Pääministerin vaimon uhkailusta syytetty: Yritin keskustella maahanmuutosta

Julkaistu:

Minna-Maaria Sipilän uhkailusta syytetty mies sanoo vain esittäneensä mielipiteitä ja halunneensa keskutella.
Laittomista uhkauksista, kunnianloukkauksesta ja huumausainerikoksesta syytetty 40-vuotias mies kiisti rikosepäilyt jo poliisin esitutkinnassa.

– En ole ainakaan uhannut. Olen yrittänyt keskustella maahanmuutto- ja muista asioista. Olen esittänyt omia mielipiteitä, mies sanoi kuulustelussa.

Hän sanoi olevansa sitä mieltä, että hänellä on oikeus keskustella näistä asioista virkamiesten ja kansanedustajien kanssa näistä asioista. Hän kiisti myös sanoneensa Minna-Maaria Sipilälle, että olisi useita, jotka suunnittelevat pääministerin tai tämän perheenjäsenten tappamista.

– En ole näin sanonut. Sanoin, että minun mielestä näyttää siltä, että ajatte Suomea sisällissotaan. Olen sanonut, että sodassa kukaan ei ole turvassa, ei edes pääministeri ja hänen perhe.

Kuulustelupöytäkirjasta ilmenee, että 40-vuotias oli ilmoittanut 5. helmikuuta puhelimessa poliisin kuulustelijalle, ettei hän ole yksin. Mies oli sanonut, että hän ”kuuluu ryhmään” ja että hänet on ”valittu sanansaattajaksi tai puhemieheksi”.

Varsinaisessa kuulustelussa mies veti sanojaan takaisin.

– En ole puhunut mistään erityisestä ryhmästä. Olen tarkoittanut samaa mieltä olevia suomalaisia.

Esitutkinnassa mies kiisti aikoneensa vahingoittaa tai uhanneensa myöskään Emma Karia tai Ozan Yanaria. Hän selitti vain halunneensa antaa palautetta, keskustella ja esittää omia mielipiteitään.

Syyte kunnianloukkauksesta perustuu siihen, että Yanarille jätetty viesti sisälsi syyttäjän mukaan myös halventavaa nimittelyä.

Syyte huumausainerikoksesta taas tuli siitä, että miehen kotoa löytyi kaksitoista kannabiskasvia. Makuuhuoneesta löytyi myös kasvatukseen soveltuvat foliovuoraukset ja kasvatuslamput.