KRP antoi apua Hollannille alas ammutun malesialaiskoneen tutkinnassa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

KRP antoi apua Hollannille alas ammutun malesialaiskoneen tutkinnassa

Julkaistu: 27.9.2016 17:05

Keskusrikospoliisi on antanut oikeusapua Hollannille Itä-Ukrainassa alas ammutun malesialaiskoneen tutkinnassa. KRP kertoo asiasta Twitterissä.

KRP:n mukaan se ei voi kommentoida oikeusavun sisältöä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vahvistaa, että KRP on saanut oikeusapupyynnön asiassa. Sipilän mukaan KRP vastaa yksityiskohtaisempiin kysymyksiin. Sipilä otti asiaan kantaa Ahvenanmaalla, jossa hän osallistuu Pohjoismaiden pääministerien tapaamiseen.

Hollantilainen De Telegraaf kertoi aiemmin tänään, että Suomessa on tehty salaisia ohjuskokeita sen selvittämiseksi, millaisella ohjuksella malesialaiskone ammuttiin alas Itä-Ukrainan yllä yli kaksi vuotta sitten.

Lehden mukaan kansainvälisen tutkijaryhmän JIT:n kokeiden lopputulos on se, että malesialaiskone ammuttiin alas venäläisellä Buk-ilmatorjuntaohjuksella.

Lehti perustaa tietonsa tutkintaa lähellä oleviin lähteisiin. Tutkijaryhmä teki lehden mukaan Suomessa useita ohjuskokeita.

Kansainvälinen tutkijaryhmä JIT julkistaa huomenna tietoja yli kahden vuoden takaisen tapauksen rikostutkinnasta Hollannissa.

Tuhoutuneessa Malaysia Airlinesin Boeing 777 -koneessa oli 298 ihmistä, joista suurin osa hollantilaisia. Kaikki saivat surmansa.