Aiheuttiko inhimillinen erehdys koneen kaappaushälytyksen? – Lentoyhtiö IS:lle: ”Merkit viittaavat siihen”

Julkaistu:

Lentoyhtiön mukaan hälytys mahdollisesta kaappauksesta tapahtui koneen lentäessä Hollannin ilmatilassa.
Hälytys tapahtui liettualaisen Small Planet Air -lentoyhtiön Espanjan Malagasta Tampereelle matkalla olleessa Airbus 320 -koneessa, jossa oli 149 matkustajaa ja 6 miehistön jäsentä.

Lentoyhtiön mukaan hälytyksestä ilmoitti hollantilaisen Maastrichtin kaupungin lennonjohto koneen lentäessä Hollannin ilmatilassa kello 15.32 Suomen aikaa.

– Saimme ilmoituksen, jonka mukaan kyseinen lento olisi mahdollisesti kaapattu. Tästä syystä lähetimme tiedon asiasta kaikille osapuolille, mukaan lukien Tampereen lentokentälle. Myöhemmin saimme koneen miehistöltä tiedon, että kaikki on kunnossa, ja lento laskeutui Tampereen lentokentälle aikataulun mukaisesti, sanoo Small Planet Air -lentoyhtiön tiedottaja Simonas Bartkus Ilta-Sanomille.

Yhtiön mukaan hälytyksen jälkeen ilmaan nousseet hävittäjät tarkistivat tilanteen myös näköhavainnon kautta matkustajakoneen miehistöltä. Koneen matkustajan mukaan hävittäjät seurasivat konetta Ranskan ilmatilasta saakka aina Pirkkalaan asti.

Bartkusin mukaan lentoyhtiö tutkii parhaillaan syytä virheelliseen kaappausilmoitukseen. Tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon mukaan hälytys aiheutui radioviestinnässä tapahtuneesta virheestä. Myös Suomen poliisi on viitannut tiedotuksessaan ”häiriöön”, joka olisi aiheuttanut ilmoituksen, mutta ei ole tarkentanut, onko kyseessä tekninen häiriö vai esimerkiksi viestinnässä tapahtunut väärinkäsitys.

Bartkusin mukaan tässä vaiheessa yhtenä mahdollisuutena pidetään viestinnässä tapahtunutta inhimillistä virhettä.

– Syytä tutkitaan parhaillaan, mutta nyt näyttää siltä, että kyse voisi olla epäonnistuneesta viestinnästä ihmisten välillä. Tästä on olemassa viitteitä, mutta nyt on vielä liian aikaista sanoa enempää, Bartkus toteaa.