Ursula

Kotimaa

Poliisi Tuusulaa pelottelevista klovneista: ”Seurauksia langetetaan” – ilmoituksen tehnyt äiti: ”Tuntuu ahdistavalta”

Julkaistu:

Tuusula
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ylikomisario Timo Leppälä sanoo tiukasti, että poliisi ei missään nimessä hyväksy Tuusulan karmivien klovnien pelottelutempauksia.
Muun muassa Yhdysvaltoja piinannut pelottavien pellejen ilmiö on rantautunut myös Suomeen. Itä-Uudenmaan poliisilaitos kertoo, että Tuusulan Lahelassa ja Vaunukankaan koulun läheisyydessä havaittiin eilen tiistai-iltana lapsia ja nuoria pelotelleita naamioituneita hiippareita.

– Joillakin on ollut pesäpallomaila kädessään ja he ovat ikään kuin juosseet perään, kun lapset ovat lähteneet karkuun. Fyysistä kontaktia ei meidän tietojen mukaan ole ollut, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ylikomisario Timo Leppälä kertoo.

Poliisi kertoo, että Lahelasta ilmoitettiin ilta yhdeksältä, että kaksi aikuisenkokoista henkilä olisi juossut ainakin yhden lapsen perässä ja pelotellut nuoria. Heillä oli yllään valkoiset haalarit ja possunaamarit. Tiettävästi he liikkuivat valkoisella farmarimallisella Volvolla.

Vaunukankaan koululla taas vanhempi ilmoitti, että hänen kolme lastaan oli ollut seitsemän aikoihin koulun pihalla. Paikalle kurvasi harmaa pakettiauto, josta hyppäsi noin kymmenen pellenaamareihin ja tummiin haalareihin sonnustautunutta henkilöä. Kun lapset lähtivät juoksemaan karkuun, heitä odotti alikulkutunnelissa samanlaiseen asuun pukeutunut pelle, jolla oli moottorisaha.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tänään keskiviikkoaamuna poliisi sai ilmoituksen autoa ajaneelta henkilöltä, jonka mukaan häntä vastaan olisi ajanut henkilö, jolla on possunaamari ja peruukki päässään.

Poliisi: ”Onko tämä nyt fiksua?”

Leppälä ei halua arvailla, onko Lahelan ja Vaunukankaan koulun tapauksen ilveilijät samoja henkilöitä. Hän kuitenkin toteaa, että ne eivät sijoitu ajallisesti ja maantieteellisesti kauas toisistaan. Poliisi on laatinut havainnoista rikosilmoituksen.

– Tässä vaiheessa kyseessä voi olla ainakin järjestyslain rikkominen. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden häiritsemisestä seuraa lähinnä sakkorangaistus, Leppälä sanoo.

Leppälä sanoo, ettei poliisilla ole syytä epäillä, etteivätkö havainnot pitäisi paikkansa. Klonvihahmot ovat tallentuneet muun muassa valvontakamerakuviin.

– Tuskinpa muuten niin moni olisi pelännyt tällaista kuviota ja kertonut siitä vanhemmilleen.

Itä-Uudenmaan poliisi kehottaa soittamaan epäilyttävien klovnien tai pellejen pelotteluteoista hätänumeroon 112 ja ottamaan mahdollisimman paljon tuntomerkkejä ylös, myös mahdollisista ajoneuvoista. Leppälä sanoo, että sitä kautta paikalle saadaan lähin poliisipartio selvittelemään asiaa tuoreeltaan.

– Toivoisin kyllä näiltä tekijöiltä pikkuisen ajattelua sen suhteen, missä he esiintyvät ja minkälaiselle kohderyhmälle. Kun pelottelee pieniä lapsia, voisi asettua heidän asemaansa ja miettiä, onko tämä nyt fiksua ja viisasta. Poliisi ei missään nimessä hyväksy tuollaista pelottelutoimintaa. Jos tähän päästään verekseltään kiinni, siihen puututaan ja seuraamuksia langetetaan, Leppälä toteaa.

Äidin näkökulmasta ajatus ahdistaa

Tuusulalainen perheenäiti Tytti Herronen on yksi heistä, jotka ilmoittivat Tuusulan karmivasta pelleilystä poliisille. Hän tai hänen lapsensa eivät itse nähneet hahmoja, mutta hänen poikansa kaverit olivat. He olivat nähneet possunaamareihin sonnustautuneet pelottelijat.

– Kyllähän tämä tuntuu muutenkin ahdistavalta, mutta varsinkin äidin näkökulmasta. Minulla on monenikäisiä lapsia. Se on ahdistava ajatus, että jos lapseni kulkevat tuolla yksin tai kavereidensa kanssa ja joutuvat kokemaan tällaista. 11-vuotias tyttöni oli yksin kävelyllä juuri hetkeä ennen kuin tämä tapahtui. Mitä jos hän olisi ollut yksin siinä tilanteessa? Onneksi näin ei ollut.

Herronen kertoo, että vanhempina he ovat ohjeistaneet lapsia soittamaan hätänumeroon, jos näkevät pelottelevia pellejä.

Karmivista klovnihavainnoista on uutisoitu myös Varsinais-Suomen Turussa, Satakunnan Luvialla ja Lapin Rovaniemellä. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan Ilta-Sanomille, että heille ei ole tullut yhtäkään ilmoitusta piinaavista pelleistä. Lounais-Suomen poliisin mukaan ilmiö esiintyy ainakin Turun alueella lähinnä mediassa ja sosiaalisessa mediassa.

Otsikkoa korjattu kello 19.22: Poliisille ilmoituksen tehnyt nainen ei ole uhrin äiti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    2. 2

      Sadat kannattajat ryntäsivät kentälle Tapiolassa – juhlien keskellä myös tappeluita

    3. 3

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    4. 4

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    5. 5

      Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

    6. 6

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    7. 7

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    8. 8

      Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    4. 4

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    7. 7

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    8. 8

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    2. 2

      Sadat kannattajat ryntäsivät kentälle Tapiolassa – juhlien keskellä myös tappeluita

    3. 3

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    4. 4

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    5. 5

      Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

    6. Näytä lisää