Murhaajaraiskaaja oikeudessa – syytteessä murhaajaraiskaajan pahoinpitelystä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Murhaajaraiskaaja oikeudessa – syytteessä murhaajaraiskaajan pahoinpitelystä

Kuvituskuva
Julkaistu: 15.9.2016 9:29, Päivitetty 15.9.2016 10:06

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa alkoi tänään aamulla oikeudenkäynti pari viikkoa sitten elinkautisesta ehdonalaiseen vapauteen päässyttä Abdiqadir Osman Husseinia, 42, vastaan.

Husseinia syytetään toisen murhaajaraiskaaja Ramin Azimin, 26, pahoinpitelystä Turun vankilan kuntosalilla 7. helmikuuta tänä vuonna.

Hussein ei itse saapunut oikeuteen. Hän on tällä hetkellä säilöönotettuna Joutsenon säilöönottoyksikössä, missä hän odottaa karkotusta Somaliaan.

Syyttäjä mukaan Hussein on lyönyt muutaman kerran Azimia kasvoihin. Syyttäjä vaatii Husseinille sakkorangaistusta pahoinpitelystä.

– Hussein hyökkäsi. Vaadin 50 päiväsakkoa, syyttäjä sanoi.

Tapahtuma on tallentunut valvontakameraan.

Oikeus katsoi valvontakameran tallenteen, josta näkyy, että miehillä on mitä ilmeisimmin ensin kiivasta sananvaihtoa, jonka jälkeen Azimin asianajajan mukaan Hussein lyö kyynärvarrella ensin Azimia korvaan ja sen jälkeen nyrkeillä kasvoihin. Azimin kuulolaite putosi tapahtumassa lattialle.

Azimi vaatii kivusta ja särystä 800 euroa ja rikkoutuneesta kuulokojeesta 1500 euroa. Azimi sai mustelmia ja nirhauman. Pinnallisia vammoja oli kasvoissa asianajajan mukaan useita.

– Minulle tuli siinä vammoja. Kasvot turposivat ja muutama päivä särki. Korvan alapuoli meni rikki. Siihen tuli haava. Tilanne tapahtumassa oli se, että olin seisomassa ja tämä kaveri tuli yhtäkkiä mun eteen ja sitten en tiedä mitään tästä asiasta. Minä puolustelin ensin, sitten hän kävi väkivaltaiseksi. Hän kiroili minulle. Hän alkoi hakkaamaan ja lyömään minua naamaan ja korvaan, Azimi kertoi.

Hän kertoi syöneensä kaksi viikkoa särkylääkkeitä tapahtuman jälkeen.

Husseinin asianajajan mukaan Hussein toimi hätävarjelutilanteessa ja sanoo Azimin uhkailleen häntä.

– Azimi kohdisti iskun kohti Husseinia ja siitä tämä kahakka alkoi. Hussein tulisi jättää rangaistukseen tuomitsematta, Husseinin asianajaja sanoi.

Azimi on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen 17-vuotiaan lenkkeilijätytön murhasta ja törkeästä raiskauksesta. Azimi raiskasi uhrinsa Ulvilassa ja poltti tytön elävältä Kokemäellä. Vaasan hovioikeus vahvisti Azimin elinkautisen tuomion pari viikkoa sitten.

Hussein on tuomittu mm. 15-vuotiaan murhasta ja 13-vuotiaan raiskauksesta.

Tuoreimmat osastosta