Anja, Anita

Kotimaa

Mies ampui itsensä vahingossa sairaalaan Itä-Helsingissä

Julkaistu:

”Tutkitaan vaaran aiheuttamisena ja ampuma-aserikoksena.”
Helsingin poliisi lähti lauantai-iltana ambulanssimiesten seuraksi hälytystehtävään Mellunmäen Fallpakankujalle.

Ilmoituksen mukaan kerrostaloasunnossa oli sattunut vahingonlaukaus ja mies oli loukkaantunut.

– Tilanne siellä oli rauhallinen, ei mitään dramatiikkaa, kertoo päivystävä komisario Teemu Lappalainen.

Asunnosta löytyi mies, joka oli ilmeisesti ampunut vahingossa itse itseään. Asunnossa oli myös muita ihmisiä, jotka kaikki eivät olleet asunnon asukkaita.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tätä tutkitaan vaaran aiheuttamisena ja ampuma-aserikoksena, kertoo Lappalainen.

Ase oli luvaton.

– Oliko sitten leikkinyt sillä vai puhdistanut, en tiedä tässä vaiheessa syytä, miksi se oli lauennut, Lappalainen sanoo.

Miehen vammat olivat lieviä.

– Tutkinta alkaa kunhan vammat on paikattu. Hän lähti sairaalaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  2. 2

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  3. 3

    ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

  4. 4

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  5. 5

    Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

  6. 6

    Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

  7. 7

    Juha Tapio ja Jari Sillanpää villitsivät Fuengirolassa – Fugefest myytiin loppuun: suomalaisia kyydittiin paikalle tilauslennoilla

  8. 8

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  9. 9

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  10. 10

    SUORA LÄHETYS: Linnanmäen Vekkula suljetaan tänään lopullisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  3. 3

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  4. 4

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  5. 5

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  6. 6

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  7. 7

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  8. 8

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  9. 9

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  10. 10

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  6. 6

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  7. 7

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  8. 8

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  2. 2

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  3. 3

    ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

  4. 4

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  5. 5

    Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

  6. Näytä lisää