Terhi Kiemunki sai syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Terhi Kiemunki sai syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Syyttäjän mukaan Kiemungin blogikirjoituksessa paneteltiin ja solvattiin islaminuskoisia.

Kansanedustaja Lea Mäkipään eduskunta-avustaja Terhi Kiemunki mielenosoituksessa Helsingin Vuosaaressa 10. syyskuuta.

6.10.2016 12:20

Syyttäjä on nostanut syytteen Terhi Kiemunkia (ps.) vastaan. Syyte tuli kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyttäjän mukaan Kiemungin blogikirjoituksessa paneteltiin ja solvattiin islaminuskoisia.

Kiemunki itse pyysi tutkimaan, ovatko hänen kirjoituksensa lain mukaan rangaistavia. Hän on kuitenkin kiistänyt esitutkinnassa syyllistyneensä rikokseen.

Pääsiäisen jälkeen Pirkanmaan perussuomalaisten piirihallitus erotti Kiemungin varapuheenjohtajan tehtävästä luottamuspulan vuoksi. Kiemunki on kuitenkin yhä kansanedustaja Lea Mäkipään (ps.) eduskunta-avustaja.

Valtionsyyttäjä Jorma Äijälä kertoo, että itsestä tehdyt tutkintapyynnöt ovat poikkeuksellisia.

– Vaikea sitten sanoa niitä tarkoitusperiä, mitä siellä taustalla on.

Valtakunnansyyttäjä kritisoi itsestä tehtyjä tutkintapyyntöjä

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen nosti jo viime keväänä esiin, että itsestä tehdyt tutkintapyynnöt ruuhkauttavat järjestelmää. Hän kertoi, että tällaiset pyynnöt eivät ole toivottavia syyttäjälaitoksessa.

Nissinen sanoi totesi keväällä, ettei rasismia tai muita ismejä voida määritellä nojaamalla rikoslakiin. Nissisen mukaan syyttäjälaitoksen tehtävä ei ole ryhtyä yleiseksi moraalinvartijaksi.

– Rikoslaki ei ole arvoja ja ismejä määrittävä oikeuslähde. Mitä voidaan yhteiskunnassa muuten pitää moitittavana, niin luojan kiitos kaikkea sitä ei ole määrätty rikoksella rangaistavaksi. Se pitäisi jokaisen ymmärtää oman sivistyksensä perusteella, Nissinen sanoi tällöin STT:lle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?