Jari, Jalmari

Kotimaa

Kotimaisen elokuvan kultakautta kunnioittava Tähdet-lehti ilmestyi

Julkaistu:

HISTORIA
Ilta-Sanomien uusi erikoislehti kertoo suomalaisen elokuvan kultakaudesta.

KOTIMAINEN elokuva eli suurten tähtien, suurten studioiden ja suurten yleisöjen aikaa vuosina 1933–1963. Studiot kilpailivat keskenään ja tuottivat satoja elokuvia: viihdettä ja draamaa, joka sai kansan hetkeksi irti arjen ankaruudesta. Edes sodat eivät hidastaneet elokuvateollisuutta.

Kultakauden mestarin ja Komisario Palmu -leffojen ohjaajan Matti Kassilan, 92, muistot elokuvanteosta ulottuvat 1940-luvulle. Kassila kiittää parhaista onnistumisistaan näyttelijöitä.

– Olen käyttänyt parhaita näyttelijöitä, mitä Suomessa on: Ansa Ikosta, Tauno Paloa, Hannes Häyristä, Lasse Pöystiä, Siiri Angerkoskea, sanoo Kassila uutuuslehden haastattelussa.

Tähdistä kirkkaimmat olivat Ansa Ikonen ja Tauno Palo, valkokankaan täydellinen lemmenpari. Heidän yhteispelinsä muun muassa Vaimokkeessa, SF-paraatissa ja Kulkurin valssissa oli luontevaa ja saumatonta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Heidän temperamenttinsa ja tapansa sopivat vaistomaisesti yhteen. Yhdessä näytteleminen oli heille helppoa myös teatterin lavalla, kertoo Ansa Ikosen tytär Katriina Rinne.

Kansa halusi nähdä Ansan ja Taunon rakastavaisina myös valkokankaan ulkopuolella. Totuus oli kuitenkin toinen, Katriina Rinne kertoo Tähdet-lehdessä.

Nopeasti tähdeksi 1950-luvun alkupuolella noussut Anneli Sauli pitää Hilja – maitotyttöä yhä yhtenä parhaista elokuvistaan. Miriamissa hänen roolinsa oli vielä selkeämmin olla seksuaaliobjekti: miesten päiväunien ja katseiden kohde. Kahlitun seksuaalisuuden vuosikymmenellä Saulin eroottisuus aiheutti kohun.

– Elokuvaurani parhaina vuosina en saanut palkintoja, en Miriamista enkä mistään, vaikka joillekin niitä tuli aika mitättömistäkin rooleista. Minua pidettiin varmaan seksitähtenä, Sauli kertoo haastattelussa.

Kultakauden varsinainen järkäle ja kaikkien aikojen katsotuin suomalainen elokuva oli jouluna 1955 ensi-iltaan tullut Edvin Laineen Tuntematon sotilas. Laineen kuvausryhmän kamera-assistenttina työskennellyt Veikko Mård kertoo taistelukohtausten teosta ennen digitehosteiden aikakautta. Puita kaatui ryskyen oikeiden räjähdyspanosten voimasta:

– Kantoja ja tavaraa tuli päälle. Kun hiljeni, Laine juoksi paikalle ja kysyi: ”Jumalauta, eihän mitään sattunut?”

Tähdet-lehti on myynnissä lehtipisteissä rajoitetun ajan yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    2. 2

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    3. 3

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. 6

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    9. 9

      Kalle Rovanperä teki historiaa MM-rallissa – tulosluettelossa yllättävä yksityiskohta

    10. 10

      Poliisi surmasi kolme ihmistä Pariisissa ja riisti itseltään hengen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    2. 2

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    3. 3

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. Näytä lisää