Senja

Kotimaa

Pirullinen rikollisuuden muoto piinaa autoilijoita Helsingissä – poliisi otti kiinni kolme miestä

Julkaistu:

Helsingin poliisi kertoo ottaneensa kiinni epäillyt katalysaattorivarkaat.
Poliisille tuli sunnuntaina puolenyön jälkeen ilmoitus, että Helsingin Roihuvuoressa Strömsinlahden parkkipaikalla olisi henkilöitä, jotka yrittävät anastaa jotain pysäköidystä ajoneuvosta. Poliisin saapuessa paikalle oli Tulisuontien ja Strömsinlahdenkujan risteyksessä mies, joka puhui puhelimeen. Mies lähti heti poliisipartion nähtyään kävelemään pois päin.

Poliisi kertoo partion pysäyttäneen miehen henkilöllisyyden selvittämiseksi. Partion alkaessa selvittämään ulkomaalaisen miehen henkilöllisyyttä, lähti läheltä liikkeelle henkilöauto. Auto pysäytettiin ja ajoneuvosta tavattiin kaksi ulkomaalaismiestä.

Ilmoittaja kertoi poliisille nähneensä tumman henkilöauton, joka olisi ensin ajanut Tulisuontietä hiljalleen Strömsinlahdenkujan ohi Itäkeskuksen suuntaan ja hetken kuluttua kääntynyt takaisin. Auto oli kiertänyt hetken aikaa Strömsinlahdenkujan parkkipaikkoja, kunnes oli pysähtynyt tien vieressä oleville kaupungin parkkipaikoille. Tämän jälkeen ilmoittaja oli nähnyt, kuinka ainakin kaksi miestä olisi anastanut jotakin yhdestä parkkipaikalle pysäköidystä autosta. Hetken kuluttua kyseinen tumma auto oli lähtenyt liikkeelle ja heti tämän jälkeen poliisipartio oli pysäyttänyt saman auton Tulisuontielle.

Tapahtumapaikkaa tutkittaessa poliisipartio huomasi, että yhdessä Strömsinlahdenkujan varressa kaupungin parkkipaikalla olevassa ajoneuvossa oli katalysaattorissa kiinni punaiset putkileikkurit. Katalysaattoriin oli tullut leikkausura, mutta pakoputki ei ollut poikki. Kaikki kolme ulkomaalaismiestä otettiin kiinni epäiltynä varkauden yrityksestä ja kuljetettiin poliisin tiloihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aivan viime aikoina pääkaupunkiseudulla on tapahtunut useita katalysaattorivarkauksia, joissa ajoneuvojen katalysaattori on irrotettu pakoputkesta sahaamalla tai putkileikkureilla leikaten. Poliisi selvittää kiinni otettujen miesten osuutta näihin tekoihin.

Ilta-Sanomat uutisoi perjantaina, että kahden viime viikon aikana katalysaattorivarkauksista on tehty lukuisia rikosilmoituksia Helsingin poliisille. Syyskuun alun jälkeen tapauksia on tullut poliisin tietoon jo viitisentoista.

Poliisi otaksuu, että katalysaattorit on varastettu niissä olevien jalometallien vuoksi. Katalysaattoreiden kennostoista löytyy muun muassa palladiumia ja platinaa, jotka ovat kilohinnaltaan korkeita arvometalleja. Ainakin teoriassa katalysaattoreiden metalli voidaan siis muuttaa rahaksi.

Jutun alussa on video katalysaattorivarkauden uhriksi joutuneen vantaalaismiehen autosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    5. 5

      Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

    6. 6

      Janne Kataja laihtui 10 kiloa – tv-katsojan twiitti Napakympistä havahdutti: ”Olin sen verran plösähtänyt”

    7. 7

      Espoo suivaantui Länsimetron ongelmiin – pitkä vaatimuslista kirvoitti napakan vastauksen HSL:ltä

    8. 8

      Kommentti: Viveca Lindfors on aidompi kuin yksikään Suomen tähtiurheilija

    9. 9

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    10. 10

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    4. 4

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    5. 5

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    6. 6

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    7. 7

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    8. 8

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    9. 9

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    10. 10

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    5. 5

      Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

    6. Näytä lisää