Espoossa kaksi tulipaloa samalla kadulla – poliisi tutkii epäiltyä tuhotyötä, tekijästä ”ei mitään tietoa” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Espoossa kaksi tulipaloa samalla kadulla – poliisi tutkii epäiltyä tuhotyötä, tekijästä ”ei mitään tietoa”

Kukaan ei loukkaantunut tulipaloissa. Poliisin mukaan tekijästä ”ei ole mitään tietoa”.

Espoon Tähdenlennontiellä syttyi yön aikana kaksi tulipaloa: Ensimmäisestä palosta annettiin hälytys keskiviikon puolella, toisesta kolme ja puoli tuntia myöhemmin.

22.9.2016 4:26 | Päivitetty 22.9.2016 5:35

Espoossa Tähdenlennontiellä on keskiviikon ja torstain välisenä yönä syttynyt kaksi rakennuspaloa. Molemmat palot on jo sammutettu ja käynnissä on jälkivartiointi.

Ensimmäinen palokohde on omakotitalo. Pelastuslaitos sai hälytyksen asiasta kello 23.38.

Palo alkoi kellarista ja levisi sitten tiiliverhouksen välissä tuulensuojapaperia pitkin ullakolle ja kattorakenteisiin. Palokunta joutui purkamaan kattoa ja sammuttamaan ullakkopaloa. Omakotitaloon aiheutui vesivahinkoja, kellaritiloihin savu- ja nokivahinkoja.

Ensimmäinen palo aiheutti mittavat vahingot omakotitaloon.

Ensimmäisessä talossa oli kotona pariskunta, joka heräsi tulipalon ääniin.

– Kuivaus ja kokonaisvahingot ovat taloudellisesti varsin merkittäviä. Palon ääniin herännyt pariskunta oli kotona, heille järjestettiin tilapäismajoitus, kertoo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen palomestari Raimo Rasijeff.

TOINEN palokohde on erillinen paritalo, noin 130 metriä Tähdenlennontietä pohjoiseen. Hälytys jälkimmäisestä palosta annettiin kello 3.02 yöllä. Palovahingot ovat jälkimmäisessä kohteessa vähäisemmät, mutta liekit ehtivät levitä rikkoutuneen ikkunan kautta kattorakenteisiin. Palokunta joutui purkamaan kattoa ja sisäseiniä.

Toisen palon aiheuttamat vahingot olivat hieman vähäisemmät.

Jälkimmäisessä palotalossa ei ollut ketään kotona.

Toisessa palokohteessa ei ollut ketään kotona. Palo syttyi olohuoneen nurkkauksesta, ikkunankarmien läheisyydestä. Rasijeff ei ota kantaa siihen, onko palo syttynyt sisä- vai ulkopuolelta.

– Poliisin tekniikka tutkii molempien palojen syttymissyitä, mutta selkeää teknistä syttymissyytä tai ongelmaa ei ole ilmennyt.

Kummassakaan palossa ei loukkantunut ihmisiä tai eläimiä. Rasijeffin mukaan kyse ei välttämättä ole tavanomaisesta tehtävästä.

– Sanotaanko näin, että eihän tämä tavanomaista ole, että samana yönä näin pienellä aikavälillä paloja syttyy. Siinä mielessä ikäviä juttuja.

HELSINGIN POLIISI vahvistaa asian Ilta-Sanomille. Komisario Jari Vuorenpää kertoo, että palot on mahdollisesti sytytetty tahallaan. Tällä hetkellä tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä tuhotyö.

– Epäilys on, että joku näitä tahallaan sytyttää. Sen takia siellä koiran kanssa haetaan jälkiä ja tutkitaan, Vuorenpää kertoo.

– Tekijästä ei tällä hetkellä ole mitään tietoa.

Artikkelia päivitetty kello 5.34: Lisätty rikosnimike ja kommentti tekijästä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?