Toni, Anton

Kotimaa

Tyttärensä törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty isä vangittiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Oulun käräjäoikeus on vanginnut tyttärensä törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyn miehen.
Mies oli vangittu jo aiemmin syyskuussa poissaolevana. Tällä kertaa 51-vuotias mies saatiin itse oikeuden eteen. Hänet saatiin Norjasta kiinni viime viikolla.

Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin, eikä oikeus antanut lupaa kuvata. IS:n paikalla olleen kuvaajan mies käyttäytyi rauhallisesti, eikä hän peitellyt kasvojaan.

Vangitsemisoikeudenkäynnin julkisen tuokion aikaan mies myös vilkuili paikalle saapuneen median suuntaan. Epäillyt rikokset tapahtuivat Oulussa vuosien 1999–2008 välisenä aikana.

Kaleva-lehti on kertonut aiemmin, että epäilty uhri on miehen oma tytär. Tekojen alkaessa lapsi oli vain 9-vuotias.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kalevan mukaan tytär tuli sukupuoliyhteyksien takia useita kertoja raskaaksi, minkä takia hänelle tehtiin useita abortteja. Lehden mukaan tytär synnytti isälleen 17-vuotiaana poikalapsen.

Tyttären kertoman mukaan hänen isänsä säikähti lapsen syntymää ja pakeni Suomesta. Lapsen syntymä ajoittui nimittäin samoihin aikoihin, kun kansainvälinen media uutisoi itävaltalaisen insesti-isän Josef Fritzlin hyytävästä tapauksesta.

– Se lähti pakoon kun pelkäsi, että kaikki paljastuu, uhri kertoi Kalevalle.

Lehden mukaan poika on todettu vaikeasti kehitysvammaiseksi. Poika on tällä hetkellä tukiperheessä huostaan otettuna.

”Uskaltakaa hakea apua”

Uhri kertoi tarinansa Kaleva-lehdelle, ettei kukaan joutuisi kokemaan vastaavaa kuin hän. Erityisesti hän haluaa herätellä oululaisia viranomaisia sekä sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä. Uhri on nykyään 26-vuotias.

– Uskaltakaa hakea apua, vaikka miten pelottaisi, uhri on kertonut Kalevalle.

– Kävin lapsuuteni aikana lukemattoman monen aikuisen silmien edessä ja toivoin koko ajan, että edes joku huomaisi hätäni. Mutta kukaan ei nähnyt minua, uhri Kalevalle tarkoittaen muun muassa sosiaalityöntekijöitä ja lääkäreitä.

Asiaa käsitellään parin viikon päästä

Syyttäjä syyttää miestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, josta minimirangaistus on vuosi ja maksimirangaistus kymmenen vuotta vankeutta.

Rikosasiaa piti käsitellä Oulun käräjäoikeudessa jo syyskuussa, mutta miehen pakoilun takia käsittely siirtyi myöhemmäksi.

Mies passitettiin tänään keskiviikkona Oulun vankilaan odottamaan pääkäsittelyn alkua. Oulun käräjäoikeus käsittelee rikosasiaa 26.10.2016.

Syyttäjä ei halunnut kommentoida asiaa millään muotoa IS:lle.

– En voi ottaa tähän asiaan vielä kantaa, koska asiaa ei ole alettu käsittelemään käräjäoikeudessa, kihlakunnansyyttäjä Sari Kemppainen kertoo.

Näin professori kommentoi

LAPIN yliopiston rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen uskoo, että mikäli väite lukuisista tytön keskenmenoista pitää paikkansa, ainakin terveysviranomaisten olisi pitänyt tietää hyväksikäytöstä jotain.

Hänen mukaansa syytteiden nostaminen yksittäisiä viranomaisia vastaan voi kuitenkin olla vaikeaa.

–Se voi olla aika toivotonta. Sinä aikana on ollut eri viranomaisia, jotka ovat toimineet eri aikoina. Siinä pitää katsoa kaikki vanhentumissäännöt ja tämmöiset, Utriainen on kertonut aiemmin IS:lle.

Utriainen sanoo, että epäiltyjen tekojen aikaan myös lainsäädäntö oli erilainen. Sosiaalisektorin, terveyssektorin ja oikeussektorin yhteistyö oli paljon vähäisempää kuin nykyään. Jokaisella oli omat salassapitosäädökset.

Tapauksia salaillaan

Utriainen kertoo, että yleisellä tasolla insestitapaukset ovat usein perheen sisäisiä salaisuuksia.

Kun toinen vanhemmista on ikään kuin salaisuuden kannalla, lasten asema oli aiemmin erittäin heikko.

–Onhan meillä tapauksia, joissa lapset ovat yrittäneet kertoa asiasta. Opettajat, sosiaaliviranomaiset tai vanhemmat eivät ole halunneet kuulla asiasta tai eivät ole uskoneet lasta.

– Nyt Suomessa on ihan selvät säännökset siihen, että viranomaisten on ilmoitettava tällaisista asioista poliisille, mutta säädökset ovat ihan uusia, Utriainen on todennut IS:lle
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  2. 2

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  3. 3

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  4. 4

    Juuse Saros ilmiömäisessä vedossa – nuorukainen teki NHL-historiaa

  5. 5

    Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

  6. 6

    Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

  7. 7

    Suomalaishiihtäjän elimistö sekosi pahasti vain kaksi kuukautta sitten – ”Pään hajoaminen oli todella lähellä”

  8. 8

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  9. 9

    Tältä näyttävät kevään kuumimmat alusvaatteet – ylistys muodokkaalle naiselle

  10. 10

    30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  3. 3

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  4. 4

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  5. 5

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  6. 6

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  7. 7

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  8. 8

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  9. 9

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  10. 10

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  3. 3

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  2. 2

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  3. 3

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  4. 4

    Juuse Saros ilmiömäisessä vedossa – nuorukainen teki NHL-historiaa

  5. 5

    Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

  6. Näytä lisää