Jussi Halla-aho: Irakia, Somaliaa ja Afganistania on verrattava Ukrainaan - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Jussi Halla-aho: Irakia, Somaliaa ja Afganistania on verrattava Ukrainaan

– Jos henkilö kulkee tuhansien kilometrien matkan kymmenen turvallisen maan läpi Suomeen, on aivan selvää, että hänen motiivinsa on jokin muu kuin hengenhätä, Halla-aho sanoo.

22.9.2016 13:57

Euroedustaja Jussi Halla-aho (ps) sanoo, että vuosi sitten pakolaistulvan kiivaimpina viikkoina koettu kaaos Torniossa voi toistua.

– Saksassa on edelleen satoja tuhansia rekisteröimättömiä siirtolaisia. Jos Tanska ja Ruotsi lopettavat marraskuussa henkilöliikenteen kontrollin rajoillaan, viimevuotinen tilanne rajoilla voi hyvin toistua Torniossa, Halla-aho sanoi perussuomalaisten Työmiehen tuumaustunti -tilaisuudessa Helsingissä tänään.

– Täytyy muistaa tässä yhteydessä, että Välimeren yli tulevien ihmisten määrä on pysynyt viime vuoden tasolla, vaikka keskeinen reitti on siirtynyt itäiseltä Välimereltä keskiselle Välimerelle eli Libyan ja Italian välille.

Halla-aho muistutti, ettei pakolaiskriisi ole Suomen kannalta ohi, vaikka tilanne on täysi eri kuin viime vuonna. Hän viittasi tammi-elokuussa jätettyihin neljään tuhanteen turvapaikkahakemukseen.

– Tämä on enemmän kuin yhtenäkään aiempana vuonna lukuun ottamatta viime vuotta. Eniten spontaaneja tulijoita on entiseen tapaan Irakista, Afganistanista ja Somaliasta. On siis yksiselitteisen virheellistä väittää, että ongelmat olisi ratkaistu, hän sanoi.

Halla-ahon mukaan tulijoiden palauttaminen on hyvin ”haastavaa,” vaikka he saisivat kielteisen oleskelulupapäätöksen.

– Siksi on keskityttävä ennen kaikkea epäterveiden houkutustekijöiden karsimiseen.

Hänen mukaansa Juha Sipilän (kesk) hallitus on toiminut oikein kiristäessään perheenyhdistämisen edellytyksiä ja poistamalla humanitaarisen suojelun kategorian.

Hän piti erityisen tärkeänä myös sitä, että maahanmuuttovirasto on alkanut noudattaa Somalian, Irakin ja Afganistanin kansalaisten osalta olemassa olevaa ulkomaalaislakia ja soveltaa ns. sisäisen paon mahdollisuutta.

– Esimerkiksi Ukrainan kansalaisille ei myönnetä Suomessa kansainvälistä suojelua, vaikka nämä tulisivat maan itäosien sotatoimialueilta. Perusteena on se, että heillä on mahdollisuus paeta oman maan turvallisiin osiin, Halla-aho sanoi.

– On järjen vastaista, että esimerkiksi bagdadilaisille myönnetään oleskelulupia sillä perusteella, että heidän kotikaupunginosansa on turvaton, jos samaan aikaan myönnetään, että Bagdadissa ja Irakissa on turvallisia alueita.

Halla-ahon mukaan tällaisen henkilön on ensisijaisesti siirryttävä oman maansa sisällä vähemmän vaaralliselle alueelle.

– Jos henkilö sen sijaan kulkee tuhansien kilometrien matkan kymmenen turvallisen maan läpi Suomeen, on aivan selvää, että hänen motiivinsa on jokin muu kuin hengenhätä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?