Tutkinta: Finnairin ja SAS:n koneet vaarassa törmätä Helsinki-Vantaalla perjantaina

Julkaistu: , Päivitetty:

Onnettomuustutkintakeskus tutkii vakavan vaaratilanteen, joka tapahtui perjantaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Finnairin lento AY933 oli lähdössä Helsinki-Vantaalta Manchesteriin ja saanut lennonjohdolta luvan ylittää kiitotien, johon oli samaan aikaan laskeutumassa SAS:n kone.

Onnettomuuskeskuksen mukaan Finnairin ohjaajat havaitsivat lähestyvän SAS:n koneen eivätkä lähteneet ylittämään kiitotietä. Tilanteesta huolimatta lento lähti Manchesteriin aikataulun mukaisesti.

Tapauksen tutkinnanjohtajana toimii ilmailuonnettomuuksien johtava tutkija Ismo Aaltonen. Aaltonen kertoo Ilta-Sanomille, että onnettomuustutkinta on vasta aluillaan, ja moni asia on vielä selvittämättä.

– Alkutaipaleella ollaan. Paljonko kyydissä oli ihmisiä ja minne koneet olivat matkalla, sitä selvitetään vielä, Aaltonen sanoo.

Onnettomuustutkintakeskus selvittää parhaillaan muun muassa lentojen radioliikennettä ja tutkakuvia.

– Tutkakuvasta näkyy, että Finnairin kone oli oikeassa paikassa odottamassa, mutta se sai kuitenkin ylitysluvan. Lentäjät huomasivat tilanteen heti ja ilmoittivat, etteivät vielä lähde liikkeelle. Kaikki turvaetäisyydet täyttyivät ja niin edespäin. Kyse on tällaisesta menetelmävirheestä, Aaltonen sanoo.

Aaltosen mukaan vastaavat vaaratilanteet ovat maailmalla jatkuva huolenaihe. Hän kertoo, että aktiivisen kiitotien ylittäminen on paikka, jossa vaaratilanteita sattuu.

– Ei tämä maailmanlaajuisesti mikään ainutlaatuinen tapaus ole, mutta harvinainen kuitenkin.

Aaltonen painottaa, että tutkinnan tarkoituksena on selvittää, kuinka vastaavilta vaaratilanteilta voitaisiin jatkossa välttyä. Tutkintaryhmään kuuluu hänen lisäkseen muun muassa kokeneita, eläköityneitä lennonjohtajia ja psykologi.

– Toivottavasti tutkinnassa löydetään vastaus, jonka avulla näitä harvinaisia tapauksia saadaan vielä harvinaisemmiksi.

Uutista päivitetty kello 13.25: Lisätty Onnettomuustutkintakeskuksen Ismo Aaltosen kommentit.

Uutista päivitetty kello 15.50: Lisätty tarkempaa tietoa Finnairin lennosta.