Lempi

Kotimaa

Äänekosken vesikriisissä sairastuneita jo hälyttävässä määrin – ”Tilanne on elänyt yllättävästi”

Julkaistu:

Äänekosken eteläpuolisia kyliä piinaavalle vesikriisille ei näy loppua. Paikkaa, josta likavesi pääsee verkostoon, etsitään kaikin mahdollisin voimin, mutta vielä tuloksetta.
Asukkaiden oireista tulee jatkuvasti lisää tietoa. Uusia sairastuneita on nyt hälyttävässä määrin myös Honkolan kylässä nelostien tuntumassa. Jo eilen puhuttiin yli sadasta sairastuneesta.

Uusien tietojen perusteella kloorausta on laajennettu. Myös näytteidenottoalue on entistä suurempi.

Suurin osa sairastuneista on Hietamalla ja Parantalassa. Näissä kylissä asuu noin 800 ihmistä.

– Sairastuneiden rypäs auttaa meitä paikantamaan todennäköisen vuotokohdan. Etsintä kohdistuu muutaman kilometrin alueelle, Laukaan ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ongelmat käynnistyivät runsaan viikon takaisesta, massiivisen alipaineen aiheuttamasta putkirikosta. Korjausta seurasi voimakas paineen nousu, joka rikkoi verkostoa. Kyse ei välttämättä ole vain yhdestä venttiilistä.

– Rikkoutuneita paikkoja voi olla useampiakin. Emme tuudittaudu siihen, että ongelma on hoidettu, jos yksi paikka löydetään.

Tärkeintä on saada verkosto paikattua mahdollisimman nopeasti. Kloorauksella voidaan peittää veden bakteerit, mutta lopulliseksi ratkaisuksi siitä ei ole.

– Jos vikaa ei löydy, joudumme jatkamaan kloorausta ties mihin asti. Mutta uskon, että vika löytyy pian. Toivottavasti jo tänään. Mutta etsintää ei voi lopettaa.

Huolena on, että ongelma leviää verkostossa entistä kauemmaksi. Käytännössä vaarassa voisivat olla Koivoston kylä sekä nelostien suosittuna taukopaikkana tunnettu Hirvaskangas.

– Tilanne on elänyt yllättävästi. Kun varmaa syytä epidemiaan ei ole tiedossa, on selvää, että keittokehotus pidetään päällä. Ettei kukaan vahingossakaan juo pilaantunutta vettä, Lappalainen sanoo.

Verkostossa on ainakin ulosteperäistä kolibakteeria, jonka analysointi näytteistä onnistuu nopeasti. Muista mahdollisista taudinaiheuttajista saadaan tietoa vasta viikkojen päästä, kun laboratoriokokeet valmistuvat.

Lappalainen kertoo, että verkostoon suunniteltiin jo ns. shokkikloorausta. Aikeesta on kuitenkin luovuttu, sillä tavanomaisellakin kloorauksella on saatu parannusta aikaan.

Juomavettä on silti syytä hakea toisaalta. Vedenjakelu on alkanut tänään aamupäivällä Hietaman koululla kello 10 ja Upatonpohjantien kentällä Parantalassa kello 11.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  2. 2

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  5. 5

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  6. 6

    Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

  7. 7

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  8. 8

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  9. 9

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  10. 10

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  5. 5

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  6. 6

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  7. 7

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  8. 8

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  9. 9

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  10. 10

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  2. 2

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  5. 5

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  6. Näytä lisää