Aune, Oona

Kotimaa

Olli Rehn – tunnetuin suomalainen Kreikassa

Julkaistu:

Suomen Pankin johtokuntaan valittu Olli Rehn on jalkapallomies. Jalkapallomaa Kreikassa hänet tunnetaan kuitenkin toisesta asiayhteydestä, kirjoittaa IS:n toimittaja Petri Turunen.
Olli Rehn (kesk) ja Marja Nykänen ovat Suomen Pankin uudet johtokunnan jäsenet. Eduskunnan pankkivaltuusto teki valinnat perjantaina.

Usein Kreikassa vierailleena tuntuu vahvasti siltä, että Olli Rehn on tunnetuin suomalainen Kreikassa talouskurin vuoksi. Kun kerroin kreikkalaisille, että olen Suomesta, usein vastaus saattoi olla vain kaksi sanaa: Olli Rehn.

Euroopan talouskriisillä on vuosien mittaan ollut käänteitä kuin antiikin Kreikan tragedioissa. Maailma sai tottua siihen, että euroryhmä ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF pitivät pitkiä kokouksia Kreikan tilanteen vuoksi.

Kreikassa kriisin tunnetuimpia kasvoja oli juuri Olli Rehn. Euroopan unionin talouskomissaarina toimiessaan Olli Rehn oli juuri se ihminen, jonka kommentteja lainattiin maan mediassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hänen kasvonsa ja nimensä tulivat kaikille kreikankielisille tutuiksi Kreikassa ja Kyproksella. Kaiken lisäksi Olli Rehn on kreikkaa äidinkielenään puhuville helposti lausuttava nimi.

Useinhan Rehnin kertoma sanoma oli se, että Kreikan maksukyvyttömyys tai ero euroalueesta toisi dramaattisia taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia kustannuksia, ei ainoastaan Kreikalle, vaan myös kaikille muille euroalueen valtioille. Olli Rehn näkyi silloin, kun kerrottiin siitä, että Kreikka on sitoutunut rajuihin budjettileikkauksiin.

Aika moni tietää Kreikassa sen, että nykyään elinkeinoministerinä Suomen hallituksessa toimiva Rehn on myös taitava jalkapalloilija. Se saattoi nostaa Rehnin asemaa kreikkalaisten silmissä, ovathan kreikkalaiset taitavia palloilulajeissa. Maalla on myös menestystä varsinkin koripallossa ja jalkapallossa. Kreikan miesten maajoukkue voitti Euroopan jalkapallomestaruuden vuonna 2004. Suomi ei ole päässyt vielä koskaan jalkapallon miesten MM- eikä EM-lopputurnaukseen. Sekin tiedetään Kreikassa.

Kreikan talouskriisin pahimmassa vaiheessa minun oli tapana jatkaa keskustelua kreikkalaisten kanssa Olli Rehn -kommenttien jälkeen puhumalla heille vuoden 2004 Euroopan mestareiden kokoonpanosta ja siitä, että maajoukkuetta valmensi talouskurimaasta, Saksasta tullut Otto Rehhagel. Sen jälkeen juttelua oli yleensä helpompi jatkaa, muista aiheista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    5. 5

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    6. 6

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    7. 7

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    8. 8

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    9. 9

      Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

    10. 10

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    5. 5

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    6. Näytä lisää