiedotuksissa varoiteltiin autoilijoita etelään tänään saapuneesta lumisateesta.
  • Artikkelin pääkuvassa näkyvältä videolta voit tarkistaa torstain sääennustuksen.
Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta kuvaili Keski- ja Etelä-Suomen ajokeliä huonoksi.

– Tien pinnat ovat jäätyneet maan keskivaiheilla, minkä lisäksi siellä on tullut vähän lumisateita.

– Myös etelässä ajokeli on huono. Kesärenkailla ei ole nyt asiaa liikenteeseen. Tietenkin teitä yritetään suolata, mutta kun lunta tulee suolattujen teiden päälle, lumi helposti sohjoontuu. Varsinkin illemmalla sivutiet rupeavat jäätymään, Valta sanoi aiemmin Ilta-Sanomille.

Varoittelu ei kuitenkaan riittänyt. Pelti rytisi jälleen kerran oikein urakalla.

Helsingin poliisi oli saanut keskiviikkoiltaan puoli yhdeksään mennessä ilmoituksen yli 80 tieliikenneonnettomuudesta Uudenmaan maakunnan alueella.

Voidaanko siis sanoa, että talvi yllätti jälleen kerran autoilijat?

– Heheheh. Minä en tuota sanonut, mutta siltähän tämä tietysti taas vaikuttaa. Onhan tämä (onnettomuuksien määrä) normaalia enemmän, Helsingin poliisin päivystävä komisario Riku Korpela kertoi Ilta-Sanomille.

– Se mikä johtuu kelistä ja mikä ajotaidoista, niin se on sitten jokaisen itse tulkittava, mutta peräänajoja ja suistumia ne ovat pääasiassa olleet.

– Ketjukolareita ei ole kuitenkaan ollut, Korpela sanoi.


HÄN uskoo, että tiedottamisella on ollut kuitenkin ennaltaehkäisevä vaikutus.

Onnettomuuksista noin 30 oli Helsingissä.

– Muuten ne onnettomuudet ovat jakautuneet tasaisesti eri kuntiin, Korpela selvitti.


PAHOILTA henkilövahingoilta vältyttiin.

– Meidän tiedossa ei ole vakavia loukkaantumisia, mutta pieniä loukkaantumisia on ollut, Korpela kertoo.

Sen lisäksi, ettei kesärenkailla kannata enää ajaa, poliisi kehottaa kiinnittämään huomiota ajonopeuteen sekä riittäviin turvaväleihin.

– Turvaväli on tärkeä. Liian pienen turvavälin takia peräänajoja on tullut paljon ja liian suuren tilannenopeuden takia paljon tieltä suistumisia, Korpela selvitti.

Päivitetty kello 21.20. Onnettomuuksien määrä oli noussut jo yli 80:een.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt