10 keinoa: Näin Venäjä häiritsee Suomea

Julkaistu:

IS listasi 10 keinoa, joilla Venäjä yrittää vaikuttaa Suomeen.
Miten Suomelle käy arvaamattoman Venäjän naapurissa? Viime päivinä ulkomaisessa mediassa on kirjoitettu siitä, kuinka Venäjän propaganda on kohdistunut juuri Suomeen.

Asiasta ovat uutisoineet esimerkiksi Independent, Daily Mail, Daily Sun ja International Business Times -lehdet.

Pontimena jutuille on ollut keskiviikkona julkaistu uutistoimisto Reutersin uutinen, jossa haastateltiin valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantilaa.

Mantila kertoi Reutersille, että viime vuosina Venäjältä on kohdistunut Suomeen 20–30 informaatio-operaatiota. Mantila mainitsi esimerkkinä vain viimekuisen huoltajuustapauksen.


PUOLUSTUSMINISTERIÖN viestintäjohtaja Max Arhippainen muistuttaa, että informaatio-operaatiot eivät ole aina suoraa toimintaa.

– Kyse ei ole välttämättä aggressiivisesta toiminnasta tai informaatiosodasta. Toimimalla informaatioympäristössä saadaan jokin kohderyhmä käyttäytymään tietyllä tavalla. Informaatio-operaatiossa on harvemmin kyse siitä, että halutaan saada ihmisiä uskomaan siihen.

 

Hyvin harva suomalainen enää uskoo siihen, että Suomen sosiaaliviranomaiset myyvät venäläisiä lapsia amerikkalaisille homopareille.

– Venäjällä ei ole aina valtiollinen toimija, vaan informaatio-operaatiossa myös eri tahot toimivat Venäjän johdon toiveiden mukaisesti. On vaikea usein määritellä, kuka toimija on, Arhippainen kertoi.

IS selvitti 10 eri tapaa, miten Venäjä on yrittänyt omalla toiminnallaan vaikuttaa Suomeen. IS haastatteli muutamaa asiantuntijaa listausta varten.

1. Vaikuttaminen politiikkaan

Venäjä toimii usein arvaamattomasti ja yrittää lyödä kiilaa – ainakin mielipiteissä – eri toimijoiden väliin niin Suomessa kuin EU:ssa.

– Keskeinen tekijä on aiheuttaa hämmennystä ja eripuraisuutta Suomen tai EU:n päätöksentekokykyyn. Yksi keskeinen asia on EU:n ja sen toimivuuden kyseenalaistaminen. Venäjän vastaiset pakotteet ja EU:n läpi kulkenut hallitsematon turvapaikkahakijoiden virta ovat tästä esimerkkejä. Myös Suomessa on yritetty hajottaa rivejä esimerkiksi Venäjän pakotteissa, Arhippainen kertoi.

2. Ilmatilaloukkaukset

Ilmatilaloukkaukset voivat olla puhdas vahinko, provokaatio tai tietoinen voimannäyttö. Esimerkiksi Venäjä teki pari viikkoa sitten yhden päivän aikana kahdella eri hävittäjällä kaksi ilmatilaloukkausta Porvoon edustalla. Näiden ilmatilaloukkausten motiiveja ei tulla tietämään.

3. Sotaharjoitukset lähialueella

Kuuluu samaan sarjaan kuin ilmatilaloukkaukset, tarkemmat motiivit arvailuja.


Venäjä haluaa näyttää voimaansa järjestämällä sotaharjoituksia Itämerellä ja Suomen lähialueilla.

4. Itärajan turvapaikanhakijat

Jostain syystä Venäjä alkoi päästää sopimusten vastaisesti Suomeen väkeä ilman matkustusasiakirjoja. Venäjä päästi viime vuoden lopulla ja talvella Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemien kautta turvapaikanhakijoita muutaman kuukauden ajan.


Asiasta neuvoteltiin pitkään, ja toiminta loppui kuin seinään viime keväänä.

5. Vaikuttaminen puolustusratkaisuihin

Puolustusvoimilla on edessään merivoimien ja ilmavoimien kaluston uusiminen. Näitä tarpeita kyseenalaistetaan.


Lisäksi agendalla on Suomen harjoittelu Naton ja Yhdysvaltojen kanssa, kuten myös vaikuttaminen suomalaisten puolustuskykyyn ja puolustustahtoon.

6. Huoltajuuskiistat

Venäläislasten huoltajuuskiistat Suomessa ovat olleet kestoaihe Venäjän mediassa tämän vuosikymmenen. Viimeisin laajempaa julkisuutta saanut tapaus oli venäläislasten huostaanotto syyskuussa Seinäjoella.

– Hyvin harva suomalainen enää uskoo siihen, että Suomen sosiaaliviranomaiset myyvät venäläisiä lapsia amerikkalaisille homopareille. Jos tällä toiminnalla saadaan Venäjän kotiyleisö tai Suomessa asuvat venäläiset menettämään luottamusta Suomen viranomaisiin, se voi olla heidän tavoitteensa, Arhippainen arveli.

7. Suomen-venäläisiin vaikuttaminen

Aika ajoin kuulee syytöksiä russofobiasta, vihasta Venäjää tai venäläisiä kohtaan. Tarkoituksena on saada Suomessa asuvia venäläisiä menettämään luottamustaan Suomen viranomaisiin.

8. Somen trollit

Venäjämieliset keskustelijat ovat tuttu ilmiö some-keskusteluissa. On mahdoton tietää, ovatko he Venäjän valtion leivissä. Tiedetään suunta, mistä viestit tulevat, mutta toimijat ovat aika irrallisia.


– Tämä ilmiö on hieman rauhoittunut viime aikoina. Toiminta meni niin läpinäkyväksi, että ihmiset rupesivat itse tunnistamaan trollausyritykset, Arhippainen kertoi.

9. Median sisältöön vaikuttaminen

Trollit ja piinaajat ovat uhkailleet suomalaisia toimittajia. Tavoitteena on vaientaa Suomen mediaa kriittisessä Venäjä-seurannassa.

10. Historian uudelleenkirjoitus

Venäjän mediassa on jopa kyseenalaistettu Suomen itsenäisyyden laillisuus tai Pietarissa on kohistu Mannerheimin muistolaatasta. Viime aikoina Venäjällä on ollut kirjoituksia, joiden mukaan Pariisin rauhansopimus sitoisi Suomen puolustusratkaisuja. Suomen Nato-yhteistyö ja Nato ovat puheenaihe Venäjän mediassa. Kirjoitukset ovat sisällöltään ristiriitaisia.

Tarkoituksena lienee aiheuttaa hämmennystä Nato-kysymyksestä ja vaikuttaa esimerkiksi Suomen harjoitteluun Naton ja Yhdysvaltain kanssa.